Tekstit / texter / texts

NÄKYVÄN TAKAA

Hugo Simbergin (1873–1917) monitulkintaiset teokset liikkuvat luontevasti arjen ja fantasian, huumorin ja vakavuuden sekä elämän ja kuoleman rajapinnoilla. Taiteilija ei itse selittänyt teoksiaan, ja yli sata vuotta teosten syntymisen jälkeenkin niiden arvoituksellisuus puhuttelee jättäen tilaa uusille tulkinnoille.

Simbergillä oli poikkeuksellinen kyky havainnoida maailmaa, ja hän löysi merkityksellisyyttä tavallisesta arjesta, omista kokemuksistaan ja lähiympäristöstään. Itäsuomalainen kotiseutu, suvun kesäpaikka Niemenlautassa ja myöhemmin kaupunkielämä Helsingissä tarjosivat aiheita ja tunnelmia, joita hän muokkasi taiteessaan yhä uudelleen. Merkittävin käänne oli työskentely Akseli Gallen-Kallelan oppilaana Ruovedellä, missä erämaaluonto, ihmiset ja talonpoikaiskulttuuri jättivät jälkensä hänen symbolistiseen kuvamaailmaansa. Gallen-Kallelan kautta Simberg tutustui myös Euroopan uusiin taidesuuntauksiin ja sai kipinän ensimmäisille ulkomaanmatkoilleen.

Simbergin symbolistiset teokset kurkottavat näkyvän todellisuuden taakse ja ammentavat kansanperinteestä, luonnon mystiikasta ja sisäisistä näyistä. Arvoituksellinen vire on läsnä taiteilijan kaikissa teoksissa, tyylittelyn vaihdellessa naivismin, dekoratiivisen, realistisen ja lopulta myös värimaalauksen välillä. Taiteilija kuvasi aiheitaan syvällisesti ja empaattisesti keskittyen malliensa sisäiseen olemukseen ja karsien kaiken turhan. Mielikuvituksellisissa teoksissa pirut ja luurangot näyttäytyvät inhimillisinä ja myötätuntoa herättävinä hahmoina, kuolema vääjäämättömänä mutta lempeänä vieraana. Sadunomaiset kuva-aiheet herättivät omana aikanaan ristiriitaisia reaktioita. Aikalaiskritiikki piti niitä toisinaan lapsellisina, kun taas realistisesti taidokkaita ja tunnelmaltaan vangitsevia muotokuvia arvostettiin laajemmin. Sittemmin juuri pirut, enkelit ja luurangot ovat nousseet Simbergin taiteen rakastetuimmiksi aiheiksi.

Näyttelyssä on esillä yli 70 teosta taiteilijan koko uran varrelta. Tempera-, öljy- ja vesivärimaalausten lisäksi värillisiä ja yksivärisiä etsauksia, puupiirroksia ja tussipiirroksia. Kokonaisuus tarjoaa mahdollisuuden tarkastella paitsi Simbergin tunnettuja aiheita myös hänen taiteellista työskentelyään ja jatkuvaa kokeilua eri ilmaisumuotojen parissa. Tärkeimpiä kuva-aiheitaan taiteilija kehitteli ja varioi moneen otteeseen eri tekniikoilla ja eri versioina.

MIELIKUVITUKSEN SIIVILLÄ

Haminassa ja Viipurissa suuressa perheessä varttunut Hugo Simberg (1873–1917) muutti 1893 Helsinkiin aloittaakseen taideopinnot Suomen Taideyhdistyksen piirustuskoulussa Ateneumissa. Akateeminen kuvataideopetus painottui mallista piirtämiseen, eikä se tarjonnut ilmaisuvoimaiselle taiteilijalle pidemmän päälle innoitusta. Inspiraatiota ja liikkumavaraa hän aavisti löytävänsä symbolistisesta taidesuuntauksesta, jossa ulkoisen todellisuuden sijaan pyrittiin kuvaamaan ihmisen sisäistä maailmaa. Symbolistit ajattelivat, että näkyvän maailman takana on syvempi todellisuus, jonka voi tavoittaa esimerkiksi tunteiden, unien ja symbolien kautta.

Nuori Simberg otti rohkeasti yhteyttä ihailemaansa Akseli Gallen-Kallelaan (silloin vielä Axel Gallén) ja pääsi tämän yksityisoppilaaksi Ruoveden erämaa-ateljeehen. Vuosina 1895–1897 Simberg vietti siellä kolme uransa kannalta merkittävää jaksoa. Erämaaluonnon hiljaisuus ja keskustelut opettajan kanssa vaikuttivat häneen syvästi ja esikuvalta saatu tunnustus vahvisti Simbergin luottamusta omaan mielikuvitukselliseen kuvamaailmaansa. Simbergillä oli toinenkin tärkeä mentori, täti Alexandra Simberg, jonka opetuksessa hän lapsena oppi lukemaan, kirjoittamaan ja laskemaan. Täti tunnisti varhain veljenpoikansa mielikuvituksen ja ilmaisuvoiman ja rohkaisi häntä taiteellisella tiellään vielä aikuisenakin.

Näyttelysalin ensimmäisellä seinällä on taiteilijan merkittäviä muotokuvateoksia vuosilta 1897–1908. Niissä korostuu Simbergin myötäelävä katse ja kyky kuvata malliensa persoonallisuutta. Maalaus Täti on intensiivinen kuvaus viisaasta ja lempeästä naisesta, jonka oppineisuutta korostaa kauniilla käsialalla kirjoitetut kirjaimet ja mietteliäisyydestä kertova käden asento. Tädin muotokuva toimi Simbergin taiteellisena läpimurtona ja toi hänelle laajaa arvostusta. Symbolismille tyypillinen tyylittelevä ote näkyy esimerkiksi hämäläislapsi Akselin korostetuissa ääriviivoissa ja Anni Bremerin muotokuvan dekoratiivisessa taustassa. Kuvan esittämästä modernista naisesta tuli myöhemmin Simbergin aviopuoliso. Salin takaosan teoksissa korostuvat tarinallisuus sekä Simbergin teoksille ominainen melankolia ja surumielisyys.

