Salitekstit / Utställningstexter / Exhibition texts

Holmberg – Munsterhjelm – Westerholm
KOLME KATSETTA MAISEMAAN

Kolme katsetta maisemaan esittelee Werner Holmbergin (1830–1860), Hjalmar Munsterhjelmin (1840–1905) ja Victor Westerholmin (1860–1919) maisemamaalauksia. Näyttely tarkastelee nykykatseen kautta, miten kolme toistaan seurannutta taiteilijaa toivat ulkoilmamaalauksen ensiaskeleet Suomeen ja loivat perustan suomalaisen maiseman kuvaamiselle. Kokonaisuus esittelee Düsseldorfin koulukunnan vaikutusta taiteeseemme nostaen luonnon taiteilijoiden tärkeimmäksi opettajaksi. Ulkona luonnoslehtiöihin tallentuneet luonnon yksityiskohdat ja ilmiöt, kuten aamun usva, ilta-aurinko, nouseva ukonilma tai romanttinen kuutamo siirtyivät ateljeessa osaksi vangitsevia öljymaalauksia.

Düsseldorfin taidekeskus oli merkittävimmillään 1800-luvun puolivälissä, jolloin myös maisemamaalauksen suosio ohitti historiallisten aiheiden kuvaamisen. Saksalaiskaupungissa annettu taideopetus houkutteli taitelijoita ulkomailta, erityisesti Suomesta, Ruotsista, Norjasta ja Amerikasta. Werner Holmberg oli ensimmäinen Suomesta Düsseldorfiin lähtenyt taiteilija, ja hänen jalanjäljissään siellä opiskeli 1800-luvun kuluessa parikymmentä suomalaistaiteilijaa. Holmbergin lyhyesti tuntenut Hjalmar Munsterhjelm oli suomalaisista ensimmäinen Düsseldorfin taideakatemian läpikäynyt ja Victor Westerholm puolestaan koulukunnan viimeisiä suomalaisia, Euroopan taidekeskuksen siirryttyä jo selvästi Pariisiin.

Vaikka 1800-luvun katse maisemaamme on melko romanttinen ja siloteltu, piirtää se kiinnostavaa kuvaa ajasta, arvostuksista ja suhteestamme ympäröivään maailmaan. Düsseldorfista tuodut opit, aihevalinnat ja kiinnostus luontoa kohtaan vaikuttivat voimakkaasti kansallismaisemamme muotoutumiseen. Holmberg ja Munsterhjelm kohottivat suomalaisen luonnon vakavasti otettavaksi aiheeksi vasten eurooppalaisten kollegoiden näkemystä maisemamme yksitoikkoisuudesta ja epätaiteellisuudesta. Westerholm käänsi katseen hämäläiseltä sisämaalta saaristoon ja  vei maisemakuvausta realistiseen ja impressionistiseen suuntaan maalaten lopulta suuriakin teoksia suoraan ulkoilmassa.

Holmberg – Munsterhjelm – Westerholm
TRE BLICKAR PÅ LANDSKAPET

Tre blickar på landskapet presenterar landskapsmålningar av Werner Holmberg (1830–1860), Hjalmar Munsterhjelm (1840–1905) och Victor Westerholm (1860–1919). Utställningen undersöker ur ett samtida perspektiv hur tre på varandra följande konstnärer tog de första stegen mot friluftsmåleriet i Finland och lade grunden för avbildandet av det finländska landskapet. Helheten presenterar Düsseldorfskolans inflytande på vår konst och hur den lyfte fram naturen som konstnärens viktigaste lärare. I utomhusskisserna dokumenterades omedelbara upplevelser och platskänsla, så som morgondimma, kvällssol, ett annalkande åskväder eller romantiskt månsken, som i ateljén blev del av fängslande oljemålningar.

Düsseldorfs roll som konstcentrum var som inflytelserikast under mitten av 1800-talet, då även landskapsmåleriet blev populärare än avbildandet av historiska motiv. Den konstundervisning som gavs i den tyska staden lockade till sig utländska konstnärer, speciellt från Finland, Sverige, Norge och Amerika. Werner Holmberg var den första konstnären som åkte till Düsseldorf från Finland, och under 1800-talet följde ett tjugotal finländska konstnärer i hans fotspår. Hjalmar Munsterhjelm, som hade en kort bekantskap med Holmberg, var den första finländaren som slutförde sina studier vid Düsseldorfs konstakademi, medan Victor Westerholm var skolans sista finländare, då Europas konstnärliga centrum redan tydligt flyttat till Paris.

Trots att 1800-talets syn på vårt landskap är ganska romantisk och förskönande ger den oss en intressant bild av tiden, dess värderingar och vårt förhållande till den omgivande världen. Lärorna, motivvalen och intresset för naturen som kom från Düsseldorf hade stor inverkan på hur synen på vårt nationallandskap utformades. Holmberg och Munsterhjelm lyfte fram den finländska naturen som ett seriöst motiv, i motsats till de europeiska kollegornas uppfattning om att vårt landskap var monotont och okonstnärligt. Westerholm vände blicken från det tavastländska inlandet till skärgården och förde landskapsmåleriet mot ett realistiskt och impressionistiskt håll, och målade slutligen även stora verk under fri himmel.

