Arttu Niemisen teosten lähtökohtana on symmetrialla ja horisontilla leikittelevä muoto, hauras arktinen luonto sekä enteiden ja näkyjen kaltaiset rinnastukset ajankohtaisiin ilmiöihin. Virtaavat luontokuvat, poeettinen lausunta, minimalistinen musiikki ja kokonaisuutta rikkovat brutaalit montaasit tunnetaan hänen ilmaisunsa kulmakivinä. Taiteellista työskentelyä johdattava intuitiivisuus ja sattuma mahdollistuu aina mukana kulkevan kevyen kuvauskaluston avulla. Estetiikkansa hän ammentaa luontomatkojen lisäksi päänsisäisiltä matkoiltaan.
Ympäristökysymykset ja ihmisen ristiriitainen luontosuhde ovat toistuvia teemoja Niemisen luomissa maailmoissa. Teokset pohtivat ihmiskunnan tietoisuuden tasoa ja sitä valintaa, joka meillä on käsillämme joka hetki kurkottaessamme lajina kohti korkeampaa tietoisuutta. Luonto, kuten ihmisen rakentamat kolossaalitkin, näyttäytyvät Niemiselle omana tiedostavana olionaan tai mystisenä rajapintana näkyvän ja näkymättömän välillä. Aikamme henkinen irrallisuus kutsuu häntä taiteen keinoin avaamaan portteja siihen, mitä voisimme kokea kollektiivisena rituaalina ja paluuna juurillemme sekä maadoittamaan meidät luontoon ja sen pyhyyteen.
Lift Up Your Voices (2023/11 min) on surrealistinen sielunmessu, joka lipuu läpi aikojen, aatteiden ja maailmojen kurottaen kohti parempaa huomista. Kollektiivinen tietoisuus tekoälyn muodossa puhuttelee henkitoreissaan olevaa ihmiskuntaa, ja teoksen hypnoottinen ja väkevä muoto pakottaa meidät kohtaamaan inhimillisten halujemme tappavat seuraukset. Teos on toinen osa trilogiaa, jonka Awareness (2019) aloitti. Nieminen on toteuttanut trilogian yhteistyössä amerikkalaisen äänitaiteilija, näytelmäkirjailija ja mediakriitikko Gregory Whiteheadin kanssa. Whiteheadin jatkuvan pulssin ja äkillisten katkoksien välistä jännitettä sekä kielen entropiaa ja rappeutumista tutkiva ääni- ja tekstiperustaiset teokset ovat inspiroineet Niemistä, ja yhteistyön kautta teossarjasta on muodostunut audiovisuaalisten loitsujen runsaudensarvi. Nieminen työstää parhaillaan trilogian viimeistä osaa Beyond, joka on valmistumassa vuoden sisällä.
Teoksen tuotantoa ovat rahoittaneet AVEK, Taiteen edistämiskeskus, Suomen kulttuurirahasto ja Pohjoismainen kulttuuripiste. Näyttelyä tukee Museovirasto.
Arttu Nieminen (s. 1981) on Rovaniemellä asuva, monialainen mediataiteilija ja ohjaaja. Hänen teoksiaan on nähty museoissa, gallerioissa, elokuvafestivaaleilla, julkisivuprojisointeina ja erilaisina installointeina ja niitä kuuluun mm. Jenny ja Antti Wihurin rahaston ja Nykytaiteen museo Kiasman taidekokoelmiin. Niemisen multimediaaliset teokset yhdistävät usein musiikkiin, performanssiin ja runouteen erilaisissa livekollaboraatioissa, joiden materiaalia hän myös hyödyntää videoteoksissaan.