PÅ FANTASINS VINGAR

Hugo Simberg (1873–1917) växte upp i Fredrikshamn och Viborg i en stor familj och flyttade år 1893 till Helsingfors för att påbörja sina konststudier vid Finska Konstföreningens ritskola i Ateneum. I den akademiska bildkonstundervisningen låg tyngdpunkten på modellteckning, vilket inte i längden inspirerade den uttrycksfulla konstnären. Han anade att han skulle hitta inspiration och spelrum i den symbolistiska konstriktningen, där man strävade efter att avbilda människans inre värld istället för den yttre verkligheten. Symbolisterna ansåg att det bakom den synliga världen existerade en djupare verklighet som kunde nås genom exempelvis känslor, drömmar och symboler.

Den unga Simberg tog modigt kontakt med sin idol Akseli Gallen-Kallela (då ännu Axel Gallén), och började studera som hans privatelev i Ruovesi. Där tillbringade Simberg tre karriärmässigt betydande perioder under åren 1895–1897. Vildmarksnaturens tystnad och diskussionerna med läraren gjorde ett stort intryck på honom, och den uppskattning han fick av sin förebild stärkte Simbergs tillit till sin fantasifulla bildvärld. Simberg hade även en annan viktig mentor, fastern Alexandra Simberg, som lärde honom läsa, skriva och räkna som barn. Fastern lade redan i ett tidigt skede märke till brorsonens fantasi och uttryckskraft och uppmuntrade honom på hans konstnärliga väg ännu i vuxen ålder.

På utställningssalens första vägg ser vi konstnärens betydande porträtt från åren 1897–1908. Av dem framgår Simbergs inlevelsefulla blick och förmåga att avbilda modellernas personlighet. Målningen Faster är ett intensivt porträtt av en klok och ömsint kvinna, vars beläsenhet framhävs av bokstäverna i vacker handstil, och hennes fundersamma natur syns i handens ställning. Porträttet av fastern ledde till Simbergs konstnärliga genombrott och rönte stor uppskattning. En för symbolismen typisk stilisering syns exempelvis i de framhävda konturerna i målningen av det tavastländska barnet Akseli och den dekorativa bakgrunden i Anni Bremers porträtt. Den moderna kvinnan i målningen blev senare Simbergs maka. Verken i salens bakre del består av berättande motiv, melankoli och sorg, som är närvarande i många av Simbergs verk.

WINGS OF IMAGINATION

Raised in a large family in Hamina and Vyborg, Hugo Simberg (1873–1917) came to Helsinki in 1893 to study art at the Finnish Art Society’s Drawing School in the Ateneum. Academic art education focused mainly on life drawing, which, in the long run, failed to inspire the expressive artist, who sensed that he might find both inspiration and creative freedom by following the new Symbolist art movement, which sought to depict the inner world of humans rather than external reality. The Symbolists believed that there is a deeper reality beyond the visible world, one which may be accessed through emotions, dreams, and symbols.

The young Simberg boldly reached out to Akseli Gallen-Kallela (then still Axel Gallén), an artist he admired, who took him on as a private student at Ruovesi, where he had built himself a studio in the wilderness. Between 1895 and 1897, Simberg spent periods of time there that proved significant for his career. He was deeply affected by the silence of the wilderness as well as conversations with his teacher, and the recognition he got from the artist he looked up to strengthened his confidence in his own visual world of imagination. Another important mentor for Simberg was his aunt, Alexandra Simberg, who taught him to read, write, and do arithmetic as a child. She recognised her nephew’s imagination and expressive talent early on, and continued to encourage him on his artistic path even as an adult.

The first wall of the gallery presents key portraits by the artist from 1897 to 1908. They illustrate Simberg’s empathetic gaze and his skill in capturing the personalities of his sitters. Auntie is an intense portrait of a wise and gentle woman, her learning underlined by the fine model lettering on the wall and her thoughtfulness by the position of her hand. This portrait marked Simberg’s artistic breakthrough and brought him widespread acclaim. The Symbolist stylisation of the subject is evident in the exaggerated outlines of Akseli, a child from the Häme province, and in the decorative background of the portrait of Anni Bremer. The modern woman it depicts later became Simberg’s wife. The works at the back of the room direct the focus to narrative scenes, as well as the melancholy and sorrow present in many of Simberg’s works.

Haavoittunut enkeli (1903) on yksi Simbergin rakastetuimmista ja tutkituimmista teoksista. Teos on saanut osakseen lukuisia erilaisia tulkintoja eri aikoina ja eri tutkijoiden käsittelyssä. Se on nähty esimerkiksi henkilökohtaisena kertomuksena vakavan sairauden voittamisesta, kolmiosaisena omakuvana, langenneena sieluna ja jopa vertauskuvana Suomen koettelemuksille sortovuosina. Taiteilija ei itse koskaan selittänyt teosta, vaan halusi jättää tilaa katsojan omalle kokemukselle. Maalauksen ollessa ensi kertaa esillä oli nimen paikalla vain kaksi viivaa. Haavoittunut enkeli säilyttää arvoituksellisuutensa ja puhuttelee ihmisiä yhä. Vuonna 2006 teos valittiin Ateneumin taidemuseon järjestämässä äänestyksessä Maamme Tauluksi, mikä kertoo sen tärkeydestä suomalaisille.

Myös teoksen mallien henkilöllisyyttä on arvuuteltu ja tutkittu paljon. Tiedetään, että maalauksen enkelillä on ollut useampia malleja ja että Helsingissä Simberg työsti aihetta ammattimallin avulla. Aivan viimeistelyvaiheessa 1903 Niemenlautassa malleina tiettävästi istuivat tuttavaperheen pienet tyttäret, jolloin Simberg korosti enkelihahmon lapsenomaisuutta ja henkisyyttä, ja teki siitä vaaleahiuksisen ja hauraan. Kantajapoikienkin mallit on tunnistettu, ja samat pojat esiintyvät myös Veljekset-maalauksessa. Maalaus on kuitenkin hyvin vertauskuvallinen, ja on epätodennäköistä, että hahmot viittaisivat suoraan malliensa identiteettiin.