Holmberg – Munsterhjelm – Westerholm

THREE VIEWS ON THE LANDSCAPE

Three Views on the Landscape showcases landscape paintings by Werner Holmberg (1830–1860), Hjalmar Munsterhjelm (1840–1905) and Victor Westerholm (1860–1919). From a contemporary perspective, the exhibition explores how these three successive artists took the first steps towards plein-air painting in Finland and laid the foundations for the depiction of the Finnish landscape. The show also highlights the influence of the Düsseldorf School on Finnish art and how it championed nature as the most important teacher for artists. Immediate experiences and sense of place – be it morning mist, evening sun, a rising thunderstorm or romantic moonlight – were captured outdoors in sketchbooks and later transformed into captivating oil paintings in the studio.

Düsseldorf’s position as a centre for art was at its height in the mid-19th century, when landscape painting became more popular than historical subjects. Art education in the German city attracted foreign artists, especially from Finland, Sweden, Norway and America. Werner Holmberg was the first artist from Finland to travel to Düsseldorf, and over the 19th century around twenty Finnish artists followed in his footsteps. Hjalmar Munsterhjelm, who had a brief acquaintance with Holmberg, was the first Finn to complete his studies at Düsseldorf Art Academy, while Victor Westerholm was the last to attend, by which time Europe’s artistic centre had clearly moved to Paris.

Although 19th-century depictions of the Finnish landscape are quite romantic and beautifying, they give us an interesting view of the era, its values and our relationship to the surrounding world. The teachings, choices of subject and keen interest in nature that originated from Düsseldorf had a huge impact on how the idea of our national landscape was formed. Holmberg and Munsterhjelm elevated Finnish nature into a serious subject of art, refuting perceptions among their European colleagues that Finland’s landscape was monotonous and lacking in artistic potential. Westerholm moved his gaze from inland views to the archipelago, steering landscape painting in a more realistic and impressionistic direction, and ultimately painting large-format works in the open air.

Ihanteellinen maisema

Werner Holmbergille, Hjalmar Munsterhjelmille ja Victor Westerholmille oli kullekin ominainen työtapa retkeillä kesäisin piirtäen ja maalaten pieniä luonnoksia ja työstää niiden pohjalta talvisin ateljeessa suuria teoksia. Kaikille kolmelle tärkeä esikuva, norjalainen taidemaalari ja Düsseldorfissa maisemamaalauksen professorina toiminut Hans Gude kannusti taiteilijoita syventymään juuri kotiseutujensa ympäristöön.

Suomalaista maisemakuvaa luodessaan Holmberg saattoi kollaasinomaisesti yhdistää eri paikoissa ja jopa eri maissa tekemiään luonnoksia. Hänen varhaiset suomalaisnäkymänsä eivät pohjaudu kotimaassa tehtyihin luonnoksiin, mutta viimeisten vuosien teokset perustuvat kyseisillä paikoilla tehtyihin harjoitelmiin. Holmbergin työskentelyä tutkinut taidehistorioitsija Ville Lukkarinen pohtii, että useiden luonnosten koosteena sommitellussa maisemamaalauksessa katse vaeltaa eri suuntiin, mikä tuo paikan tunnun ja ympäristökokemuksen lähelle, ikään kuin olisimme sisällä maisemassa.

Maantie Hämeessä (Helteinen kesäpäivä) (1860) perustuu Holmbergin perheen vaunumatkaan Uudestakaupungista Tampereelle. Düsseldorfin ateljeessa sommiteltu maalaus ei ole  dokumentaarinen luontokuvaus vaan pikemmin muistoa ja tunnelmaa välittävä yleiskuvaus mäntymetsästä. Holmbergin teoksissa voi huomata Düsseldorfin maisemamaalaukselle tunnusomaisia sommitteluperiaatteita: selkeästi etu-, keski- ja taka-alaan jaettu kuva, versovien puiden kehystämä näkymä, tarkat yksityiskohdat, kuten mahtipontiset puut sekä dramatiikkaa luovat valo- ja varjoalueet.

Düsseldorfiin 1860 saapunut Munsterhjelm ehti lyhyesti työskennellä Holmbergin kanssa ennen tämän menehtymistä keuhkosairauteen. Holmbergin tuotannon vaikutuksen voi havaita monissa Munsterhjelmin teoksissa, jotka keskittyvät taiteilijan kotiseudun Tuuloksen hämäläisen maalaismaiseman tunnelmalliseen kuvaamiseen. Munsterhjelm suoritti perusteelliset taideopinnot eri puolilla Saksaa,  mutta palasi säännöllisesti Suomeen luonnostelemaan ja maalaamaan paikallisia näkymiä.

Myös Westerholm ihaili suuresti Holmbergia ja tutki tarkoin tämän runollisia teoksia. Westerholmin myöhempään tuotantoon kuuluva monumentaalinen maalaus Ahvenanmaa (1909) perustuu lukuisiin paikalla tehtyihin luonnoksiin, joiden pohjalta taiteilija työsti teosta pitkäjänteisesti kymmenen vuoden ajan. Ahvenanmaan luonto oli Westerholmille merkittävä inspiraation lähde ja hän toikin sen ensimmäisten joukossa suomalaisen maisemamaalauksen kuvastoon.

