Liberty (2016)

Kuningatar Nanny (n. 1686 – n. 1755) oli Jamaikan hallitsijoita vastaan nousseiden maronien vastarinnan keskeinen hahmo 1700-luvulla. Jamaikan kansallissankarina tunnettu Nanny oli syntyperältään nykyisen Ghanan alueella asuvaa ašanti-kansaa. Se vähä mitä hänestä tiedetään on suullista perimätietoa, kirjoitettuja lähteitä on vain nimeksi. Tarinan mukaan Nanny ja hänen veljensä Quao pakenivat plantaaseilta. He perustivat yhdessä muiden orjuudesta paenneiden kanssa maronien yhteisön vuoden 1720 tienoilla Blue Mountains -vuorille lähelle Portlandia. Brittiläiset pitivät Nanny Townina tunnettua aluetta vaikeapääsyisenä, koska se sijaitsi korkealla eikä sinne johtanut polkuja. Valtaosa maroneista oli länsiafrikkalaisten jälkeläisiä, ja he johtivat suurinta osaa Jamaikan orjuutettujen kapinoista. He vapauttivat orjuutettuja plantaaseilta ja ottivat heidät yhteisöönsä. Nannyn sanotaan järjestäneen kolmen vuosikymmenen aikana vapaaksi useita satoja orjuutettuja ihmisiä.

Seuraava

Drottning Nanny (ca 1686 – ca 1755) är en jamaikansk nationalhjälte som spelade en viktig roll i motståndsrörelsen bland marunerna (förslavade personer som frigjort sig från slaveri och deras ättlingar) på 1700-talet. Nanny tillhörde ashantifolket i nuvarande Ghana, men det mesta vi vet om henne i övrigt kommer från muntliga källor, eftersom det finns få nedtecknade vittnesmål. Man tror att hon flydde från en plantage tillsammans med sin bror Quao och att de tillsammans grundade ett marunsamhälle av förslavade som frigjort sig i Blue Mountains i staden Portland på Jamaica kring 1720. Området kallades för Nanny Town och britterna ansåg det vara omöjligt att nå, på grund av att det låg på så hög höjd och det inte fanns några stigar som ledde dit.
Marunerna, av vilka de flesta var ättlingar till västafrikaner, ledde de flesta upproren för att befria förslavade på Jamaica. De hjälpte förslavade att bli fria och integrerade dem i sitt samhälle. Nanny sägs själv ha organiserat frigivningen av flera hundra förslavade personer under en period på trettio år.

Nästa

Queen Nanny (c. 1686 – c. 1755), a Jamaican national heroine, was a major figure of the Maroon resistance in the eighteenth century. Nanny was born into the Asante people of what is today known as Ghana, although much of what is known about her derives from oral history, as little textual evidence exists. It is believed that she fled the plantations with her brother Quao, and together they founded the Maroon community of people who escaped slavery around 1720 in the Blue Mountains in the town of Portland, Jamaica. This area, named Nanny Town, was considered inaccessible by the British because of its altitude and the lack of trails leading to it. The Maroons, a majority of whom were descendants of West Africans, led most of the rebellions by enslaved people in Jamaica, helping to free those who were enslaved from plantations and integrating them into their community. Nanny herself is credited with organizing the release of several hundreds of enslaved persons during a period of thirty years.

Next

Dutty Boukman oli yksi Haitin vallankumouksen varhaisia edelläkävijöitä. Maronien joukkoa johtanut Boukman oli entinen jamaikalainen orjuutettu ja myös houngan eli miespuolinen voodoo-pappi. Perimätiedon mukaan Boukman ja papitar Cecile Fatiman johtivat Bois Caimanissa vuoden 1791 elokuussa pidettyä uskonnollista seremoniaa, joka toimi sysäyksenä Haitin vallankumouksen käynnistäneelle orjuutettujen kapinalle. Vain muutamaa kuukautta myöhemmin ranskalaiset plantaasinomistajat ja siirtomaajoukot surmasivat Boukmanin 7.11.1791. Boukmanin uskottiin olleen voittamaton, ja kumotakseen uskomuksen ranskalaiset panivat hänen irtihakatun päänsä julkisesti näytteille. Boukmanin kapinaa pidetään yhtenä Haitin kansallisen identiteetin ja sorronvastaisuuden peruskivenä.

