Tekstit / texter / texts

Islantilaisen Eggert Péturssonin taiteen ytimessä on arktinen floora. Islannin kasviston ja tuliperäisen maiseman syvällinen tuntemus luo perustan taiteilijan fantastisille sommitelmille, joissa maanläheisyys, kasvitieteellinen täsmällisyys ja mielikuvitus kietoutuvat erottamattomasti yhteen. Tundran sitkeiden kukkien, sammaleen ja jäkälän mittakaavaan mukautuen Pétursson maalaa eteemme kokonaisen universumin.

Näyttelyn nimi Millefleurs juhlistaa kukkaloiston runsautta niin Péturssonin maalauksissa, luonnossa kuin taidehistorian koristeellisissa tyyleissä. Tarkoin siveltimenvedoin kuvatut kasvit ja abstraktimpi, rouhea ilmaisu vuorottelevat suurikokoisissa teoksissa, joiden pinta muistuttaa paikoin kuvioitaan loputtomasti toistavaa kangasta ja toisaalla paksujen maalikerrosten muodostamaa reliefiä. Teokset ovat sekä ajankohtaisia että ajattomia – ne kiinnittyvät aikamme ekologisiin ja posthumanistisiin teemoihin, mutta viittaavat visuaalisesti vaikuttavien sommitelmiensa kautta myös abstraktion, formalismin ja käsitetaiteen perinteisiin.

Aiheelleen lapsuudesta saakka omistautunut ja paikallisiin perinteisiin vihkiytynyt Pétursson on yksi Islannin rakastetuimmista taiteilijoista. Näyttely keskittyy hänen viimeisen 15 vuoden aikana syntyneeseen tuotantoonsa, jota ei ole juurikaan nähty Suomessa. Näyttely on toteutettu yhteistyössä taiteilijan, Turun taidemuseon, Islannin Kansallisgallerian ja i8 Galleryn kanssa, ja sen yhteydessä julkaistaan runsaasti kuvitettu katalogi. Näyttelyssä esitetään myös Gunnlaugur Þór Pálssonin ohjaama dokumenttielokuva Just Like a Painting by Eggert Pétursson (2020), joka avaa Péturssonin taiteellista työskentelyä intiimissä vuoropuhelussa Islannin luonnon kanssa.

 Eggert Pétursson (s. 1956) asuu ja työskentelee Reykjavíkissa. Hän opiskeli Islannin taidekorkeakoulussa Reykjavikissa sekä Jan van Eyck Academiessa Maastrichtissa valmistuen vuonna 1981. Vaikka Pétursson on tullut tunnetuksi ainutlaatuisesta tavastaan kuvata Islannin kasvistoa, hänen taiteellinen taustansa löytyy 1960- ja 1970-luvuilla hallinneista Fluxus-liikkeestä ja käsitetaiteesta. Péturssonin yksityisnäyttelyitä on nähty muun muassa The Living Art Museumissa, Reykjavikin taidemuseossa, Hafnarborgissa, Nordatlantens Bryggessä sekä Porin taidemuseossa. Pétursson on myös kuvittanut Ágúst H. Bjarnasonin suositun, Islannin kasvistoa käsittelevän kirjan, joka julkaistiin ensimmäisen kerran vuonna 1983.

Näyttelyä tukee Museovirasto.

Tiede ja mielikuvitus

 “Kun tarkastelen kasvillisuutta, käytän ennen kaikkea silmiäni ja muistiani. En maalaa ulkona luonnossa, enkä juurikaan piirrä luonnoskirjaani. Se on pikemminkin kokoelma kirjoituksia ja ideoita teoksia varten.”