Haavoittunut enkeli yhdistää luontevasti arkitodellisuuden ja kuvitellun maailman. Kulkueen pojat vaikuttavat reaalimaailman lapsilta ja enkeli kuin toisesta todellisuudesta. Myös autio, valkoisten kukkien koristama maisema tuntuu vertauskuvalliselta. Miljöö on kuitenkin mahdollista paikantaa Töölönlahden rantaan Eläintarhan puistoon, joka oli helsinkiläisen työväestön virkistysalue. Siellä sijaitsi myös useita sosiaalisia hoitokoteja, kuten Sokeainkoulu, Raajarikkojen kartano ja Diakonissalaitos, jossa Simberg oli itsekin  ollut hoidettavana 1902–1903 vakavan sairauden vuoksi. Teoksen sisältö ja muoto olivat kuitenkin kypsyneet taiteilijan mielessä jo ennen sairaalajaksoa, ja ensimmäiset luonnokset ovat jo vuodelta 1898. Miljöön kuvaus näkyy valmiina jo 1901 Eläintarhan kevättä -maalauksessa, jossa alastoman kevään kaikenläpäisevä valo on kouriintuntuvan todellinen.

KUOLEMA ILMESTYY KUVAAN

Polvihousuissa ja mustassa viitassa esiintyvä luurankohahmo, kuoleman henkilöitymä, ilmestyy Simbergin kuvastoon 1890-luvun puolimaissa. Symbolisteille kuolema oli suosittu aihe, mutta se kuvattiin usein kauhistuttavana ja vieraana. Simberg puolestaan esittää kuoleman luonnollisena osana elämää: inhimillisenä ja lempeänä, hyväntahtoisenakin olentona, joka astuu keskelle arkea eikä mahda mitään surua aiheuttavalle tehtävälleen.

Simbergin kuolema-hahmo on usein liitetty myöhäiskeskiaikaiseen kuolemantanssin (danse macabre) kuvastoon, jossa luurankohahmot osallistuvat ihmisten jokapäiväiseen elämään. Simberg vaikuttuikin muun muassa Hans Holbeinin ja Albrecht Dürerin teoksista opintomatkoillaan Lontoossa ja Pariisissa 1896. Matkojen ohella Gallen-Kallelan laaja taidekirjasto Ruovedellä tarjosi Simbergille esikuvia myöhäiskeskiajan ja renessanssin taiteesta.

Pariisissa Simberg maalasi ensimmäisen versionsa Kuoleman puutarhasta, hänen tunnetuimmasta kuolemaa käsittelevästä teoksestaan. Tässä teoksessa ei tavata eläviä ihmisiä, vaan luurankomiehet hoitavat keskenään kitukasvuista puutarhaa. Taiteilija ajatteli sen paikaksi, johon sielut päätyvät ennen taivaaseen pääsyään. Aiheen taustalla vaikuttaa myös H. C. Andersenin satu Äiti, jossa kuollut lapsi nukkuu sinisenä krookuksena Kuoleman kasvihuoneessa.

Myös kuva-aihe Kuolema pyytää kuvaa viikatteeseen syntyi Pariisissa ja pohjaa taiteilijan yölliseen näkyyn ullakkoateljeessaan. Tällä kertaa Kuolema ei ole tullut noutamaan vaan tervehtimään. Kuolema luistelee on Simbergin ehkä ankarin kuoleman kuvaus ja Leikkitoverit yksi harvoista teoksista, joissa taiteilijan keskeisimmät mielikuvitushahmot, piru ja kuolema, esiintyvät yhdessä. Kuvassa piru koittaa ehkä viivyttää lasta lähestyvää kuolemaa.

Gallen-Kallelalta Simberg sai paitsi rohkeutta pysyä omaperäisissä aiheissaan myös kipinän taidegrafiikkaan, jonka menetelmiä hän opetteli ja omaksui nopeasti. Simbergin tuotantoon kuuluu noin 400 grafiikan teosta ja taiteilijakaksikkoa voi kiistatta pitää suomalaisen taidegrafiikan edelläkävijöinä. Kuun kelmeät yöt ja kuolema kulkevat mukana läpi Simbergin tuotannon.

KATSE SISIMPÄÄN

Simbergin tuotantoon kuuluu lukuisia vangitsevia muotokuvia tavallisista ihmisistä, maaseudun asukkaista, lapsista, sukulaisista ja läheisistä. Merkkihenkilöiden sijaan hän nostaa esiin pienen ja arkisen ja antaa arvoa jokaiselle yksilölle. Simbergin taiteessa on usein nähty kaksi suuntaa: maailmaa pohdiskelevat fantasia-aiheet ja realistiset henkilökuvat. Ero ei kuitenkaan ole suuri, sillä molempia yhdistää pyrkimys välittää tunnetta ja herätellä suurten kysymysten äärelle.

Simbergin tapa katsoa ja kuvata ihmistä kurkottaa tämän sisimpään, ja sillä on lopulta melko vähän yhteistä ulkoista todellisuutta tarkkailevan realismin kanssa. Simbergin muotokuvissa on usein karsittu kaikki epäolennainen, ja sommittelu sekä eleet ovat tarkkaan harkittuja. Teoksissa voi nähdä yhteyksiä renessanssin muotokuvaperinteeseen, joka pyrki välittämään kuvattavan sisäisen olemuksen. Taidehistorioitsija Marja Lahelma nostaa esiin erityisesti 1500-luvun saksalaisen ja alankomaalaisen taiteen vaikutteita. Hän osoittaa Hans Holbeinin Anna Kleveläisen (1539) ja Simbergin Perunatytön sekä Lammastytön välisiä yhtymäkohtia, kuten suoran, hieman uhmakkaan katseen, voimakkaan läsnäolon tunteen ja käsien rengasmaisen asennon.