Edellinen              Seuraava

Dutty Boukman var en tidig pionjär inom den haitiska revolutionen och ledare för ett marunsamhälle. Boukman hade tidigare varit förslavad på Jamaica och var houngan, voodoopräst. Tillsammans med prästinnan Cecile Fatiman sägs han i augusti 1791 ha lett en religiös ceremoni i Bois Caïman som utlöste det uppror lett av förslavade personer som blev upptakten till den haitiska revolutionen. Han dödades några månader senare, den 7 november 1791, av franska plantageägare och kolonialstyrkor, som ställde ut Boukmans huvud till allmänt beskådande i ett försök att bli kvitt den aura av oövervinnerlighet han hade kreerat. Boukmans uppror är en grundpelare för den haitiska nationella identiteten och haitiernas kamp mot förtrycket.

Tidigare              Nästa

Dutty Boukman was an early pioneer of the Haitian Revolution, leading a community of Maroons. A former enslaved person from Jamaica and a practising voodoo houngan priest, Boukman is believed to have led – together with the priestess Cécile Fatiman – the infamous religious ceremony at Bois Caïman of August 1791, which served as a catalyst to the revolt by enslaved people that sparked the Haitian Revolution. He was killed a few months later, on 7 November 1791, by French planters and colonial troops, who publicly displayed Boukman’s head in an attempt to dispel the aura of invincibility that he had cultivated. Boukman’s rebellion is considered one of the foundations of Haitian national identity and its stance against oppression.

Previous              Next

Vuoden 1929 niin kutsutussa naisten sodassa, eli Aba-naisten kansannousussa, kymmenet tuhannet naiset nousivat Kaakkois-Nigeriassa kapinaan brittiläistä siirtomaavaltaa vastaan. Kapina keräsi joukkoihinsa yli 25 000 naista. He vastustivat brittiviranomaisten määräyksiä, ennen kaikkea naispuolisille torikauppiaille asetettuja veroja. Paikallinen kuvernööri oli antanut niiden perimisen paikallisten miespuolisten johtajien tehtäväksi. Kapinan päätavoitteena oli säilyttää perinteinen asema, joka naisilla oli ollut ennen brittihallintoa. Siirtomaaisäntien mielestä matriarkaalinen järjestelmä oli moraalin vastainen. Naisten vastarinta sai britit luopumaan suunnitelmistaan ja vähentämään kyläpäälliköiden valtaa. Nigeriassa ja Länsi-Afrikassa naisten sotaa pidetään ensimmäisenä merkittävänä haasteena Britannian siirtomaavallalle. Sen tukahduttamiseen meni hallitukselta useita kuukausia, ja kapinasta tuli historiallinen esimerkki feministisen ja siirtomaavallan vastaisen protestin voimasta.

Edellinen              Seuraava

År 1929 gjorde tiotusentals kvinnor i sydöstra Nigeria uppror mot den brittiska kolonialmakten i det som kallas Kvinnornas krig eller Kvinnoupproret i Aba. Rörelsen samlade mer än 25 000 kvinnor som protesterade mot de brittiska myndigheternas beslut, i synnerhet mot att kvinnliga torghandlare påfördes speciella skatter som bars upp av lokala, manliga ledare (befullmäktigade hövdingar) utsedda av den brittiska guvernören. Kvinnorna revolterade framför allt för att de ville bevara den status de hade haft i sina traditionella samhällen innan britterna kom – enligt britterna stred det matriarkala systemet mot den moraliska ordningen. Kvinnornas aktivism ledde till att de koloniala myndigheterna avstod från sina planer och skar ner på de befullmäktigade hövdingarnas makt. Detta anses vara den första betydande protesten mot den brittiska överhögheten i Nigeria och Västafrika under kolonialtiden. Det tog flera månader för myndigheterna att kväsa kvinnornas krig, som står som ett historiskt exempel på feministisk och antikolonialistisk kamp.