 Eggert Pétursson on ateljeemaalaari, joka esittää kasvit sellaisina kuin ne ovat hänen mielessään. Hän työskentelee muistinsa varassa, toisinaan kauan sitten tehtyjen havaintojen pohjalta ja toisinaan välittömämmässä yhteydessä luontoon. Kenttämatkat ovat olennainen osa hänen taiteellista työskentelyään: hän tarkkailee kasveja niiden omassa kasvuympäristössään ja laskeutuu usein maan tasolle tutkiakseen kukkien rakennetta, värejä ja maanpinnan muotoja. Samankin lajin yksilöt ovat keskenään erilaisia, ja ne muodostavat erilaisia yhteisöjä, joilla on ainutlaatuisia piirteitä.

Mielikuvituksellisissa sommitelmissaan Pétursson leikkii käsitteillä, luokittelee ja järjestää, viittaa toisiin teoksiin ja seuraa karttojen muotoja. Maalaukset rakentuvat kiehtovien ideoiden ja huolella laadittujen järjestelmien varaan, joita taiteilija itse kutsuu resepteiksi. Ideat ja kokonaisuus eivät kuitenkaan koskaan syrjäytä itse kasveja. Pétursson saattaa rinnastaa kasveja, joita ei luonnossa tapaisi yhdessä, mutta noudattaa itselleen asettamiaan sääntöjä ja kuvaa jokaisen lajin yksityiskohtaisesti ja luonnollisessa mittakaavassa.  

Maalaukset tässä salissa kuvaavat kasvillisuutta eri puolilla Islantia, pohjois- ja etelärannikoilla sekä tummilla laavakentillä. Oikealla oleva Nimetön (2010–2011) kokoaa yhteen kasveja Pohjois-Islannin vuoristoiselta Tröllaskagin niemimaalta. Sommitelma rakentuu korkeuserojen mukaan: ylängöillä kasvavat lajit sijoittuvat kankaan yläosaan, ja alimpana nähdään merenpinnan tasolla kasvavat kasvit. Tämän kasvitieteellisen järjestyksen taustalle kätkeytyy lisäksi alueen kartta. Vasemmanpuoleinen maalaus samalta vuodelta esittää noin 75 kukkalajia Etelä-Islannin Eyjafjöllin alueelta. Teos syntyi Eyjafjallajökullin purkauksen aikaan, ja siinä yhdistyvät yön pimeys, päivänvalo ja tulivuoren hehku. Vaikka kasvisto on islantilaista, se on samalla tyypillistä myös pohjoisille alueille, ja kaikki maalauksen lajit esiintyvät myös Suomessa.

Vetenskap och fantasi

 “När jag tittar på växter använder jag främst mina ögon och mitt minne. Jag målar inte plein air, och jag ritar inte heller speciellt mycket i min skissbok. Skissboken är mer som en idébok i vilken jag skriver om verken.”

 Eggert Pétursson är en ateljémålare som avbildar blommor så som han ser dem i sitt huvud. Han jobbar konsekvent från minnet, men hans målningar är rotade i en dialog med naturen som kan vara omedelbar eller formad av många möten under flera år. Denna dialog upprätthålls av fältarbete: han tillbringar tid med växterna i deras habitat, ofta liggandes på marken för att studera deras former, färger och landskapets finstämda konturer. Till och med inom en enskild art finns det individuella växter som skiljer sig från varandra, och de bildar särpräglade familjer med helt unika drag.

Pétursson ger sig in i en konceptuell lek av klassifikation och organisering i sina fantasmagoriska kompositioner. Verkens kompositioner baserar sig på fascinerande idéer och noggrant utformade system, vilka konstnären kallar för “recept”, som sammanflätar intertextuella referenser och kartografiska former. Dessa system blir dock aldrig viktigare än själva växterna. Han följer sitt eget regelverk och avbildar varje art noggrant och i naturlig storlek, men målar samtidigt sådan växer sida vid sida som inte skulle samexistera i naturen.