Perunatytön tumma tausta ja kasvoja reunustava valkoinen huivi antavat katseelle erityistä painoa ja tuovat kuvaan aavistuksen pyhyydestä. Teos on usein liitetty realismiin ja köyhän kansan kansallisromanttisiin kuvauksiin, mutta sen tunnelma antaa aihetta myös henkisempään tulkintaan. Lammastyttö on astumassa kynnyksen yli, mikä voidaan nähdä vertauskuvana siirtymiselle lapsuudesta aikuisuuteen. Valkoinen lammas voi viitata viattomuuteen tai jumalalliseen. Onko se jotain, josta hän joutuu luopumaan? Puberteetti on symbolistisessa taiteessa toistuva aihe, joka kytkeytyy tietoisuuden muutokseen ja lapsuuden intuition väistymiseen.

Säkkijärven poika tuo mieleen luostareiden munkit, vaikka teoksen nimi kertoo, että kyseessä on suomalainen maalaispoika. Sommittelultaan samankaltainen profiilikuva Unikko on yhtä lailla mystinen. Teoksen punaisena hohtava, koristeellinen unikkotausta on symbolismille ominaista tyylittelyä ja keino irtautua arkitodellisuudesta. Simbergin arvostava asenne lapsiin näkyy myös teoksessa Veljekset. Taiteilija kuvaa poikia tutkimassa maalausta – kuin muistuttaen, että taiteen ihmettely ja kokeminen kuuluvat kaikille.

MED BLICKEN MOT DET INRE

Det ingår ett flertal fängslande porträtt i Simbergs produktion som föreställer helt vanliga människor, landsbygdens invånare, barn, släktingar och närstående. Istället för att avbilda framstående personer lyfter han fram det oansenliga och vardagliga på ett sätt som värdesätter varje människas tillvaro. Simbergs konstnärliga arbete har ofta ansetts öppna sig i två riktningar: fantasimotiv som begrundar världen, och realistiska porträtt. Skillnaden mellan dessa är dock inte stor, eftersom den gemensamma nämnaren är en strävan att förmedla känslor och få betraktaren att fundera på livets stora frågor.

Simbergs sätt att betrakta och avbilda människor är ett försök att nå deras inre, och detta har sist och slutligen väldigt lite gemensamt med realismens verklighetsobservation. Porträtten är ofta avskalade och kompositionerna samt gesterna är noga genomtänkta. I verken kan man se vissa samband med renässansens porträttradition, som strävade efter att förmedla den avbildade personens inre väsen. Konsthistoriker Marja Lahelma lyfter i synnerhet fram inflytandet från 1500-talets tyska och nederländska konst. Hon hänvisar till likheterna mellan Hans Holbeins verk Anna av Kleve (1539) och Simbergs verk Potatisflickan och Lammflickan, så som den något trotsiga blicken, den starka känslan av närvaro och armarnas ringformiga ställning.

Potatisflickans mörka bakgrund och vita huvudduk betonar flickans blick och ger målningen en antydan om helighet. Verket har ofta kopplats till realismen och nationalromantikens avbildningar av det fattiga folket, men dess stämning lockar till en mer andlig tolkning. Lammflickan håller på att stiga över tröskeln, vilket kan ses som en allegori om övergången från barndom till vuxenhet. Det vita lammet kan hänvisa till oskuldsfullhet eller det gudomliga. Är det något som hon måste avstå från? Puberteten är ett återkommande motiv inom den symbolistiska konsten, och kopplas till hur medvetandet förändras och barndomens intuition ger vika.

Gosse från Säkkijärvi påminner om en klostermunk, trots att det enligt verkets titel är fråga om en finländsk bondpojke. Vallmo har en liknande profilkomposition och är likaledes mystisk. Verkets rödglödande, dekorativa bakgrund med vallmor är en slags stilisering som är typisk för symbolismen och ett sätt att lösgöra sig från vardagsverkligheten. I verket Bröderna framkommer åter Simbergs uppskattande syn på barn. Konstnären skildrar pojkarna medan de granskar en målning – som för att påminna oss om att alla har rätt att förundras över och uppleva konst.

LOOKING INWARD

Simberg’s output includes a great many arresting portraits of ordinary people: country folk, children, relatives, and loved ones. Instead of public figures, he focused on the small and the everyday, granting value to every individual. Simberg’s art is often seen to be opening up in two directions: fantastical subjects that reflect on the world, and realistic portrayals of people. The difference, perhaps, doesn’t matter greatly, as both aspects share the goal of conveying emotions and prompting reflection on serious questions.

Simberg’s way of observing and portraying people reaches into their innermost being, and ultimately has little in common with realism and its focus on external appearances. His portraits are often stripped of everything that is not essential, and the composition and gestures are carefully planned. This technique connects back to the Renaissance portrait tradition, which sought to convey the sitter’s inner essence. The art historian Marja Lahelma points to influences from sixteenth-century German and Dutch art. She identifies similarities between Hans Holbein’s Anne of Cleves (1539) and Simberg’s Potato Girl and Sheep Girl: the direct, faintly defiant gaze, the powerful sense of presence, and the ring-like position of the hands.

The Potato Girl’s gaze acquires a distinct gravity from the dark background and the white headscarf framing her face, introducing a sense of the sacred into the picture. This work is often associated with realism and national-romantic depictions of the poor, but its mood invites a more spiritual interpretation. Sheep Girl is depicted stepping over a threshold, which can be seen as a metaphor for the passage from childhood to adulthood. The white lamb may be read as an allusion to innocence or the divine. Is it something she must give up? Puberty is a recurring theme in Symbolist art, bound up with a change in awareness and the fading of childhood intuition.