Tidigare              Nästa

In 1929, tens of thousands of south-eastern Nigerian women rebelled against British colonial powers in what is known as the Women’s War, or the Aba Women’s Riots. This insurgent movement brought together more than 25,000 women in a fight against policies imposed by British authorities: in particular, special taxes levied on female market traders, which were implemented by male leaders (warrant chiefs) appointed by a colonial governor. The women rebelled above all to preserve the status they had held in their traditional societies before the arrival of the British, who felt the matriarchal system was against the moral order. The women’s activism prompted colonial authorities to drop their plans and to reduce the power of the warrant chiefs. Considered as the first major challenge to British authority in Nigeria and West Africa during the colonial period, the Women’s War took months for the government to suppress, and became a historic example of feminist and anti-colonial protest.

Previous              Next

Valtaosaa Länsi-Afrikasta hallinnut Ranska aloitti vuonna 1881 työt 1289 kilometrin pituisen rautatien rakentamiseksi. Rautatien oli määrä helpottaa alueen luonnonvarojen kuljettamista sisämaasta rannikolle. Afrikkalaisten rautatietyöläisten olot olivat rotusyrjinnän vuoksi erityisen vaikeat, ja ajan myötä rautatiestä muodostui paikalliselle työvoimalle vastarinnan välikappale. Tältä ajalta muistetaan etenkin kaksi lakkoa, jotka yhä symboloivat siirtomaavallan vastaisen aktivismin ja ammattiyhdistysliikkeen historiaa Afrikassa. Ensimmäinen lakko oli Dakarin–Nigerin radalla. Rautatietyöläisten lakko Thiesissä Senegalissa murrettiin vuonna 1938 raa’alla väkivallalla. Lokakuun 10. päivä 1947 eri puolilta Länsi-Afrikkaa tulleiden työläisten yleislakko puolestaan lamautti koko siirtomaajärjestelmän. Lakko kesti Senegalissa ennennäkemättömän kauan, viisi kuukautta, aina maaliskuun 19. päivään asti vuonna 1948. Lakkolaisten vaatimuksissa olivat etusijalla työläisten oikeudet, kohtuullinen elintaso, palkankorotukset sekä ennen kaikkea yhdenvertainen kohtelu.

Edellinen              Seuraava

Frankrike, på den tiden en kolonialmakt som ockuperade största delen av Västafrika, började 1881 bygga en 1 289 kilometer lång järnväg som skulle transportera naturresurser till kusten. För de afrikanska daglönarna var arbetsförhållandena speciellt svåra och otrygga, på grund av den rasdiskriminering de utsattes för. Järnvägen kom att bli ett redskap för den infödda arbetskraftens motståndskamp, speciellt genom två strejker som fortfarande idag ses som avgörande i den afrikanska fackrörelsens historia och kampen mot kolonialismen. Arbetarna vid järnvägen Dakar–Niger höll den första strejken i Thies i Senegal 1938, som kvästes våldsamt. Den 10 oktober 1947 deltog sedan infödda arbetare över hela Västafrika i en generalstrejk som lamslog kolonialmakten. I Senegal pågick strejken i hela fem månader, fram till 19 mars 1948. De strejkande krävde skydd av arbetstagarnas rättigheter, höjd levnadsstandard, löneförhöjningar och, framför allt, likabehandling.