Målningarna i detta rum föreställer växter från olika områden på Island, däribland de norra och södra kusterna och de mörkare lavafälten. Utan titel (2010–2011) här till höger sammanför växter från den bergiga halvön Tröllaskagi på norra Island. Bildkompositionen utgår från höjd över havet: de högst belägna arterna upptar den övre delen av duken och undertill går resten gradvis mot växter på havsnivå. Under denna botaniska ordning döljer sig en karta över området. Den stora målningen till vänster från samma år innehåller ungefär 75 blomarter från Eyjafjöll-regionen på södra Island. Verket är målat då Eyjafjallajökull-utbrottet började och förenar nattmörker, dagsljus och vulkanisk glöd. Trots att växterna är isländska är de även typiska för de nordligare breddgraderna, och alla arter i denna målning kan påträffas i Finland.

Science and Imagination

”When I look at vegetation I mostly use my eyes and memory. I don’t paint plein-air, and I really don’t draw much in my sketchbook, either. My sketchbook is much more of an idea book where I write about the works.”

Eggert Pétursson is a studio painter who paints flowers as they exist in his mind. He works consistently from memory, yet his paintings are rooted in a dialogue with the natural environment—one that may be immediate or shaped by encounters separated by years. This dialogue is sustained through fieldwork: he spends time with plants in their habitats, often lying on the ground to study their forms, colours, and the subtle contours of the landscape. Even within a single species, individual plants differ, forming distinct families with unique characteristics.

In his phantasmagorical compositions, Pétursson engages in a conceptual play of classification and organisation. His compositions follow intriguing ideas and carefully devised systems—described by the artist as ‘recipes’—that weave together intertextual references and cartographic structures. Yet these frameworks never override the integrity of the plants themselves. He adheres to self-imposed rules, depicting each species at its natural scale and with meticulous detail, even when juxtaposing plants that would not naturally coexist.

The paintings in this room are devoted to vegetation from different regions of Iceland, including the northern and southern coastlines as well as the darker tones of lava fields. Untitled (2010–2011) on the right brings together plants from the mountainous Tröllaskagi peninsula in northern Iceland. The composition is guided by elevation: high-altitude species appear in the upper part of the canvas, descending gradually toward plants that grow at sea level. Beneath this botanical order lies a concealed map of the area. The large painting on the left from the same year depicts approximately 75 flower species from the Eyjafjöll region in southern Iceland. The work dates to the onset of the Eyjafjallajökull eruption and combines nocturnal darkness, daylight, and volcanic glow. Although the flora is Icelandic, it is also characteristic of northern regions, and all the species in this painting can be found in Finland.

Piilokuvia

Islantilaisia maisema- ja kukkamaalauksia voi tuskin tarkastella huomioimatta Jóhannes Sveinsson Kjarvalia (1885–1972), joka loi omaperäisen vision Islannin luonnosta ja maisemasta ja jonka kuvasto puhuttelee yhä uusia taiteilijasukupolvia. Hänen teoksissaan luonto näyttäytyy elävänä ja jatkuvasti muuntuvana kokonaisuutena, johon kietoutuvat myös mytologia ja kansanperinne. Maisemien ohella Kjarval maalasi mielikuvituksellisia kukkamaalauksia, joiden lomasta hahmottuu kasvoja ja hahmoja – kuin välähdyksiä toisesta todellisuudesta.

Eggert Péturssonin suhde Kjarvalin perintöön on läheinen ja tietoinen. Vuonna 2019 hän kuratoi Reykjavikin taidemuseoon näyttelyn Kjarvalin kukkamaalauksista. Tässä salissa esillä olevat teokset voi nähdä osana tätä sukupolvien välistä vuoropuhelua, mutta samalla ne kertovat hienovaraisesta muutoksesta Péturssonin omassa ilmaisussa. 2020-luvun maalauksissa sommitelmia ohjaavat ideat tulevat näkyvämmiksi kuin taiteilijan varhaisemmissa teoksissa, joissa monet tulkinnan avaimet jäivät piiloon ilman tarkempaa selitystä. Nyt kukkien muodoista voi erottaa hahmoja, kuten miehen profiilin tai naisfiguurin, jonka elegantit jalat tuovat mieleen Flora-hahmon Sandro Botticellin renessanssimaalauksessa Primavera.