Boy from Säkkijärvi brings to mind monks in their monasteries, even though the title tells us that this is a Finnish country boy. Poppy, a portrait in profile with a similar composition, is every bit as mysterious. The decorative glowing background of red poppies is a characteristically Symbolist stylistic device, and also a means of breaking away from everyday reality. Simberg’s respectful attitude towards children also appears in Brothers. The artist shows the boys examining a painting, as if to remind us that the marvel of experiencing art belongs to us all.

SATUJEN SILMIN

Saduilla, myyteillä ja kansantarinoilla on merkittävä rooli Simbergin mielikuvituksellisessa kuvastossa. Niiden inspiroimana hän rakentaa omia kertomuksiaan, käsittelee arvoituksellisia ja vaikeasti hahmotettavia kysymyksiä sekä pukee ajatuksia ja tunteita vertauskuvalliseen muotoon. Sadunkaltaisissa teoksissa liikutaan usein erilaisilla rajoilla: unen ja toden, maallisen ja henkisen, tämän- ja tuonpuoleisen välillä. Luonto vaikuttaa olevan henkien asuttama, ja vuodenkierron eri vaiheet saavat omat personifikaationsa. Näillä fantasiamaailmoilla tuntuu olevan yhteys johonkin tiedostamattomaan, jota on vaikea tavoittaa suoraan.

Simbergin satuaiheiset teokset saattavat ensisilmäyksellä vaikuttaa näennäisen yksinkertaisilta tai jopa kömpelöiltä, mutta niiden taustalla on tarkkaa harkintaa. Taiteilija suhtautui kriittisesti aikakauden ihanteisiin teknisestä taituruudesta ja totesi, että täydelliseen tekniikkaan keskittyminen vie taideteoksilta sielun. Hän kehitteli ja suunnitteli teoksiaan huolellisesti ja palasi uudelleen tärkeinä pitämiinsä aiheisiin eri tekniikoilla ja eri mittakaavoissa. Monista tämän salin kuva-aiheista on olemassa useampia eri materiaaleilla ja eri kokoisina toteutettuja versioita. Näiden teosten ilmeessä korostuvat kaksiulotteinen kuvapinta, tasaiset värikentät ja art nouveau -tyylinen koristeellisuus.

Simberg ihaili sveitsiläisen Arnold Böcklinin (1827–1901) symbolistista taidetta, ja esimerkiksi Elämän virralla ja Tuonelan portilla -teoksissa voi nähdä yhtäläisyyksiä Böcklinin tunnettuun teokseen Kuolleitten saari (1883), jossa valkoviittaista hahmoa soudetaan sypressejä kasvavan rauniosaaren portille. Myös Simbergin teoksessa Satu I voi nähdä kaikuja Böcklinin maalauksesta Metsän hiljaisuus (1885), jossa nuori nainen ratsastaa erikoisen, yksisarvisen olennon selässä halki metsän. Nainen eläimen kanssa ja kuoleman lautturi olivat symbolistisessa taiteessa toistuvia aiheita. Simberg ei kuitenkaan toista tuttua kuvastoa, vaan rakentaa oman maailmansa. Tuonelan portilla -teoksessa hän esimerkiksi vihjaa todellisuuden eri ulottuvuuksista hahmojen erilaisilla varjoilla. Simbergin empaattiselle Kuolemalle niin nuoret, vanhat kuin koiratkin ovat saattamisen arvoisia.

MED SAGANS ÖGON

Sagor, myter och folksägner har en central roll i Simbergs fantasifulla konst. Hos dessa hämtade han inspiration och konstruerade sina egna berättelser, behandlade gåtfulla och svårtolkade frågor samt klädde tankar och känslor i bildlig form. I de sagoaktiga verken rör vi oss ofta över olika slags gränser: mellan dröm och verklighet, det jordiska och andliga, livet och döden. Naturen tycks vara bebodd av andar, och årscykelns olika faser får sina egna personifikationer. Dessa fantasivärldar verkar ha en koppling till något undermedvetet som är svårt att nå direkt.

Simbergs verk med sagomotiv kan vid första anblick verka skenbart enkla eller rentav klumpiga, men de är resultatet av ett väldigt medvetet arbete. Konstnären förhöll sig kritisk till sin tids ideal gällande teknisk skicklighet och konstaterade att om man endast koncentrerar sig på den perfekta tekniken sugs själen ur konstverket. Han utvecklade och planerade sina verk omsorgsfullt och återvände till de motiv som han tyckte var viktiga med olika tekniker och i olika storlekar. Det finns flera olika versioner i olika material och storlek av bildmotiven i denna sal. I verkens uttryck ligger betoningen på bildytan, jämna färgfält och sirlighet i art nouveau-stil.

Simberg beundrade Arnold Böcklins (1827–1901) symbolistiska konst, och i verken Vid livets ström och Dödens port kan man se likheter med Böcklins berömda verk Dödens ö (1883), i vilket en figur i vit mantel ros ut till porten på en cypressbevuxen ruinö. I Simbergs verk Saga I kan man också se likheter med Böcklins målning Skogens tystnad (1885), i vilken en ung kvinna rider genom skogen på en märklig enhornig varelse. Kvinnor avbildade med djur och dödens färjkarl är återkommande motiv inom den symbolistiska konsten. Simberg upprepar dock inte de bekanta motiven, utan skapar sin egen värld. I verket Dödens port antyder han till exempel om verklighetens olika dimensioner med karaktärernas avvikande skuggor. Den empatiska Döden ledsagar både unga, gamla och hundar jämbördigt i Simbergs verk.

THROUGH THE LENS OF FAIRY TALE

Fairy tales, myths, and folk stories play an important role in Simberg’s fantastical imagery. Inspired by these, he builds his own narratives, exploring enigmatic and elusive questions, and expressing thoughts and feelings in metaphorical form. Like fairy tales, his works are often set in a liminal space: between dream and reality, the earthly and the spiritual, this world and the next. Nature seems to be inhabited by spirits, and the stages of the turning year all have their own personification. These worlds of imagination seem to be connected to something unconscious that is difficult to apprehend directly.