Tidigare              Nästa

In 1881, France, then a colonial power occupying most of West Africa, began a 1,289-kilometre railway project designed to transport the resources of the region to the coast. The working conditions for the African railway day labourers were particularly difficult and precarious because of the racial discrimination they suffered. The railway would eventually become a means of resistance for the indigenous workforce, most notably through two strikes that are still commemorated today as key moments in the history of the African trade union movement and the anti-colonial activist struggle. The first strike by the Dakar-Niger railway workers, which took place in Thiés, Senegal, in 1938, was suppressed in a violent bloodbath. On 10 October 1947, another general strike by indigenous workers from all over West Africa paralysed the colonial system, lasting in Senegal for an unprecedented period of five months until 19 March 1948. The protection of workers’ rights, the standard of living, wage increases and, most importantly, equal treatment for all were at the forefront of the workers’ demands.

Previous              Next

Etelä-Senegalin Kabroussessa noin vuonna 1920 syntyneestä Aline Sitoe Diattasta tuli siirtomaavallan sortoa vastaan nousseen maanviljelijäkapinan vertauskuva. Hänen kerrotaan olleen vasta kahdenkymmenen johtaessaan toisen maailmansodan aikana liikettä, joka vastusti epäoikeudenmukaista verotusta. Uskonnollinen Diatta näki usein näkyjä, joiden sanottiin antavan hänelle mystisiä voimia. Kun hänen kotiseutunsa Casamancen kauppiaiden käynnistämä boikotti osoittautui tehokkaaksi, Ranskan viranomaiset vangitsivat liikkeen johtajat. Ranska oli takavarikoinut yli puolet alueella tuotetusta sadosta ruokkiakseen omia sotilaitaan taistelukentällä. Lisäksi paikallinen maapähkinätuotanto oli annettu ranskalaisten saippuatehtaiden käyttöön, minkä seurauksena riisin ja muiden perinteisten viljelykasvien tuotanto vastaavasti väheni. Viranomaiset pidättivät Diattan kapinasta syytettynä ja karkottivat hänet Timbuktuun Maliin, missä hänet tiettävästi pahoinpideltiin kuoliaaksi vankilassa vain 24-vuotiaana. Senegalissa häntä pidetään identiteettiin perustuvan vastarinnan symbolina.

Edellinen              Seuraava

Tirailleurs (tarkka-ampujat eli tiraljöörit) olivat toisessa maailmansodassa Ranskan joukoissa taistelleita länsiafrikkalaisia jalkaväen sotilaita, joista osa joutui saksalaisten vangeiksi. Heidät vapautettiin vuonna 1944 ja lähetettiin takaisin kotimaahan, minkä lisäksi heille luvattiin korvaus ja eläke. Sotilaat olivat kotoisin eri puolilta Ranskan Länsi-Afrikkaa ja Päiväntasaajan Afrikkaa, joka ulottui Senegalista Kongoon. Joulukuun 1. päivänä 1944 joukko sotilaita teki vallankaappauksen Senegalissa Thiaroyen leirillä lähellä Dakaria. Kaappauksen syynä olivat huonot työolot ja se, ettei Ranska ollut maksanut miehille sovittua korvausta asepalveluksesta. Kapina tukahdutettiin verisesti, ja seitsemisenkymmentä toisessa maailmansodassa taistellutta sotilasta sai surmansa. Tätä ns. Thiaroyen verilöylyä pidetään ratkaisevana kapinana siirtomaahallintoa vastaan, ja se merkitsi kansallismielisen liikkeen alkua.

Edellinen              Seuraava

1944 frigavs tillfångatagna tirailleurs sénégalais (västafrikanska infanterisoldater som stred i Frankrikes koloniala styrkor under andra världskriget) från tyska fängelser och sändes hem med löfte om gottgörelse, inklusive pension. Infanteristerna kom från hela Franska Västafrika och Franska Ekvatorialafrika, ett område som sträcker sig från Senegal till Kongo. Den 1 december 1944 genomförde en grupp soldater en militärkupp i en förläggning i Thiaroye i utkanten av Dakar i Senegal för att protestera mot undermåliga arbetsförhållanden och mot att Frankrike inte hade hållit löftet om att betala dem kompensation. Myndigheterna svarade med blodigt våld, vilket ledde till att uppskattningsvis sjuttio krigsveteraner dödades. Upproret, som går under namnet Thiaroyemassakern, var en viktig händelse i kampen mot kolonialmakten och det utgjorde startskottet till den nationalistiska rörelsen.