Salin tummissa teoksissa maalausten materiaalisuus korostuu erityisen voimakkaasti. Péturssonille tyypillinen impasto, eli paksujen maalikerrosten käyttö, tekee ornamentaalisista kuvapinnoista lähes veistoksellisia. Ne kurottavat tilaan ja kutsuvat katsojan kokemaan teokset yhtä aikaa kuvina ja fyysisinä objekteina. Salin suurin tumma maalaus palaa taiteilijan kaksikymmentä vuotta aiempaan, sommitelmaltaan lähes identtiseen mutta vaaleasävyiseen teokseen, joka ei ole mukana näyttelyssä. Molemmat perustuvat lapsuusmuistoon merenrannalta. Vain tässä yöversiossa esiintyvät, paksuin maalikerroksin kuvatut sinisimpukat tuovat mieleen suljetut silmät ja unen.

Skandinaavista kasvistoa

”Asuessani Englannissa yritin maalata Yorkshire Dalen kukkia, mutta en kokenut ymmärtäväni niitä. Se tuntui kuin puhuisi vierasta kieltä. Skandinaaviseen kasvistoon minun on helpompi samaistua, aivan kuten alueen kieliin ja kulttuureihin – myös Suomessa, vaikka kieli on erilaista niin kulttuuri tuntuu läheiseltä.”

Vuonna 2022 Pétursson toteutti kuuden teoksen sarjan, joka keskittyy skandinaaviseen kasvistoon ja sisältää myös lajeja, joita hän ei ollut koskaan aiemmin maalannut. Korostaakseen tämän olevan poikkeuksellinen suunta hänen tuotannossaan hän sijoitti teokset osaksi laajempaa skandinaavista kulttuurista ja maantieteellistä viitekehystä. Maalauksissa esiintyy sekä hienovaraisia että selkeämpiä viittauksia, kuten pystysuuntaisesta teoksesta löytyvä Marimekon Unikko.

Sommitelmaltaan spiraalimainen teos Nimetön (2020–2022) rakentuu metsäkukista, marjoista ja niiden lomasta siilautuvasta valosta. Kuvan keskellä kasvaa herkkiä vanamoita. Vanamo oli ruotsalaisen luonnontieteilijä Carl von Linnén lempikukka, ja kasvi on nimetty hänen mukaansa. Teos viittaa August Strindbergin arvoitukselliseen metsäinteriööriin Ihmemaa (Underlandet, 1894) ja liittää siten kuvatun kasviston osaksi laajempaa pohjoismaista kuvaperinnettä.

Suuri vaakasuuntainen maalaus puolestaan tarkastelee Norjan Stavangerin kasvistoa. Pétursson on viettänyt aikaa Orrestrandan rannikon luonnonsuojelualueella, ja tavannut siellä monimuotoisen ja osin harvinaisenkin kasvilajiston. Teoksen sommittelu seuraa alueen karttaa ja johdattaa katsojaa kohti merta kuvan yläreunassa. Helmiäismäisesti hohtavat värit tuovat mieleen sekä meren että öljyn. Taiteilija on myös tietoinen siitä, että alueella tehtävä öljynporaus on osa prosessia joka tulee johtamaan merenpinnan kohoamiseen. Pétursson on kätkenyt maalaukseen pienen paperinpalan kunnianosoituksena norjalaiselle maisemamaalari Lars Hertervigille, jonka teoksia kuuluu Stavangerin taidemuseon kokoelmiin.

Skandinavisk flora

“Då jag bodde i England försökte jag måla blommor från Yorkshire Dales, men jag förstod mig inte på dem. Det kändes som att tala ett främmande språk. Det är lättare för mig att relatera till den skandinaviska floran, då ländernas språk och kultur påminner om varandra – till och med Finland. Även om språket är annorlunda känns kulturen bekant.”