On the surface, Simberg’s works with fairy-tale elements may seem deceptively simple or even clumsy, but they are the result of careful deliberation. Simberg took a critical view of the period’s ideals of technical virtuosity, noting that a focus on perfect technique robs artworks of their soul. He developed and planned his pieces with care, revisiting subjects he considered important in different techniques and on different scales. Many of the motifs in this gallery exist in several versions, made in different mediums and sizes. What stands out in these works is their two-dimensional appearance, flat colour surfaces, and ornamentation reminiscent of Art Nouveau.

Simberg admired the Symbolist art of the Swiss painter Arnold Böcklin (1827–1901). His works like On the River of Life and The Gates of Tuonela show similarities to Böcklin’s famous Isle of the Dead (1883). Böcklin’s work portrays a white-robed figure, rowed towards a gateway on a ruinous island dominated by dark cypress trees. Simberg’s painting Fairy Tale I contains echoes of another piece by Böcklin, Silence of the Forest (1885), in which a young woman rides through a forest on the back of a strange, unicorn-like creature. A woman with an animal and the ferryman of death were recurring motifs in Symbolist art. Instead of simply repeating familiar imagery, however, Simberg builds a world of his own. In The Gates of Tuonela, for instance, he uses the shadows of the figures to hint at different dimensions of reality. For Simberg’s compassionate Death, all creatures are entitled to a dignified send-off: the young, the old, and even dogs.

MAAN JA TAIVAAN VÄLILLÄ

Vuonna 1903 Hugo Simberg sai yhdessä Magnus Enckellin kanssa ainutlaatuisen tehtävän koristella Tampereen tuomiokirkon (ent. Johanneksen kirkko) sisätilat lasi- ja freskomaalauksin. Simberg vastasi kirkkosalin yleiskoristelusta ja Enckell alttariteoksesta. Kirkon arkkitehti Lars Sonck oli valinnut seinämaalausten tekniikaksi uudelleen muotiin nousseen, tuhansia vuosia vanhan freskotekniikan. Siinä värit maalataan nopeasti märälle kalkkilaastipinnalle, johon ne kiinnittyvät pysyvästi. Simberg valmistautui suureen urakkaan huolellisesti perehtymällä haastavaan tekniikkaan ja suunnittelemalla aiheita. Tämän huoneen öljyvärimaalaukset ovat esitöitä hänen freskoilleen.

Kirkkosalin lehterikaidetta kiertää kaksitoista poikaa, jotka kantavat orjantappurapiikein ja punaisin ruusuin  koristeltua elämänköynnöstä. Kattoholvien siipiaiheet ympäröivät erikoista käärmettä, ja saarnatuolia koristaa orjantappuraverkko, johon on takertunut siipiä. Kirkon seinille Simberg on maalannut freskoversiot tärkeistä teoksistaan Haavoittunut enkeli ja Kuoleman puutarha.

Simbergin muistiinpanot paljastavat, että köynnöksenkantajien taustalla on ollut ajatus apostoleista, Jeesuksen kahdestatoista opetuslapsesta. Yhteys ei kuitenkaan välttämättä ole ilmeinen, sillä taiteilija on keskittynyt heidän luonteidensa kuvaamiseen. Poeettisuuteen ja unelmointiin taipuvan Johanneksen hän on esimerkiksi kuvannut poimimassa ruusua maasta. Yhdessä kaksitoista lasta edustavat tämänpuoleista, elävää elämää, ja heidän yksilöllisyytensä tulee esiin siinä, miten he suhtautuvat tehtäväänsä elämänköynnöksen kantajina. Yhdelle raskas taakka voi tuntua kevyeltä, toisen ote voi olla epävarma ja kolmas voi kantaa määrätietoisesti.

Tutkija Niina Kokkinen liittää lapsihahmot lapsenuskoon, joka symbolistien ajatuksissa takasi intuitiivisen yhteyden maailmankaikkeuteen. Kokkinen ehdottaa kirkon kuva-aiheiden tulkintakehykseksi esoteerista sielunvaellusoppia. Tässä tulkinnassa avainasemassa on saarnatuolin orjantappuraporttiaihe, jota kohti köynnöksenkantajat kulkevat. Porttiin takertuneet siivet vihjaavat sielujen kulkemisesta maallisen ja taivaallisen välillä.

Tampereen tuomiokirkko on poikkeuksellinen kokonaistaideteos, jonka koristelu tapahtui suljettujen ovien takana ja herätti aikanaan suurta uteliaisuutta ja keskustelua. Erityisesti Simbergin alastomat pojat ja käärme herättivät pahennusta, jota ei helpottanut taiteilijan valinta käyttää signeerauksessaan merkintää Anno Mundi (maailman vuonna) kristillisen tradition Anno Domini (Jumalan vuonna) sijaan. Simberg otti omaperäisellä kuvaohjelmallaan tietoisen riskin, ja freskojen säilyminen ratkesi lopulta yhden äänen enemmistöllä ennen kirkon käyttöön vihkimistä 1907.

MELLAN HIMMEL OCH JORD

År 1903 fick Hugo Simberg tillsammans med Magnus Enckell ett enastående uppdrag att utsmycka Tammerfors domkyrkas (före detta Johanneskyrkans) interiör med glas- och freskomålningar. Simberg svarade för kyrksalens allmänna utsmyckning och Enckell för altartavlan. Kyrkans arkitekt Lars Sonck hade för väggmålningarna valt en tusentals år gammal al fresco-teknik som var på modet igen. I denna teknik målar man snabbt på en fuktig kalkputs, på vilken färgerna fastnar permanent. Simberg förberedde det omfattande arbetet noggrant, såväl den krävande tekniken som planeringen av motiven. Oljemålningarna i detta rum är studier till hans freskomålningar.

