Keväällä Turun taidemuseo täyttyy yhä intensiivisemmäksi käyvästä kolorismista ja aina näynomaisemmaksi muuttuvasta ilmaisusta, jotka muodostavat Sigrid Schaumanin (1877–1979) taiteen ytimen. Taidemaalarina yli 70-vuotiaana uuteen kukoistukseen puhjennut Schauman ammensi ranskalaisperäisestä modernismista ja värimaalauksesta suuntautuen erityisesti impressionismiin ja jälki-impressionismiin. Nyt nähtävä näyttely koostuu 120 maalauksesta vuosilta 1903–1961 ja on sellaisena Schaumanin kaikkien aikojen mittavin esiintyminen Turussa. Teokset on lainattu 40 eri taholta ympäri Suomea, suuri osa harvemmin esillä olleista yksityiskokoelmista.
Schaumanin taiteen keskiössä ovat väri ja valo, keskeisenä aihepiirinä maisema. Hän etsiytyi jo nuorena Italiaan ja Ranskaan, ja matkat näihin maihin jatkuivat aina vanhuusiälle asti. Kotimaan maisema ei saanut häntä innostumaan, se oli hänen mielestään liian yksitoikkoinen. Schauman tulkitsi aina kulttuurimaisemaa, sen sijaan erämaaromantiikka oli hänelle vierasta ja talvimaisemat harvinaisia. Toisen maailmansodan poikkeusaikoina hän löysi Helsingin puistot ja puutarhat, jotka hän puki maalauksissaan etelämaalaiseen värihehkuun. Ne saivat toimia eräänlaisina Ranskan ja Italian vehreyden ja väriloiston korvikkeena.
Schauman oli jo taustansa vuoksi kansainvälisesti suuntautunut. Hänen isänsä oli korkea-arvoinen upseeri, joka oli komennettu suuren Venäjänmaan eri osiin. Schauman syntyi Ukrainassa ja asui suuren osan lapsuusvuosistaan Puolassa. Vaikka hän olikin syntynyt etuoikeutettuihin piireihin, kasasivat perheeltä saamatta jäänyt kannustus, rahapula ja epäonninen rakkaussuhde esteitä taiteilijaksi ryhtymiselle ja taiteilijana työskentelylle. Elättääkseen itsensä ja tyttärensä Schauman toimi kolmen vuosikymmenen ajan kahden ruotsinkielisen päivälehden taidekriitikkona Helsingissä. Tämän vuoksi hän pystyi työskentelemään taiteilijana etupäässä kesäisin ja saattoi omistautua täysin maalaamiselle vasta eläkkeelle jäätyään 1940-luvun lopulla. Tuloksena oli hämmästyttävän intensiivinen ja runsas myöhäistuotanto, joka pitää valossa kylpevien maisemien ohella sisällään pelkistettyjä, lähes näynomaisia omakuvia, muotokuvia ja alastontutkielmia.
101-vuotiaaksi elänyt taiteilija maalasi vielä 90-vuotiaana. Kansainvälisten virtausten rinnalla näön tuntuva heikkeneminen vaikutti hänen suurpiirteisen, yksityiskohtia kaihtavan ilmaisunsa syntyyn. Kriitikkona hän ymmärsi ei-esittävän taiteen merkityksen, vaikkei taiteilijana koskaan edennytkään abstraktioon. Runsaat 70 vuotta kestänyt taiteilijantaival on kouluesimerkki paitsi lahjakkuudesta, myös peräänantamattomuudesta. ”Täytyyhän sitä ajatella omaa kehitystään ja tulevaisuuttaan”, vastasi Schaumanin hänelle esitettyyn ihmettelevään kysymykseen hänen lähtiessään liki 72-vuotiaana maalausmatkalle Etelä-Ranskaan. Naseva tokaisu kuvaa hyvin taiteilijan tahdonlujuutta, määrätietoisuutta ja avointa mieltä.