Idealiskt landskap 

Werner Holmberg, Hjalmar Munsterhjelm och Victor Westerholm hade alla ett liknande arbetssätt: de gjorde sommarresor, under vilka de ritade och gjorde små målningar, som de sedan under vintern bearbetade till stora verk i ateljén. En viktig förebild för de tre konstnärerna var den norska konstmålaren och professorn i landskapsmåleri vid Düsseldorf Hans Gude, som uppmuntrade konstnärerna att fördjupa sig i sina hembygdsmiljöer.

Då Holmberg gestaltade det finländska landskapet kunde han ibland på ett kollageliknande sätt kombinera skisser från olika platser och till och med länder. Hans tidiga finska vyer baserar sig inte på skisser gjorda i hemlandet, men de sista årens verk bygger på studier som gjorts på plats. Konsthistoriker Ville Lukkarinen har studerat Holmbergs verk och anser att då man betraktar en av flera skisser komponerad landskapsmålning vandrar blicken åt olika håll, vilket skapar en intim platskänsla och miljöupplevelse, som om man vore inne i landskapet.

Landsväg i Tavastland (En het sommardag) (1860) baserar sig på familjen Holmbergs vagnsfärd från Nystad till Tammerfors. Målningen är komponerad i Düsseldorfateljén och är inte en dokumentarisk naturavbildning, utan snarare en allmän återgivning av tallskogen, som förmedlar konstnärens minnen och stämningar. I Holmbergs verk kan man se de för Düsseldorfskolan typiska kompositionsprinciperna för landskapsmåleri: en bild som har en tydlig för- och bakgrund, en vy inramad av spirande träd, noggranna detaljer, så som svulstiga träd och ljus- och skuggområden som skapar dramatik.

Munsterhjelm, som anlände till Düsseldorf 1860, hann arbeta en kort stund med Holmberg innan denne avled i en lungsjukdom. Inflytandet av Holmbergs konst går att se i flera av Munsterhjelms verk, som består av stämningsfulla avbildningar av landsbygden i konstnärens hemort Tuulos. Munsterhjelm fullgjorde sina grundliga konststudier runtom i Tyskland, men han återvände regelbundet till Finland för att skissa och måla de lokala landskapen.

Även Westerholm beundrade Holmberg och studerade hans poetiska verk väldigt noga. Westerholms monumentala målning Åland (1909) från hans senare produktion baserar sig på ett flertal skisser gjorda på plats, utifrån vilka konstnären ihärdigt jobbade i tio års tid. Den åländska naturen var en betydande inspirationskälla för Westerholm och han var en av de första som inkluderade den i det finländska landskapsmåleriets bildtradition.

Ideal Landscape

Werner Holmberg, Hjalmar Munsterhjelm and Victor Westerholm shared that same working method: they would head out during the summer to draw and paint small sketches, which they then developed into large paintings in the studio in the winter. An important role model for all three was the Norwegian painter Hans Gude, professor of landscape painting in Düsseldorf, who encouraged them to depict the landscapes of their own regions.

In creating images of the Finnish landscape, Holmberg would sometimes like piece together sketches he had made in different places – or even different countries – in a collage-like manner. While his early Finnish views were not based on sketches made in the home country, his works in the last few years were derived from on-site studies. According to art historian Ville Lukkarinen, who has studied Holmberg’s work, a landscape composed of several sketches pulls the viewer’s eye in multiple directions and produces a vivid sense of place and the environment, as if we were truly inside the landscape.

Road in Häme (A Hot Summer Day) (1860) is based on a carriage journey made by the Holmberg family from Uusikaupunki to Tampere. Composed in the studio in Düsseldorf, the painting is not a realistic portrayal of nature but rather a generalised view of a pine forest that communicates both memories and mood. One finds compositional principles in Holmberg’s works that are typical of the Düsseldorf landscape tradition: a clear division of the space into foreground, middle and background, a setting framed by growing trees, the presence of distinct details such as imposing trees, and areas of light and shadow that heighten the dramatic effect.

When Munsterhjelm arrived in Düsseldorf in 1860, he worked briefly with Holmberg before the latter’s death from lung disease. Holmberg’s influence is evident in many of Munsterhjelm’s works, which focus on atmospheric depictions of the rural landscape in Tuulos, Häme, the artist’s home region. Although Munsterhjelm studied art extensively in various parts of Germany, he regularly returned to Finland to sketch and paint local views.

Westerholm was also a great admirer of Holmberg’s and studied his poetic works in detail. One of Westerholm’s later works, the monumental Åland (1909), is based on numerous on-site sketches, which he then developed over a period of more than ten years. The natural environment of the Åland islands was a major source of inspiration for Westerholm, and he was among the first to integrate it into Finnish landscape painting.

Miltä sää näyttää?

Taidehistorioitsija Anne-Maria Pennonen on tutkinut miten luonnontieteiden kehitys vaikutti maisemamaalareiden tapaan katsoa ja kuvata luontoa. Geologia, maantiede, meteorologia ja kasvitiede ottivat merkittäviä askelia 1800-luvulla, ja muuttunut tieto ympäröivästä maailmasta innosti myös taiteilijoita empiiriseen tutkimiseen ja ulkona luonnosteluun.