År 2022 målade Pétursson en serie på sex verk med fokus på skandinaviska växter, däribland sådana arter som han aldrig målat förut. För att betona att verken är en avvikelse i hans konst placerade han dem i en bredare kulturell och geografisk skandinavisk kontext, med mer eller mindre tydliga referenser, så som Marimekkos Unikko i den lodräta målningen.

En annan målning, Utan titel (2020–2022), föreställer en spiralkomposition med skogsblommor, bär, skiftande ljus och späda linneor i dess mitt. Linnea var den svenska naturalisten Carl von Linnés favoritblomma, som även är uppkallad efter honom. Verket anspelar också på August Strindbergs verk Underlandet (1894) och påminner om dess gåtfulla skogsinteriör samt placerar växterna inom en bredare, nordisk visuell tradition.

Det vågräta verket utforskar floran i Stavanger i Norge, där Pétursson besökte det skyddade kustlandskapet vid Orrestranda och påträffade en mångfald av olika och sällsynta blomarter. Målningens komposition motsvarar en karta över området och den övre kanten leder ut mot havet. De drömlika färgerna påminner om pärlemor och för tankarna till både hav och olja. I de omgivande vattnen utvinner oljeplattformarna olja från havsbottnen – en process som kopplats till stigande havsnivåer. Pétursson har målat in en liten bit papper i målningen som en dold hyllning till den norska landskapsmålaren Lars Hertervig, vars verk ingår i samlingarna vid Stavanger kunstmuseum.

Scandinavian flora

“While living in England I tried to paint flowers from the Yorkshire Dales, but I couldn’t relate to them. It felt like speaking a foreign language. Scandinavian flora is easier for me to connect with, just as the languages and cultures of those countries are similar—even in Finland, where the language is different, the culture feels close.”

 In 2022, Pétursson created a series of six paintings focused on Scandinavian flora, including species he had never painted before. To mark this departure in his practice, he situated the works within a broader Scandinavian cultural and geographical context, incorporating both subtle and explicit references, including Marimekko’s Unikko visible in the vertical painting

Another painting, Untitled (2020–2022), presents a spiralling composition of forest flowers, berries, and shifting light, with delicate Linnaea at its centre. Linnaea was the favourite flower of the Swedish naturalist Carl von Linné, after whom it is named. The work also alludes to August Strindberg’s painting Wonderland (1894), evoking its enigmatic forest interior and placing the flora within a wider Nordic visual tradition.

The horizontal work explores the flora of Stavanger, Norway, where Pétursson spent time along the protected coastal landscape of Orrestranda, encountering diverse and rare plant species. The composition follows a map of the area, leading toward the sea at the upper edge. Its spectral colours suggest mother-of-pearl, evoking both sea and oil. Offshore platforms in the surrounding waters extract oil from beneath the ocean, a process linked to rising sea levels. Within the painting, Pétursson has embedded a small piece of painted paper as a hidden tribute to the Norwegian landscape painter Lars Hertervig, whose works are held in the Stavanger Art Museum collection.

Laavakenttien hiljaisuus

”Koen vapauden olevan siinä, että saan kulkea yksin – ei edes lampaita näkyvissä, sillä ne syövät kaiken kasvillisuuden. On hyvä piiloutua laavakentälle, kadota sinne. Ajatella sammaleisten halkeamien ja luolien keskellä.”

Islannin ylängöt ja ainutlaatuiset laavakentät, niiden salaperäinen tunnelma ja omaleimainen kasvillisuus ovat Péturssonille ehtymätön inspiraation lähde. Hän on verrannut laavakenttiä muiden maiden suuriin metsiin, joita Islannista ei löydy – paikkoihin, joissa voi kokea ylevyyttä ja hiljentyä. Erämaiseen ympäristöön liittyvä eksymisen mahdollisuus herättää osaltaan nöyryyttä ja kunnioitusta luontoa kohtaan.

