Satu Rautiaisen maalaus: Lintujen ruokintapaikka

Satu Rautiainen

Village Bohemian
24.1.–22.3.2020

Satu Rautiainen työskentelee pääosin vesi- ja öljyvärein paperille maalaten. Hänen suurikokoisissa, akvarellimaalauksen perinnettä eteenpäin vievissä teoksissaan esiintyy usein vertauskuvallisesti tila tilan sisällä. Vaikka pääpaino säilyy maalauksen kaksiulotteisuudessa, Rautiaisen näyttelykokonaisuudet ovat viimeaikoina lähentyneet installaatio- ja tekstiilitaidetta. Paperille maalattu kokonaisuus voikin näyttää ensisilmäyksellä tekstiilein tai tapetein sisustetulta huoneelta. Toisinaan Rautiainen myös liimaa paperia levyille tai yhdistää maalauksiaan huonekaluihin. Siveltimenvetojen lisäksi hän hyödyntää sabluunoita, joilla painaa maalia maalauspinnoille.

Village Bohemian pohtii koristeellisuutta ja alkukantaisuutta, pinnallisuutta ja syvällisyyttä. Rautiaisen luomissa huoneissa asuu katsojalle näkymätön mutta vahvasieluinen hahmo, joka rakentaa maaliaineista elämän tarkoitusta pohtivia ja kyseenalaistavia asetelmia, majoja ja rakennelmia. Näyttelyn osaset ovat myös osa taiteilijan omaa maailmaa, jota hän rakentaa ympärilleen paperia maalaamalla. Muotokielessä näkyy arkkityyppejä ja symboleja, kuten lasten puupalikoita, muurinosia, muotoon leikattuja pensaita ja puita.

Hulluuden, järkevyyden ja leikin rajapinnoilla liikkuva näyttely tekee kunniaa Rautiaisen ihailemille, Enni Idin ja Kati Sinenmaan kaltaisille ITE- ja elämäntapataiteilijoille, heidän omistautumiselleen ja tekemisen kokonaisvaltaisuudelle. Rautiainen itse linkittää maalauksensa yhteiskunnan eri puoliin, kuten syrjäytyneisyyden, kodittomuuden ja melankolian läsnäoloon, mutta toisaalta vapauteen ja tekemisen paloon. Ajatus paluusta käsillä tekemisen juurille viehättää taiteilijaa. Taideteollisuuden, käsityöläisyyden ja kuvataiteiden rajapinnalla tasapainoillen voi samalla lukea ja uudelleen kirjoittaa naishistoriaa naiseuden ja maalaustaiteen näkökulmasta.

Satu Rautiainen (s. 1982) on Helsingissä asuva ja työskentelevä taidemaalari. Hän on valmistunut Kuvataideakatemiasta 2008, mistä lähtien on pitänyt aktiivisesti näyttelyitä ja toiminut taiteilijavetoisissa ryhmissä. Rautiaisen teoksia kuuluu mm. Valtion, Kiasman, Helsingin taidemuseon, Saastamoisen säätiön, Wihurin taidesäätiön sekä EMMA:n kokoelmiin. Maalaamisen rinnalla hän on kiinnostunut tekstiileistä ja tekstiilisuunnittelusta.

Näyttelyä ovat tukeneet Opetus- ja kulttuuriministeriö, Taiteen edistämiskeskus ja VISEK.

saturautiainen.blogspot.com