Nouseva rajuilma tai äkillinen sade toistuvat useissa Düsseldorfin maisemamaalareiden teoksissa, kuten Holmbergin maalauksessa Myrsky Näsijärvellä (1860). Westerholmin ja Holmbergin taiteellisen työskentelyn seikkaperäisessä tuntemuksessa suomalainen taidehistoria on paljon velkaa professori Aimo Reitalalle. Hän osoittaa Holmbergin rakentaneen teoksen vaikuttavan tunnelman saattamalla yhteen havainnot sadekuurosta Oslon vuonolla ja veneaiheisen akvarellin Näsijärven rannalta. Maiseman etualalle sijoitetut vene ja rysä muistuttavat ihmisen läsnäolosta luonnonvoimien rinnalla.

Westerholm vietti Eckerössä 1880-luvun alkupuolella useampia jaksoja keskittyen syksyisen sään havainnointiin ja kuvaamiseen. Postilaituri-teemaisissa luonnoksissa taiteilija on paneutunut kostean ilman tutkimiseen lähes luonnontieteellisellä perusteellisuudella. Munsterhjelmin tuotannossa taas näkyy kiinnostus kuvata samoja maisemia erilaisessa valossa ja säässä. Suomenlahden lumista luontoa kuvaavassa maalauksessa Talvipäivä saaristossa (1880–1889) voi myös huomata taiteilijan väriasteikon kirkastumisen. Talvimaisemien kuvaus alkoi yleistyä Suomen taiteessa 1870-luvulla.

Hur ser vädret ut?

Konsthistoriker Anne-Maria Pennonen har forskat i hur naturvetenskapernas utveckling påverkade landskapsmålarnas sätt att se på och avbilda naturen. Under 1800-talet gjordes betydande framsteg inom geologi, geografi, meteorologi och botanik, och den förändrade kunskapen om omvärlden sporrade även konstnärer till att göra empiriska studier och till att skissa utomhus.

Annalkande åskväder och plötsliga regnskurar var återkommande motiv i landskapskonstnärernas verk i Düsseldorf, så som i Holmbergs målning Oväder på Näsijärvi (1860). Finlands konsthistoria har Aimo Reitala att tacka för mycket av den detaljerade kunskap som finns om Westerholms och Holmbergs konstnärliga arbete. Han påvisade att Holmberg byggt upp verkets gripande stämning genom att sammanföra sina observationer av en regnskur i Oslofjorden och en akvarell med båttema från Näsijärvis strand. Båten och ryssjan i landskapets förgrund påminner om människans närvaro jämte naturkrafterna.

I början av 1880-talet tillbringade Westerholm flera perioder på Eckerö, under vilka han koncentrerade sig på att iaktta och avbilda höstvädret. Konstnären har i skisserna med postbryggstema ägnat sig åt att studera de fuktiga väderförhållandena med närapå naturvetenskaplig noggrannhet. I Munsterhjelms produktion syns däremot intresset för att avbilda samma landskap under olika ljus- och väderförhållanden. Finska vikens snöiga natur återges i målningen Vinterdag i skärgården (1880–1889), i vilken man även kan ana konstnärens allt ljusare färgpalett. Under 1870-talet blev avbildandet av vinterlandskap allt vanligare i den finska konsten.

What Does the Weather Look Like?

Finnish art historian Anne-Maria Pennonen has examined how the development of natural sciences influenced the way that nature was viewed and depicted by landscape painters. Geology, geography, meteorology and botany made significant progress in the 19th century, and new knowledge about the world inspired artists to conduct empirical research and make sketches outdoors.

A gathering storm or a sudden downpour often feature in works by Düsseldorf landscape painters; one such example is Werner Holmberg’s Storm on Lake Näsijärvi (1860). We owe much of our detailed knowledge of Holmberg’s and Westerholm’s artistic processes to Professor Aimo Reitala. He showed that Holmberg created the painting’s dramatic mood by combining observations from a rainstorm on the Oslo Fjord with a watercolour study of a boat on the shore of Lake Näsijärvi. The boat and the fish trap in the foreground are a reminder of human presence in the face of the forces of nature.

Westerholm spent several periods in Eckerö in the early 1880s, concentrating on observing and depicting the autumn weather. In his sketches featuring a mailboat jetty, he explored misty weather conditions with an almost scientific thoroughness, whereas Munsterhjelm’s work reveals his interest in depicting the same landscapes under a variety of light and weather conditions. His Winter Afternoon in the Archipelago (1880–1889) is a view of a snowy landscape on the Gulf of Finland which also features his new, lighter palette. Depictions of winter landscapes became more common in Finnish art in the 1870s.

Luonnon totuus

Düsseldorfin maisemamaalarit painottivat työskentelyssään luonnon totuutta, jonka pohjalta ilmaisu kehittyi ensin yksityiskohtien osalta ja myöhemmin kokonaisvaikutelmaltaan realistiseen ja naturalistiseen suuntaan. Westerholmin maalaus Syksy (1884, viimeistelty 1895) ja vuoden 1883 suurta Syystunnelma-teosta edeltänyt Harjoitelma Ahvenanmaalta (n. 1882) edustivat Suomessa aivan uudenlaista arkista realismia ja niiden on arveltu vaikuttaneen taiteilija Akseli Gallen-Kallelan tunnettuun maalaukseen Akka ja kissa (1885).