Maalaus Nimetön (2015–2017) on saanut innoituksensa Islannin etelärannikolla sijaitsevasta Herdísarvíkin laavaonkalosta ja sen ainutlaatuisesta ekosysteemistä. Ovaalinmuotoista sommitelmaa kehystää tummat alueet, jotka jatkuvat spiraalimaisina tasoina kuvan keskiosaan. Kuten Péturssonin tuotannossa laajemminkin, teos ei perustu lineaariseen perspektiiviin. Syvyysvaikutelma syntyy valon ja varjon vuorovaikutuksesta, kaartuvista muodoista sekä kasvien vaihtuvista kuvakulmista. Maalaus ei pyri kuvaamaan paikkaa sellaisena kuin se todella näkyy, vaan kuten taiteilija sen on kokenut ja muistaa.

Maalauksen keskellä, hieman alhaalla, näkyy sudenmarja, joka on Islannissa harvinainen ja helposti tunnistettava yksittäisestä myrkyllisestä marjastaan. Sen ympärille levittäytyy tiheä saniaisten ja muiden varjoisissa oloissa viihtyvien kasvien yhteisö: hiirenporras, kivikkoalvejuuri, metsäalvejuuri, metsäimarre, haurasloikko sekä niiden rinnalla tunturipoimulehti, voikukka, ruusujuuri ja metsäkurjenpolvi.

Den kontemplativa lavan

“Jag känner att frihet är när jag vandrar ensam, utan ens ett får i sikte, eftersom de äter alla växter. Det är gott att gömma sig i lavafältet, att försvinna. Att tänka bland de mossiga sprickorna och grottorna.”

De isländska högländernas och lavafältens säregna och ofta mystiska växter är en central inspirationskälla för Pétursson. Han har jämfört dessa vulkaniska landskap med de stora skogar som finns i andra länder men inte på Island, och har beskrivit dessa vildmarker som sublima och kontemplativa platser. Dessutom inger redan tanken om att tappa bort sig i dessa vilda miljöer ödmjukhet och respekt för de storslagna omgivningarna.

Målningen Utan titel (2015–2017) är inspirerad av ett lavahål vid Herdísarvík på Islands sydkust och av hålets unika ekosystem. Kompositionen är inramad av den ovala hålighetens mörka kanter, som går ner mot jordens inre i spiralliknande avsatser. Precis som i Péturssons verk i allmänhet förlitar sig målningen inte på något perspektiv. Djupkänslan skapas i stället av samspelet mellan ljus och mörker, böjda former och olika synvinklar. I stället för att vara en verklighetstrogen avbildning ger verket en bild av hur konstnären minns och upplevde platsen.

I målningens mitt ser vi en på Island sällsynt växt – trollbäret – med dess ensamma, giftiga bär. Kring den finns ett tätt växtsamhälle med ormbunkar och andra skuggälskande arter, så som majbräken, träjon, lundbräken, hultbräken, stenbräken och ekbräken, samt fjällkåpa, maskros, rosenrot och midsommarblomster.

The Contemplative Lava

“I somehow feel the freedom is where I walk alone, not even a sheep because they eat all vegetation. It’s good to hide in the lava field, to disappear. To think within the moss-covered cracks and caves.”

The Icelandic highlands and lava fields, with their distinctive and often mysterious vegetation, are a central source of inspiration for Pétursson. He has compared these volcanic landscapes to the great forests that Iceland lacks, describing these wilderness environments as places of sublimity and contemplation. Moreover the prospect of losing one’s way inspires humility and respect for the formidable surroundings.

Untitled (2015–2017) is inspired by a lava hole in Herdísarvík, on Iceland’s south coast, and the unique ecosystem it shelters. The composition is framed by the dark edges of an oval cavity that descends in spiral-like steps into the earth’s interior. As in Pétursson’s work more broadly, the painting does not rely on linear perspective; instead, a sense of depth emerges through the interplay of light and dark, curved forms, and shifting viewpoints. Rather than depicting the site as it appears, the work evokes it as remembered and experienced.