Tidigare              Nästa

In 1944, the Senegalese Tirailleurs (West African soldiers who fought in the colonial infantry in the French Army during the Second World War) were released from German prisons and repatriated with the promise of remuneration, including pensions. These infantrymen came from all over French West Africa and French Equatorial Africa, which stretched from Senegal to the Congo. On 1 December 1944, a group of soldiers staged a military coup at the Thiaroye camp on the outskirts of Dakar, Senegal, to protest against poor working conditions and France’s failure to compensate them for their service as promised. A bloody repression was organised by the colonial authorities in response, during which approximately seventy of these Second World War veterans were killed. Commonly known as the Thiaroye Massacre, the mutiny is seen as a crucial revolt against the colonial regime that constituted the beginnings of a nationalist movement.

Previous              Next

Freemanin kentän kapina oli toisen maailmansodan aikana järjestetty kaksipäiväinen mielenosoitus. Mielenosoittajat olivat 477. pommikonelaivueen afroamerikkalaisia sotilaita, jotka pyrkivät sisään valkoisille upseereille varattuun kerhoon Freemanin lentotukikohdassa lähellä Seymouria Indianan osavaltiossa. Sotilaat tunkeutuivat klubille 5. ja 6. huhtikuuta 1945 protestina rotuerottelua vastaan. Kapinan seurauksena pidätettiin 162 mustaa upseeria, joista kolme vietiin sotaoikeuteen vähäisten syytteiden perusteella. Heidät armahdettiin vasta vuonna 1995. Tapausta pidetään yhtenä ensimmäisistä rotuerottelun vastaisen aktivismin osoituksista Yhdysvaltain armeijassa. Tasa-arvo toteutui vuonna 1948 annetulla toimeenpanomääräyksellä numero 9981.

Edellinen              Seuraava

Freeman Field-upproret var en två dagar lång protest under andra världskriget, genomförd av en grupp afroamerikanska soldater från 477th Bombardment Group som ville komma in på en officersklubb avsedd för vita på Freeman Army Airfield militärbasen nära Seymour i Indiana. Den 5 och 6 april 1945 protesterade soldaterna mot den rådande segregeringen på Freemanbasen genom att med våld ta sig in på Club One, som var reserverad enbart för vita officerare. Upproret ledde till att 162 svarta officerare arresterades, av dem ställdes tre inför krigsrätt, åtalade för mindre förseelser. Domarna mot dem upphävdes inte förrän 1995, då de benådades. Detta uppror anses vara ett av de första försöken att uppnå rasintegration inom försvarsmakten i USA, något som sedan infördes genom dekret nummer 9981 av år 1948.

Tidigare              Nästa

The Freeman Field Mutiny refers to a two-day protest during the Second World War by a group of African-American soldiers from the 477th Bombardment Group, who attempted to access an all-white officers’ club on the Freeman Army Airfield base, near Seymour, Indiana. On 5 and 6 April 1945, to challenge de facto segregation at Freeman, the participating black soldiers forced their way into Club One, which was reserved exclusively for white officers. The mutiny resulted in the arrest of 162 black officers, three of whom were court-martialled on minor charges. It was not until 1995 that their convictions were revoked following a pardon. This mutiny is considered one of the first demands to achieve racial integration in the United States Armed Services, later implemented in the Executive Order 9981 issued in 1948.