Ennen näiden teostensa maalaamista Westerholm oli ehtinyt opiskella ensimmäisen kautensa Düsseldorfissa ja vierailla lyhyesti myös Pariisissa 1882 tutustuen ulkoilmamaalauksen periaatteisiin ja Gustave Courbet’n realismiin. Westerholmin tuotannossa voi kautta linjan nähdä tiettyä tasapainoilua vanhojen perinteiden ja uusien taidevirtausten välimaastossa. Taiteilija on tietyssä vaiheessa ryhtynyt signeeraamaan luonnoksiaan, mikä vihjaa maalauksellisen jäljen ja spontaanin vaikutelman kasvaneesta arvostuksesta.

Munsterhjelmin kymmenen vuotta varhaisempi maalaus Lehmiä maisemassa (1870) sillalla kirmaavine eläimineen on kepeältä tunnelmaltaan ja kirkkailta värikontrasteiltaan aivan toisenlainen. Munsterhjelm tunnetaan erittäin runsaasta ja toisinaan myös vaihtelevan tasoisesta tuotannostaan, joka löysi usein tiensä kasvaneen porvariston seinille. Taidehistorioitsija Teppo Jokinen tekeekin kiinnostavan huomion Munsterhjelmista taidekasvattajana, jonka teosten saavutettavuus on johdatellut Suomen kansaa taiteen pariin.

The Truth of Nature

Landscape painters of the Düsseldorf school emphasised the truth of nature, which initially affected the depiction of natural details and later guided the overall style in a more realistic and naturalistic direction. Westerholm’s Autumn (1884, completed in 1895) and Study from Åland (c. 1882, a preparatory piece for the magnificent Autumn Mood from 1883), introduced a completely new kind of everyday realism in Finland. It has even been suggested that these works influenced Akseli Gallen-Kallela’s famous painting Old Woman and Cat (1885).

Before painting these canvases, Westerholm had completed his first term of study in Düsseldorf and had also made a brief visit to Paris in 1882, where he acquainted himself with the principles of plein-air painting and the realism of Gustave Courbet. Throughout Westerholm’s body of work, one senses a kind of balancing act between older traditions and new artistic movements. At a certain point, he began to sign his sketches, which suggests a growing appreciation for painterly brushwork and spontaneous impression.

Painted a decade earlier, Munsterhjelm’s Landscape with Cows (1870) scampering across a bridge strikes a completely different in tone with its light-hearted mood and bright colour contrasts. Munsterhjelm is known for prolific but at times uneven output, much of which found its way onto the walls of the rising bourgeoisie. Art historian Teppo Jokinen interestingly points out that Munsterhjelm also served as an art educator in that the accessibility of his works helped acquaint the Finnish public with art.

Vetoavaa tunnelmaa

Hjalmar Munsterhjelmia voidaan pitää kuutamomaiseman suunnannäyttäjänä suomalaisessa kuvataiteessa. Maalaus Kuutamo Barösundissa (1879) on Teppo Jokisen mukaan topografinen maisemateos, jonka kuvaama paikka Inkoon sisäsaaristossa on yhä tunnistettavissa. Jokinen huomauttaa, ettei öinen näkymä kuitenkaan kaikilta osin ole totuuden mukainen: täysikuun heittämät varjot eivät esimerkiksi täsmää kuun sijaintiin taivaalla. Tulee mieleen, että taiteilija olisi paikalla tarkasti luonnostellut maiseman muodot yksityiskohtineen, mutta vasta ateljeessa valinnut taustalle kuutamoyön.

Aatehistoriallisesti Munsterhjelmin kuutamokuvaukset eivät istu romantiikan kauden symboliikalla ladattuihin maisemakuvauksiin, vaikka visuaalisesti ne ehkä ammentavat myös tästä perinteestä. Munsterhjelmin kuutamomaalaukset edustavat pikemmin kauniin tunnelmallista ja sentimentaalista maisemakuvausta, joka yleistyi 1800-luvun jälkipuoliskolla. Barön salmi oli keskeinen vesiliikenteen solmukohta ja kenties myös taiteilijan nuoruuden kokemukset Turun merenkulkuopistosta ja kauppalaivojen purjehduksilta näkyvät hänen katseessaan.

Voimakasta, hieman uhkaavaakin tunnelmaa välittää Werner Holmbergin maalaus Kyröskoski (1854), jonka taiteilija on tehnyt Düsseldorfissa toisen tekijän piirrokseen nojaten, käymättä itse paikalla. Muutama vuosi teoksen valmistumisen jälkeen Holmberg vieraili koskella, mutta kuvasi tuolloin näkymiä aivan toisenlaisista kulmista. Holmbergin maalauksessa Syysaamu (1856) tunnelma on seesteisempi ja taiteilija on taidokkaasti keskittynyt kostean ilman kuvaamiseen. Teoksen valmistumista on edeltänyt vuosi Hans Guden yksityisoppilaana ja useita pitkiä luonnosteluretkiä Saksan seuduilla. Syysaamu toi Holmbergille Düsseldorfissa mainetta erityisenä lahjakkuutena ja taiteilija piti itsekin teosta yhtenä kauneimmista maalauksistaan.

Fängslande stämning

Hjalmar Munsterhjelm kan anses vara månskenslandskapets föregångare inom den finska konsten. Målningen Månsken i Barösund (1879) är enligt Teppo Jokinen en topografisk landskapsmålning, och platsen i Ingå inre skärgård som avbildas går fortfarande att känna igen. Jokinen påpekar dock att den nattliga utsikten inte helt motsvarar verkligheten: exempelvis de skuggor som bildas överensstämmer inte med månens position på himlen. Det är nästan som om konstnären noggrant skulle ha skissat landskapets former och detaljer på plats, men beslutat sig för en månskensbakgrund först i ateljén.