Längs kyrksalens läktarräcke bär tolv pojkar på livets krans, som prytts med törnen och röda rosor. Takvalvens vingmotiv omger en egendomlig orm och predikstolen pryds av ett nätmönster av törnen, i vilket vingar fastnat. På väggarna har Simberg målat freskoversioner av sina betydande verk Sårad ängel och Dödens trädgård.

Simbergs anteckningar avslöjar att tanken om apostlarna, Jesu tolv lärjungar, låg bakom kransbärarna. Likheter märks eventuellt inte, då konstnären har koncentrerat sig på karaktäriseringen av lärjungarna. Han har exempelvis avbildat hur Johannes, som hade en benägenhet för poesi och drömmeri, plockar en ros från marken. Samtidigt representerar barnen jordelivet, och deras individualitet tar sig uttryck i hur de förhåller sig till sin uppgift som bärare av livets krans. För en kan den tunga bördan kännas lätt att bära, medan en annan har ett osäkert grepp och en tredje bär den självsäkert.

Forskare Niina Kokkinen kopplar barnkaraktärerna till barnatro, som enligt symbolisterna innebar en intuitiv koppling till världsalltet. Kokkinen föreslår att man tolkar kyrkans bildmotiv genom referensramen för esoterisk själavandringslära. I denna tolkning är det centrala motivet predikstolens port av törne, mot vilken kransbärarna vandrar. Vingarna som fastnat i porten antyder hur själarna rör sig mellan det jordiska och det himmelska.

Tammerfors domkyrka är ett exceptionellt helhetskonstverk, vars utsmyckning skedde bakom låsta dörrar och väckte stor nyfikenhet och diskussion under sin tid. Särskilt Simbergs nakna pojkar och ormen väckte anstöt, vilket inte underlättades av konstnärens val att använda Anno Mundi (världens år) i sin signatur istället för den kristna traditionens Anno Domini (Herrens år). Simberg tog en medveten risk med sina säregna bildmotiv, och huruvida freskerna skulle bevaras avgjordes slutligen med en rösts majoritet före kyrkans invigning 1907.

BETWEEN HEAVEN AND EARTH

In 1903, Hugo Simberg and Magnus Enckell received a unique joint commission, to decorate the interior of Tampere Cathedral (formerly St John’s Church) with stained-glass windows and frescoes. Simberg was responsible for the overall decoration of the nave, while Enckell did the altarpiece. The architect of the church, Lars Sonck, had decided on fresco as the technique for murals. A method dating back thousands of years that had recently come back into fashion, fresco was a demanding technique that required colours to be applied quickly onto wet lime plaster, to which they bonded permanently. Simberg prepared carefully for the undertaking, both by learning to master the technique and by careful planning of the subjects. The oil paintings in this gallery are the preparatory works for the frescoes.

The balustrade encircling the gallery in the church features a procession of twelve boys, who carry a garland of life decorated with thorns and red roses. There is a curious serpent surrounded by wing motifs on the vaulted ceiling, and the pulpit is adorned by a net of thorns in which wings have become entangled. On the walls, Simberg painted fresco versions of two of his key works, The Wounded Angel and The Garden of Death.

From Simberg’s notes we learn that the idea for the garland bearers came from the apostles, Jesus’s twelve disciples. The similarities are not necessarily obvious, however, because Simberg’s main concern was the characterisation of the disciples. For example, John, who was given to poetry and dreaming, is depicted picking up a rose from the ground. Collectively, the twelve children symbolise vibrant, earthly life, and their individuality is revealed by how they approach their task as bearers of the garland of life. For one, the burden may feel light; another may have an uncertain grip, while a third one is resolute.

The art historian Niina Kokkinen links the young figures to childlike faith, which, in the Symbolist view, guaranteed an intuitive connection with the universe. She proposes the esoteric doctrine of transmigration as a framework for interpreting the imagery in the church. In this reading, the key motif is the gate of thorns on the pulpit towards which the garland bearers walk. The wings caught in the gate hint at the passage of souls between the earthly and the heavenly realms.

Tampere Cathedral is an exceptional Gesamtkunstwerk, a total work of art. It was decorated behind closed doors, which aroused great curiosity and debate at the time. Simberg’s naked boys and the serpent in particular caused offence, which was not eased by his decision to sign his work Anno Mundi (“in the year of the world”) instead of the Christian Anno Domini (“in the year of the Lord”). With his idiosyncratic iconographic programme, Simberg took a calculated risk, and in the end the frescoes survived by a majority of a single vote before the church was consecrated in 1907.

NIEMENLAUTAN IKUISET KESÄT

Noin 30 kilometrin päässä Viipurista sijaitseva Säkkijärven Niemenlautta oli Hugo Simbergin suvun kesänviettopaikka ja taiteilijalle tärkeä kiinnekohta. Sukukartanon kesissä sisarusten, serkusten ja eri sukupolvien yhdessäolo, pihapiiri eläimineen, meri ja purjehdus muodostivat maailman, jossa myös taiteilijan leikkisyys ja huumorintaju pääsivät valloilleen. Lapsuudesta aikuisuuteen kantanut kesäparatiisi oli Hugo Simbergille ehtymätön havaintojen, muistojen ja aiheiden maailma, jossa hänellä oli myös oma ateljeensa.

Niemenlautan ympäristö ja alueen ihmiset näkyvät Simbergin teoksissa monin tavoin. Laituri, ranta, purjeveneet ja rakennukset esiintyvät teoksissa tunnistettavina paikkoina, tunnelmallisissa kesämuistoissa tai todellisuudesta irtautuvien tapahtumien taustalla. Laituritanssit ja Uimaan avaavat tähän maailmaan leikkisän näkymän, Merenpoika ja Piru kiikussa tuovat kuvaan runsaasti mielikuvitusta, kun taas maalauksessa Suomalainen elegia maisema hahmoineen saa mietteliäämmän sävyn. Vinnarin sisarusten muotokuvan kaksijakoisuus tuo mieleen ihmismielen erilaiset puolet, joille löytyy vastine myös Simbergin muuntuvissa piruhahmoissa. Niiden kautta hän käsitteli muun muassa ulkopuolisuutta, ilkikurisuutta ja haavoittuvuutta. Simbergin katse huomioi myös perheelle tärkeät eläimet, kuten Sarto-koiran, Bunka-lampaan ja lemmikkimarsut, joiden nimet, kuolinpäivät ja jopa kuolinsyyt on mainittu niitä esittävässä ryhmämuotokuvassa.