Previous              Next

Alabaman osavaltiossa Yhdysvalloissa järjestettiin 7.–21.3.1965 kolme mielenosoitusta, joissa vaadittiin afroamerikkalaisille mahdollisuutta käyttää äänioikeuttaan. Mielenosoituskulkueet järjestettiin 80 kilometriä pitkällä valtatiellä Alabaman pääkaupungin Montgomeryn ja Selman kaupungin välillä. Protestimarssit näyttelivät ratkaisevaa osaa kansalaisoikeustaistelussa ja ne olivat keskeisiä myös kamppailussa mustien äänioikeuden puolesta. Ensimmäiseen marssiin 7. maaliskuuta osallistui 600 mielenosoittajaa, jotka vaativat syrjivien käytäntöjen muuttamista äänestäjien rekisteröinnissä. Monet marssijoista joutuivat lainvalvojien, osavaltion poliisien ja valkoisten separatistien pahoinpitelemäksi. Tapahtuma tunnetaan nimellä Bloody Sunday eli verinen sunnuntai. Martin Luther King osallistui seuraaviin marsseihin, jotka järjestettiin 9. ja 17. maaliskuuta. Viikkoja kestäneiden mielenosoitusten vaatimat kuolonuhrit, poliisin ja Ku Klux Klanin tekemä väkivalta sekä oikeussaleissa käydyt taistelut nostivat kansalaisoikeuskysymykset suuren yleisön huomion kohteeksi sekä kansallisesti että kansainvälisesti. Marssien seurauksena Yhdysvalloissa säädettiin vuonna 1965 Voting Rights Act, joka kielsi rotusyrjinnän vaaleissa.

Edellinen              Seuraava

Mellan den 7 och 21 mars 1965 hölls tre marscher längs den 80 kilometer långa vägen från staden Selma till delstatshuvudstaden Montgomery i Alabama i USA. Deltagarna krävde att afroamerikanska medborgare skulle ha möjlighet att utnyttja sin rösträtt. Marscherna fick en avgörande betydelse för medborgarrättsrörelsen och blev en milstolpe i de svartas kamp för sin rösträtt. Under den första marschen den 7 mars krävde de 600 deltagarna slut på diskrimineringen vid registreringen av väljare. Många av dem attackerades våldsamt av ordningsmakten och vita separatister under det som numera är känt som Blodiga söndagen. Dr Martin Luther King deltog i de följande marscherna den 9 och 17 mars. Det stora antalet dödsfall, misshandeln från polisens och Ku Klux Klans sida och rättegångarna som hölls under dessa veckor av protest gjorde att medborgarrättsfrågan fick uppmärksamhet såväl i USA som utomlands. Som ett resultat av marscherna antog USA 1965 Voting Rights Act, en lag som förbjöd rasdiskriminering vid val.

Tidigare              Nästa

Between 7 and 21 March 1965, three protest marches to demand the right to vote for African-American citizens were held along the 80-kilometre highway linking Selma to the state capital of Montgomery in Alabama, USA. These pivotal marches represented a defining moment in the struggle for civil rights and were instrumental in the fight for black voting rights. During the first of these marches, on 7 March, 600 protesters demanded an end to discrimination in voter registration, many of whom were severely attacked by law enforcement agencies, state troopers and white separatists. This event became known as Bloody Sunday. Dr Martin Luther King participated in the subsequent marches, on 9 and 17 March. Numerous killings, abuse by the police and the Ku Klux Klan, as well as the legal battles that marked the weeks of protests, all drew the attention of the national and international community to the issues of civil rights. The marches led to the signing of the Voting Rights Act of 1965.

Previous              Next

Mustat pantterit käynnistivät Free Breakfast for Children -hankkeen Oaklandissa, missä järjestön päämaja sijaitsi. Kyse oli vallankumouksellisesta yhteisöhankkeesta, joka oli samalla yksi Yhdysvaltojen ensimmäisistä kouluruokailuohjelmista. Ohjelman tarkoituksena oli tarjota ilmainen aamiainen vähäosaisille lapsille joka aamu. Taustalla oli ajatus, etteivät lapset pysty oppimaan, jos he tulevat kouluun nälkäisenä. Ohjelma ilmensi Mustien panttereiden keskeistä ajatusta itsemääräämisoikeudesta ja kuvasti heidän uskoaan koulutuksen merkitykseen. Rahoitus saatiin lahjoituksina Mustien panttereiden tukemilla alueilla toimivilta liikkeiltä, kirkoilta ja kaupoilta. Ensimmäisenä vuonna ohjelmasta tuli niin suosittu, että se päätettiin laajentaa koko maan kattavaksi. Vuoden 1969 loppuun mennessä Mustat pantterit tarjosivat ilmaisen aamiaisen 20 000 kouluikäiselle lapselle 19 kaupungissa. Yhdysvaltain maatalousministeriö käynnisti myöhemmin oman kouluaamiaisohjelmansa, joka oli osittain Mustien panttereiden ajatusten ja 1960-luvun aktivismin innoittama. Ohjelma tarjoaa päivittäin lähes 13 miljoonalle koululaiselle aamiaisen.