Idéhistoriskt passar Munsterhjelms månskenslandskap inte in i den romantiska epokens symbolladdade landskapsavbildningar, trots att de kanske visuellt lånar även från denna tradition. Munsterhjelms månskensmålningar representerar snarare det stämningsfulla och sentimentala landskapsmåleriet som blev vanligare under 1800-talets senare hälft. Barösund var en central knutpunkt för sjötrafiken, och i konstnärens blick syns kanske även upplevelser från hans ungdom vid Åbo sjöfartsinstitut och resor på handelsfartyg.

Werner Holmbergs Kyrofors (1854) förmedlar en stark och rentav skrämmande stämning. Holmberg målade verket i Düsseldorf utgående från en annan persons teckning, utan att själv besöka platsen. Några år efter att verket blivit färdigt besökte Holmberg själv forsen, men avbildade då vyerna från helt andra vinklar. I Holmbergs målning Höstmorgon (1856) är stämningen lugnare och konstnären har koncentrerat sig på att skickligt avbilda det fuktiga vädret. Före verket färdigställdes hade Holmberg fått privatundervisning av Hans Gude och gjort flera långa teckningsresor i olika delar av Tyskland. Tack vare Höstmorgon fick Holmberg rykte om sig att vara speciellt begåvad och konstnären ansåg även själv att verket var ett av hans vackraste.

Magnetic Moods

Hjalmar Munsterhjelm can be regarded as a pioneer of moonlit landscapes in Finnish art. According to Teppo Jokinen, his Moonlight in Barösund (1879) is a topographical landscape painting of a site that can still be identified today among the islands in Inkoo. Yet the nocturnal view is not entirely realistic: for instance, the shadows cast by the full moon do not match its position in the sky. One suspects that the artist sketched the forms and details of the scene on site, but only decided to show them under moonlight once back in the studio.

Historically, Munsterhjelm’s moonlit scenes do not align with the highly symbolic landscapes of the Romantic era, although visually they may also draw on that tradition. Instead, they belong to the class of beautifully evocative and sentimental landscape imagery that became popular in the latter half of the 19th century. The Barö Strait was a key node of maritime traffic, and perhaps Munsterhjelm’s youthful experiences of studying at the Turku Maritime School and sailing on merchant ships are also reflected in his work.

A powerful, slightly threatening atmosphere emerges in Werner Holmberg’s The Kyrö Rapids (1854), a work he painted in Düsseldorf based on another artist’s drawing, without ever visiting the site himself. A few years after completing the piece, Holmberg did visit the rapids, but then chose a completely different viewpoint. In Holmberg’s Autumn Morning (1856), the mood is calmer and the artist skilfully portrays the humid air. Completion of the piece was preceded by a year of private study under Hans Gude and several extended sketching trips in the German countryside. Autumn Morning earned Holmberg a reputation in Düsseldorf as an exceptionally talented artist, and he regarded it as one of his most beautiful paintings.

Veden melankoliaa

Suomalaista maisemaa kuvanneet taiteilijat valitsivat usein turistien suosimia luonto- ja maisemakohteita, joista moni on sittemmin suojeltu tai muutettu kansallispuistoksi. 1800–1900-lukujen vaihteessa taiteen luontoaiheet tulkittiin usein kansallisina ja poliittisesti vertauskuvallisina, ja taidehistoriamme toisti pitkään tätä patrioottista luentaa. Vasta myöhempi tutkimus on nostanut esiin monipuolisempien tulkintojen mahdollisuuksia.

Victor Westerholm syventyi suomalaismaalareista ensimmäisenä talviseen ulkoilmamaalaukseen, josta hänen pakkasmaisemansa ovat melko äärimmäisiä esimerkkejä. Oman kokonaisuutensa talviseen kuvastoon muodostavat koskinäkymät sekä lumen ja jään reunustamat sulat vedet. Westerholm maalasi Kymijoen ympäristöstä yli 60 eri versiota. Hänet yhdisti alueeseen Kymintehtaalla insinöörinä toiminut lanko sekä Kymiyhtiön omistajat ja Turun taidemuseon lahjoittajat Ernst ja Magnus Dahlström.

Westerholmin koskinäkymille annettiin sortovuosina kansallispoliittisesti symbolista merkitystä, mutta 2000-luvulla teoksia on tarkasteltu myös edistyksen ja ympäristötietoisuuden näkökulmasta. Taiteilija on todennäköisesti ollut tietoinen suunnitelmista valjastaa Kymijoen kosket palvelemaan laajamittaisesti teollisuutta, ja maalausten melankolisessa hengessä voi nähdä luontoa kunnioittavaa herkistymistä ympäristöä odottavan muutoksen edessä. Toisaalta voimakkaana virtaavien vesimassojen kuvaustapaan on saattanut vaikuttaa tietoisuus niiden potentiaalista energianlähteenä.

1890-luvun lopulla suomalaisessa maisemamaalauksessa yleistyivät jylhät erämaanäkymät ja art nouveau -tyylinen symbolismi. Samalla Westerholmin taiteellinen ilmaisu muutti suuntaan ja kiinnostus sisältöön, muotoon ja vaaleiden ja tummien sävyjen vastakkainasetteluun tuli vahvasti näkyviin. Vesiaiheissaan hän tietoisesti myös sivusi symbolismille tyypillistä kuoleman mystiikkaa.

