Pink Twins

The Transient
31.3.–21.5.2023

Pink Twins tunnetaan liikkuvaa kuvaa ja elektronista musiikkia yhdistävistä intensiivisistä teoksista, jotka perustuvat fyysiselle, immersiiviselle kokemukselle ja havaintokykymme rajojen kartoittamiselle. Parametrisen suunnittelun ja ohjelmoinnin avulla duo loihtii pyörryttävän monitahoisia äänimaailmoja ja kokeellista, orgaanista ja maalauksellista kuvavirtaa, joka vuoroin kutsuu luokseen ja pitää etäällä.

The Transient (2022) kuvaa erilaisten puutarhakasvien näennäisen hallitsematonta mutta algoritmisen säännönmukaista kasvurytmiä. Teoksen näkökulma kasveihin saa lumoutumaan luonnon kauneudesta ja hengästymään sen eksponentiaalisen kasvun äärellä. Herkistyminen luonnossa vallitsevien järjestelmien havaitsemiselle nostaa esiin niin puutarhasuunnittelussa kuin taiteen tekemisessäkin läsnä olevan suunnitelmallisuuden ja sattuman vuorovaikutuksen. Täysin animoituna ja algoritmien avulla toteutettuna teos synnyttää myös kiinnostavaa dynamiikkaa ihmisen ja tekoälyn muokkaaman sekä omalakisesti muuntautuvan kasvikunnan välille.

The Transient on samaan aikaan todellinen, keinotekoinen, kuviteltu, paratiisimainen ja apokalyptinen. Teos houkuttelee meidät luopumaan todellisuudesta ja antautumaan luonnon kasvun pakahduttavalle kauneudelle, kukkaan puhkeavalle keväälle ja kesäyön hehkulle. Seuraavassa hetkessä se laittaa meidät kyseenalaistamaan näkemämme: oudon laakson epäilys valtaa mielen ja ympäröivä idyllinen luonto paljastuu kloonauksen ja pakkomielteisen muokkauksen tulokseksi.

Pink Twins on veljesten Juha Vehviläinen (s. 1978) ja Vesa Vehviläinen (s. 1974) muodostama, Helsingissä toimiva duo, joka on ollut aktiivinen vuodesta 1997. Näyttelyiden ja festivaalinäytösten rinnalla Pink Twins on tunnettu näyttävistä musiikkia ja videoprojisointeja yhdistävistä live-esiintymisistään. Kaksikko on toteuttanut myös ääni- ja videoteoksia suoraan Internetiin ja tehnyt musiikillista yhteistyötä erilaisissa kokoonpanoissa.

Teoksen tuotantoa ovat tukeneet Taike, AVEK ja VISEK. Näyttely on saanut tukea Museovirastolta.