Niemenlautassa Simberg maalasi myös teoksen Iltaa kohti, jossa taiteilijan isä ja poika kulkevat rannalla käsikkäin. Teos kuvaa lämpimästi ja herkästi isovanhemman ja lapsenlapsen välistä yhteyttä sekä elämän jatkuvuutta. Se on merkittävä myös siksi, että tätä aihetta on harvemmin käsitelty miehen hahmon kautta. Simbergin myöhäisessä tuotannossa näkyy pyrkimys taiteelliseen uudistumiseen ja kokeiluja impressionistisen värimaalauksen parissa. Simbergille rakkaus oli voima, joka liittyi olennaisesti hyvän ja koskettavan taiteen syntyyn. Näyttelyn alussa nähtiin symbolistisesti jännitteinen kuvaus Anni Bremeristä, ja nyt sen lähestyessä loppuaan katse kiinnittyy valoisaan ja läheiseen kuvaan Anni Simbergistä.

NIEMENLAUTTAS EVIGA SOMRAR

Niemenlautta var sommarställe för Hugo Simbergs släkt och en viktig fast punkt för konstnären. Gården befinner sig ungefär 30 kilometer från Viborg i Säkkijärvi. Under somrarna på släktgården bildade samvaron med syskonen, kusinerna och olika generationer, gården med alla dess djur, havet och segling en värld där även konstnärens lekfullhet och humor kunde släppas lös. Sommarparadiset var en bärande kraft för Hugo Simberg från barndom till vuxen ålder och var en outsinlig värld full av observationer, minnen och motiv, där han även hade en egen ateljé.

Omgivningen kring Niemenlautta och områdets människor syns i Simbergs verk på många olika sätt. Bryggan, stranden, segelbåtarna och byggnaderna ingår i verken som igenkännliga platser i stämningsfulla sommarminnen eller i bakgrunden till händelser som avviker från verkligheten. Dans på bryggan och Badhus öppnar en lekfull vy mot denna värld, Sjöpojken och Gungan medför rikligt med fantasi i bilden, medan landskapet och dess figurer får en mer kontemplativ prägel i målningen Finsk elegi. Dikotomin i porträttet av systrarna Vinnari för tankarna till människosinnets olika sidor, vilket även har en motsvarighet i Simbergs föränderliga djävulskaraktärer. Genom dem behandlade han bland annat utanförskap, rackartyg och sårbarhet. Simbergs blick uppmärksammar även djuren som var viktiga för familjen, så som hunden Sarto, fåret Bunka och sällskapsmarsvinen vars namn, dödsdagar och till och med dödsorsaker har nämnts i en egen målning.

I Niemenlautta målade Simberg även verket Mot kvällen, i vilket konstnärens far och son går hand i hand längs stranden. Verket avbildar på ett varmt och känsligt sätt förhållandet mellan farförälder och barnbarn samt livets kontinuitet. Temat behandlas sällan med en mansfigur och verket är även därför speciellt. I Simbergs senare produktion ser man en strävan efter konstnärlig förnyelse och försök med impressionismens färgmåleri. För Simberg var kärleken en kraft som på ett väsentligt sätt var sammankopplad med skapandet av god och gripande konst. I början av utställningen såg vi ett spänningsladdat, symbolistiskt porträtt av Anni Bremer, och nu i slutet fäster sig blicken vid en ljus och innerlig avbildning av Anni Simberg.

v

ENDLESS SUMMERS AT NIEMENLAUTTA

Some 30 kilometres from Vyborg, Niemenlautta in Säkkijärvi was the Simberg family’s summer residence and an important touchstone for the artist. In summers spent at the manor, together with siblings, cousins, and family members from several generations, the grounds with its animals, the sea, and the joys of sailing formed a world in which Hugo Simberg’s playfulness and sense of humour could also run free. This summer paradise, which carried him from childhood into adulthood, was an inexhaustible world of observation, memories, and subjects for the artist, and he had a studio of his own there, too.

The environment at Niemenlautta and the people living in the area appear in Simberg’s works in many ways. The jetty and the shore, sailboats and buildings, all appear as recognisable places in evocative summer memories or as backdrops to events that seem to detach from reality. Dancing on the Quay and Bathing Cabin offer playful views into this world, while The Sea Boy and Devil on a Swing bring a wealth of imagination to the picture. Finnish Elegy introduces a more pensive tone to the landscape and the figure in it. The duality in the portrait of the Vinnari sisters brings to mind the different sides of the human mind, which Simberg explores through the many different figures of devils or imps in his works, through which he examined such themes as alienation, mischief, and vulnerability. Simberg’s eye also includes the animals of the family, such as Sarto the dog, Bunka the sheep, and even pet guinea pigs; the latter’s names, dates of death, along with their causes of death are recorded in their group portrait.

It was also at Niemenlautta that Simberg painted Towards the Evening, a picture of the artist’s father and son walking hand in hand along the shore. The work portrays the bond between grandparent and grandchild and the continuity of life with warmth and sensitivity. The work is also significant because this subject has rarely been examined via a male perspective. Simberg’s late work shows a drive towards artistic renewal and experiments with impressionistic colour painting. For Simberg, love was a force intimately bound up with the creation of good and moving art. The exhibition opened with a Symbolist portrayal of Anni Bremer, charged with tension; now, as it draws to a close, our gaze is drawn to a luminous and intimate portrait of Anni Simberg.