Edellinen              Seuraava

Sonacotra oli Ranskan valtion omistama virasto, jonka tehtävänä oli tarjota kaupungin asuntoja Pohjois-Afrikasta ja Saharan eteläpuolisesta Afrikasta tuleville siirtotyöläisille. Vuosina 1974–1980 viraston vuokralaiset ryhtyivät lakkoon vastustaakseen viraston johtoa, jossa toimi monia entisiä siirtomaavallan upseereita. Lakkoilijat vastustivat jatkuvia vuokrankorotuksia ja vaativat Sonacotran valvomiin työväen asuntoloihin parempia elinoloja. Vuokralaisten lakko tasoitti tietä ensimmäiselle mustien afrikkalaisten maahanmuuttajien yhteiselle protestille siirtomaa-ajan jälkeisessä Ranskassa. Sonacotran lakkolaiset puolustivat toiminnallaan vuokralaisten ja työntekijöiden oikeuksia. Lakko muodostui merkittäväksi käännekohdaksi Euroopan afrikkalaisten diasporan kollektiivisen aktivismin historiassa.

Edellinen              Seuraava

Sonacotra var ett franskt, statsägt bolag med uppgift att förse migrantarbetare från Nordafrika och Afrika söder om Sahara med allmännyttiga bostäder. En utdragen hyresgäststrejk som pågick från 1974 till 1980 ställde hyresgästerna mot företagets ledning, som till stor del bestod av officerare som tidigare hade tjänstgjort i kolonierna. De strejkande protesterade mot ständiga hyreshöjningar och krävde bättre levnadsförhållanden i Sonacotras arbetarinkvarteringar, vilket beredde vägen för den första kollektiva protesten bland svarta afrikanska invandrare i det postkoloniala Frankrike. Hyresgästernas strejk var en kamp för invånarnas och arbetarnas rättigheter och ett viktigt exempel på svart solidaritet och politisk aktivism bland den afrikanska diasporan i Europa.

Tidigare              Nästa

From 1974 to 1980, a prolonged strike pitted the tenants of Sonacotra, a French state-owned agency responsible for providing public housing to migrant workers from north and sub-Saharan Africa, against its management, many of whom were former colonial officers. Those striking opposed perpetual rent increases and demanded better living conditions in worker dormitories controlled by the Sonacotra authorities, paving the way for the first collective protest of black African immigrants in postcolonial France. A struggle for tenants’ and workers’ rights, the Sonacotra Tenant Strike is regarded as a pivotal moment of black solidarity in the history of collective political activism by African diasporas in Europe.

Previous              Next

Kesäkuun 16. päivänä 1976 alkanut Soweton kansannousu oli yksi apartheidin vastaisen taistelun keskeisiä tapahtumia Etelä-Afrikassa. Siihen osallistui noin 20 000 opiskelijaa, jotka alun perin osoittivat mieltään lukioiden kielipolitiikkaa ja pakkoafrikaansia vastaan. Väkivaltaisesti toiminut poliisi avasi nopeasti tulen opiskelijoita kohti. Tulituksessa kuoli arvioiden mukaan satoja nuoria poikia ja tyttöjä. Kansannousun muistoksi kesäkuun 16. päivä julistettiin Etelä-Afrikassa yleiseksi vapaapäiväksi, joka tunnettaan Nuorten päivänä. Soweton kansannousussa korostui nuorten keskeinen rooli apartheidin vastaisen taistelun luonteen ja sen ilmenemismuotojen kehityksessä. Kansannousun sanotaan toimineen sekä kimmokkeena että esimerkkinä 1980-luvulla nousseelle levottomuuksien toiselle aallolle, joka lopulta johti apartheidin lopettamiseen.