Vattnets melankoli

Konstnärerna som avbildade det finländska landskapet valde ofta natur- och landskapsmål som var populära bland turister, av vilka många sedan dess har skyddats eller blivit nationalparker. Vid sekelskiftet mellan 1800- och 1900-talet tolkades naturmotiv i konsten ofta som fosterländska och som politiska allegorier, och vår konsthistoria upprepade denna patriotiska läsning under lång tid. Det är först senare forskning som belyst möjligheterna till mångsidigare tolkningar.

Victor Westerholm var den första finländska konstnären som fördjupade sig i plein air vintermåleri, och hans snölandskap är tämligen extrema exempel på detta. Forsutsikterna och avbildningarna av snö- och iskantat öppet vatten bildar sin egen helhet bland vintervyerna. Westerholm målade över 60 olika versioner av området kring Kymmene älv. Han hade kopplingar till platsen via sin svåger, som arbetade som ingenjör på Kymmene bruk, och Ernst och Magnus Dahlström, som var ägare till Kymmene Ab och Åbo konstmuseums donatorer.

Under ofärdsåren gav man Westerholms forslandskap nationalpolitiskt symboliska betydelser, men under 2000-talet har man granskat verken även ur utvecklings- och miljömedvetenhetssynvinkel. Konstnären har antagligen varit medveten om planerna på att omfattande utnyttja Kymmene älvs forsar för industribehov, och i målningarnas melankoliska anda kan man ana en slags känslosam respekt för naturen inför den förändring som väntade miljön. Å andra sidan kan avbildandet av de kraftigt strömmande vattenmassorna ha bottnat i en medvetenhet om deras potential som energikälla.

I slutet av 1890-talet blev karga vildmarksvyer och art nouveau-stilens symbolism vanliga i det finländska landskapsmåleriet. Samtidigt förändrades Westerholms konstnärliga uttryck och hans intresse för innehåll, form och kontrasten mellan ljusa och mörka toner framträdde tydligt. I sina målningar med vattenmotiv tangerar han även medvetet den för symbolismen typiska dödsmystiken.

Melancholia of Water

Artists depicting the Finnish landscape often chose natural and scenic sites popular with tourists, many of which are now protected or designated as national parks. Around the turn of 20th century, nature-related themes in art were often interpreted as reflecting national and political symbolism, and this patriotic reading persisted for a long time in Finnish art history. Only more recent research has opened up possibilities for a wider range of interpretation.

Victor Westerholm was the first Finnish painter to explore outdoor painting in the winter, and his icy scenes are rather extreme examples of the genre. Views of rapids and of flowing waters bounded by snow and ice form a distinct class of imagery among his winter landscapes. Westerholm painted more than 60 variations of views around the Kymijoki river. He had connections to the region through his brother-in-law, an engineer at Kymintehdas paper mill, as well as Ernst and Magnus Dahlström, the owners of the Kymi Company and donors of the Turku Art Museum.

During the Russification period, Westerholm’s scenes of rapids acquired national and political symbolic significance, but in the 21st century these images have also been examined from the perspective of progress and environmental awareness. It is likely that Westerholm was aware of plans for extensive harnessing of the rapids of Kymijoki river for industrial use, and the melancholic mood of these paintings can be seen as reflecting both respect for nature and apprehension about changes awaiting the environment. On the other hand, his portrayal of the turbulent water may also reflect an awareness of their potential as a source of energy.

In the late 1890s, majestic wilderness scenery and Art Nouveau-inspired symbolism became increasingly common in Finnish landscape painting. During this time, Westerholm’s art shifted direction, revealing a renewed interest in content, form and the interplay of light and dark tones. Echoing symbolism, his water-themed works quite deliberately touched upon the mysticism of death.

Valoa ja väriä ulkoilmassa

Düsseldorfin maisemamaalareiden tyypillisiin aiheisiin kuului metsän sisustaa kuvaavat näkymät, joiden sisään johdattaa polku ja joissa puulajit ja kasvillisuus on kuvattu huolellisesti. Westerholmin Koivuhaka (1888) on tässä jatkumossa erityisen kiinnostava, sillä se edustaa samalla ensimmäisiä impressionistisia teoksia Suomen taiteessa. Teos sai kotimaassaan tyrmäävän vastaanoton. Kaksi vuotta aikaisempi maalaus Lehmiä koivumetsässä (1886) on todennäköisesti myös aloitettu Ahvenanmaalla ulkoilmassa, mutta viimeistelty realistisella otteella Düsseldorfin ateljeessa.

Realismi ja naturalismi kiinnostivat Pariisiin matkanneita suomalaistaiteilijoita, eikä täällä 1800-luvun jälkipuoliskolla syntynyt vastaavaa laajaa impressionistista taidesuuntausta kuin Ranskassa tai muissa pohjoismaissa. Suomalaistaiteilijoiden impressionismin väri- ja valo-oppien puhtaimpiin esimerkkeihin on luettu Westerholmin teokset Pariisista (1889) ja Suresnes (1890).  Tässä yhteydessä on myös kiinnostavaa katsoa 30 vuotta aiempaa Werner Holmbergin teosta Näköala Kalvolan Lepomäestä (1857), joka auringon valaisemassa kirkkaassa värityksessään edustaa näkymää todenmukaisesti jäljittelevää ulkoilmamaalausta.

