Octomom-installaatiossa mustekala, ihminen ja aika kietoutuvat toisiinsa. Mustekalan ja ihmisen viimeinen yhteinen esi-isä oli luultavasti 750 miljoonaa vuotta sitten elänyt matomainen olento, jolla oli silmätäpliä. Sen jälkeen molemmista lajeista on kehittynyt älykkäitä, mutta hyvin eri tavalla. Mustekala on ainoa olento, jonka aivoista kolme neljäsosaa sijaitsee sen kahdeksassa lonkerossa. Se on kuin toiselta planeetalta ja samaan aikaan kaltaisemme.
Maija Tammen installaatiossa yhdistyvät videomateriaali Graneledone boreopacifica -mustekalasta, jolle tutkijat antoivat lempinimen Octomom, äänitarina maailman pisimpään kestäneestä haudonnasta ja taiteilijan omakuva.