julkaistu 27.1.2022
Kristiina Uusitalo: Valon tuoksu
Turun taidemuseo, Studio 28.1. – 20.3.2022
Tervetuloa lehdistötilaisuuteen torstaina 27.1.2022 klo 11 Turun taidemuseossa (Aurakatu 26). Taiteilija on paikalla tilaisuudessa.
Näyttely on avoinna ennakkoon kutsuvieraille to 27.1. klo 13-19. Huomioithan voimassaolevat koronaohjeistukset. Käytössämme on koronapassi.
Kristiina Uusitalon suurikokoisissa öljymaalauksissa maiseman ilmestyksellisyys ja ympäristön muutoksen tunnusmerkit kietoutuvat toisiinsa. Teosten keskiössä on se tietoiseksi tulemisen hetki, jolloin vanha ja uusi ovat läsnä yhtä aikaa. Vaikka maalaukset pohjautuvat voimakkaasti taiteilijan henkilökohtaisiin kokemuksiin, niiden välittämät havainnot, näyt ja elämykset ovat tunnistettavia meille kaikille.
”Luotan siihen, että meillä on yhteisen tietoisuuden ulottuvuus. Mikä puhuttelee minua voimakkaasti, voi olla myös katsojalle merkityksellistä. Pyrin tekemään näkyväksi meitä suurempia voimia. Työskentelen irti itsestäni ja ajastani ollen samalla juuri näihin olemassaolon edellytyksiin mitä lujimmin sidottu.
Maalaan sisäisen maailman liikettä ja ääntä ulkoisen maailman kovassa puristuksessa. Emme voi hallita valtavia voimia ympärillämme, vaikka yritämme. Muuttuva maailma vyöryy tunnistamattoman muotoisena ohitsemme ja päällemme. Koetan löytää tälle tapahtumalle ilmiasun, joka puhuisi puolestamme ja samalla ilmentäisi toivoa.
Pyrin väriin, jossa valo kasvaa voimaksi. Maalaukseen haluaisin löytää tunteen kohoavasta melodiasta. Kun oopperalaulaja vakuuttaa laulullaan kuolevansa, jollei saa rakastettua omakseen, rakkaus hymyilee hänen äänessään. Myös kuva voi välittää tämän. Haluaisin kietoa katsojan valoon, mutta valon saa hohtamaan vain näyttämällä varjon. Jokaisella on taakka, jonka ilmaisun halu voi kääntää taiteeksi. Minulle maalaus on paikka sille kaikkein todellisimmalle elämälle, joka on sanaton, mutta saadessaan muodon tulee tunnistettavammaksi. Jokin kontrasti tai liike on avain, joka käy sisäiseen oveen.”
Kristiina Uusitalo (s.1959) on Helsingissä asuva ja työskentelevä taidemaalari, joka on kehittänyt tunnistettavaa, omaleimaista ilmaisuaan aina 1980-luvulta lähtien. Hänen maalauksensa ovat syntyneet pitkäaikaisen ja peräänantamattoman työskentelyn tuloksena, nykytaiteen kieltä maisemamaalauksen lajityyppiin sovittaen. Eletty elämä, runous, koettu ja kuviteltu sekä lisääntyvä huoli luonnon nykytilasta ovat luettavissa maalauksista.
Kristiina Uusitalon työskentelyä on tukenut Suomen Kulttuurirahasto.
Lisätiedot
amanuenssi Annina Sirén
050 3568 800 / annina.siren@turuntaidemuseo.fi
turuntaidemuseo.fi
kristiinauusitalo.fi/