Victor ja Hilma Westerholm kokosivat Ahvenanmaalle Tomtebo-kotinsa ympärille taiteilijaystäviään ja loivat perustan Önningebyn taiteilijasiirtokunnalle 1886. Taiteilijayhteisön inspiroivassa vuorovaikutuksessa, ulkoilmassa ja maaseudun rauhassa maalasivat muun muassa Elin Danielson-Gambogi, Hanna Rönnberg, Fredrik ja Nina Ahlstedt sekä J.A.G. Acke. Samoihin aikoihin Westerholm opetti Turun piirustuskoulussa ja toimi Turun Taideyhdistyksen intendenttinä 1904 valmistuneessa Turun taidemuseossa. Myöhäiseen tuotantoon kuuluvassa maalauksessa Helmikuun aurinko (1918) turkulaista taide-elämää lähes 30 vuotta luotsannut taiteilija luo katseen museonmäeltä kotikaupunkinsa horisonttiin, ja ilta-auringon tunnelman voi kuvitella vastaavan myös tekijän sisäistä mielenmaisemaa.

Ljus och färger i det fria

Ett typiskt motiv för Düsseldorfs landskapsmålare var skogen, med en stig som leder in i dess djup och där trädarterna och växtligheten är noggrant återgivna. Som ett led i detta är Westerholms Björkhage (1888) speciellt intressant, eftersom den samtidigt är en av de första impressionistiska målningarna i den finska konsten. Verket fick förkrossande kritik i hemlandet. Björkhage med kor (1886) från ett par år tidigare hade antagligen också påbörjats i det fria på Åland, men sedan färdigställts med ett mer realistiskt grepp i ateljén i Düsseldorf.

Realismen och naturalismen intresserade de finländska konstnärerna som reste till Paris, och impressionismen fick inte på samma sätt fotfäste här som i Frankrike eller de andra nordiska länderna under 1800-talets senare hälft. Bland de finländska konstnärernas verk är Westerholms Från Paris (1889) och Suresnes (1890) de mest stilrena exemplen på impressionismens färg- och ljuslära. I detta sammanhang är det också intressant att titta på Werner Holmbergs verk från 30 år tidigare, Utsikt från Lepomäki i Kalvola (1857), som med sina klara färger och starka solljus motsvarar friluftsmåleriets sätt att troget återge landskapet.

År 1886 samlade Victor och Hilma Westerholm sina konstnärsvänner på Åland i sitt hem Tomtebo, vilket lade grunden för Önningeby konstnärskoloni. Omgivna av konstnärsgemenskapen och dess inspirerande växelverkan, under bar himmel och i landsbygdens ro målade bland annat Elin Danielson-Gambogi, Hanna Rönnberg, Fredrik och Nina Ahlstedt samt J.A.G. Acke. Ungefär samtidigt undervisade Westerholm vid Åbo ritskola och verkade som intendent för Konstföreningen i Åbo vid Åbo konstmuseum, som stod färdigt 1904. Februari sol (1918) hör till hans sena produktion. Westerholm, som under närmare 30 år lotsat konstlivet i Åbo, blickar ut från museibacken över sin hemstad och mot horisonten, och man kan föreställa sig att kvällsljusets stämning även speglar konstnärens inre landskap.

Light and Colour in the Open Air

One of the typical subjects for Düsseldorf landscape painters was the forest interior, featuring a path leading into the scene and every tree species and plant rendered in meticulous detail. In this continuum, Westerholm’s Birch Pasture (1888) stands out, as it is also among the earliest impressionist works in Finnish art. At home, the painting faced a scathing reception. His Cattle in a Birch Wood (1886), completed two years earlier, was probably also begun en plein air in Åland but finished in a more realistic style in a studio in Düsseldorf.

At the time, Finnish artists travelling to Paris were mostly interested in realism and naturalism; the broad impressionist art movement that arose in France or in the other Nordic countries in the latter half of the 19th century never took root in Finland. However, Westerholm’s From Paris (1889) and Suresnes (1890) are among of the purest embodiments of impressionist theories of colour and light created by a Finnish artist. In this context, it is also interesting to note Werner Holmberg’s View from Lepomäki in Kalvola (1857), painted roughly thirty years earlier. With its bright, sunlit palette, it exemplifies a faithful plein-air portrayal of a landscape scene.

In 1886, Victor and Hilma Westerholm gathered fellow artists around their home, Tomtebo, in Åland, and laid the foundations for the Önningeby artist colony. Among those who came to paint outdoors in the peace of the countryside – and to benefit from inspiring interaction with the artist community – were Elin Danielson-Gambogi, Hanna Rönnberg, Fredrik and Nina Ahlstedt and J.A.G. Acke, among others. Around the same time, Westerholm was teaching at the Turku Drawing School and also served as director of the Turku Art Society, which was housed in the Turku Art Museum when it was completed in 1904. Westerholm’s February Sun (1918) dates from his later years. Having guided the artistic life of Turku for nearly three decades, he gazes from the museum hill towards the horizon beyond his hometown. Perhaps the sunset view also mirrored the painter’s own state of mind.