Edellinen              Seuraava

Sowetoupproret, en rad studentdemonstrationer i Sydafrika, var en milstolpe i kampen mot apartheid. Upproret började på morgonen den 16 juni 1976, då cirka 20 000 skolelever och studerande samlades för att protestera mot planerna på att göra afrikaans till första undervisningsspråk i skolorna. Polisen reagerade med våld och öppnade snabbt eld mot studenterna; hundratals unga pojkar och flickor uppskattas ha dödats. För att högtidlighålla minnet av händelserna har 16 juni utlysts till allmän helgdag, Ungdomens dag. Sowetoupproret visade på de ungas roll i att utforma revolten – historiker anser att upproret fungerade både som inspirationskälla och mönster för en andra protestvåg som tog fart på 1980-talet och som ledde till avskaffandet av apartheid.

Tidigare              Nästa

Trayvon Benjamin Martin (1995–2012) oli afroamerikkalainen teinipoika, joka murhattiin 17-vuotiaana vuonna 2012 Sanfordissa, Floridassa. Trayvon oli käymässä isänsä luona, kun hän lähti ostamaan makeisia ja jääteetä. Paluumatkalla hän kulki aidatun alueen kautta, jossa oli aikaisemmin tapahtunut useita murtoja. Alueen asukas ja entinen naapurustovahti George Zimmerman oli soittanut asiasta poliisille useita kertoja, kunnes lopulta päätti poliisin varoituksista huolimatta ottaa oikeuden omiin käsiinsä. Seuranneessa riidassa aseeton teini sai kuolettavan osuman rintaan. Oikeudenkäynnissä Zimmerman sai kuitenkin kuuden naisen valamiehistöltä vapauttavan päätöksen. Trayvon Martinin surma kiihdytti osaltaan taistelua, jota käydään afroamerikkalaiseen yhteisöön kohdistuvaa väkivaltaa ja järjestelmällistä rasismia vastaan, ja se myös toimi alkusysäyksenä kansainvälisille aktivistiliikkeille ja Black Lives Matter -kampanjoille. Yksi suurimmista mielenosoitusmarsseista oli maaliskuussa 2012 New Yorkissa järjestetty Million Hoodie March, jossa tuhannet ihmiset kokoontuivat yhteen pukeutuneena samanlaiseen huppariin kuin nuori Trayvon Martin kuolinpäivänään.

Edellinen              Alkuun

Trayvon Benjamin Martin (1995–2012) var en afroamerikansk tonåring som blev mördad i Sanford, Florida 2012. När den 17-åriga Trayvon var på väg till sin fars hem efter att ha köpt godis och en burk iste gick han över ett inhägnat område, där det tidigare hade skett en rad inbrott. George Zimmerman, en grannskapsvakt som bodde i det inhägnade bostadsområdet, tog saken i egna händer, trots att flera inbandade samtal till larmcentralen visade att polisen hade gett honom order att inte ingripa. Detta ledde till ett gräl som slutade med att tonåringen fick ett dödande skott i bröstet. Vid rättegången frikändes Zimmerman av en jury bestående av sex kvinnor. Trayvon Martins död blev en katalysator i kampen mot det pågående våldet och den systematiska rasismen mot svarta och afroamerikaner, och blev startskottet till internationella aktiviströrelser och Black Lives Matter-kampanjer. En av de största protestmarscherna var Million Hoodie March som hölls i New York i mars 2012, då tusentals personer samlades, iklädda likadana huvtröjor som den Trayvon Martin bar den dag han dödades.

Tidigare             Till början