At the centre of the composition is Herb Paris, a rare plant in Iceland, identifiable by its single poisonous berry. It is surrounded by a dense community of ferns and other shade-loving species, including Lady Fern, Male Fern, Broad Buckler-fern, Long Beech Fern, Brittle Bladder-fern, and Oak Fern, along with Alpine Lady’s Mantle, Dandelion, Roseroot, and Wood Cranesbill.

Väriskaala hiljenee

”Työstäessäni maalausta skandinaavisesta kevätmetsästä vierailin Helsingissä ja näin Tove Janssonin upeat seinämaalaukset. Hän oli piilottanut niihin pienen muumihahmon, jonka kädessä on valkovuokko – sama kukka, jonka olin itse suunnitellut maalaukseeni. Koin, että minun on kutsuttava tuo muumi kuvaani.”

Tämä keltaisen kirkas kevätmetsä kuuluu näyttelyssä jo esiteltyyn skandinaavista kasvillisuutta käsittelevään sarjaan, samoin kuin väriskaalaltaan hiljaisempi, vaaleansinisen ja harmaan sävyjä toistava maalaus. Jälkimmäisen taustalla voi melkein hahmottaa Islannin kartan ääriviivat.

2010-luvun alkupuolella Pétursson koki maalaustensa muuttuvan liian värikylläisiksi. Seuraavan salin teokset kuuluvat sarjaan, jossa hän hiljensi väriskaalaansa ja keskittyi luonnossa esiintyviin harmaan sävyihin. Neliönmuotoiset maalaukset syntyivät alun perin yhteisnäyttelyyn saksalaisen valokuvaajan Friederike von Rauchin kanssa, joka tunnetaan harmaasävyjen hienovireisestä käytöstä.

Nimetön (2022) tämän huoneen ensimmäisellä seinällä kuvaa vaaleanpunaista rusolaukkaneilikkaa ja muuta ylänköjen kasvillisuutta Þjórsárverissa, joka kuuluu Islannin tärkeimpiin suhteellisen koskemattoman luonnon alueisiin. Kuten dokumenttielokuva viereisessä salissa osoittaa, lajien monimuotoisuus on keskeinen edellytys ekosysteemien kyvylle palautua ja sopeutua ympäristön muutoksiin. Monimuotoisuus on yleensä runsainta alueilla, joihin ihminen on puuttunut mahdollisimman vähän.

Färgskalan dämpas

“Medan jag jobbade på den här målningen av en skandinavisk vårskog besökte jag Helsingfors och såg Tove Janssons fantastiska väggmålningar, där hon hade gömt ett litet mumintroll som håller i en vitsippa – samma blomma som jag hade tänkt inkludera i min målning. Jag tyckte att jag måste bjuda in honom till den.”

Denna vårskogsscen och den ljusblåfärgade målningen tillhör serien med skandinavisk flora som introducerades tidigare. I det sistnämnda verket kan Islands konturer nästan urskiljas där färgerna blir mer dämpade och de gråa nyanserna framträder i kompositionen.

På det tidiga 2010-talet tyckte Pétursson att hans målningar höll på att bli för färggranna. De gråa målningarna i nästa rum ingår i en serie där han använde en begränsad palett och koncentrerade sig på de gråa nyanser som också finns i naturen. Dessa kvadratiska målningar skapades ursprungligen för en utställning tillsammans med den tyska fotografen Friederike von Rauch, som är känd för sin finstämda användning av gråtoner.

Utan titel (2022) på den första väggen i detta rum föreställer höglandsflora och ljusröd trift i Þjórsárver, ett av Islands viktigaste områden med relativt orörd natur. Som dokumentärfilmen i nästa rum berättar är växtmångfalden, som är väsentlig för att ekosystem ska kunna återhämta och anpassa sig till miljöförändringar, oftast störst där människan ingripit minst.

The Palette Softens

“While working on this painting of the Scandinavian spring forest floor, I visited Helsinki and saw Tove Jansson’s fantastic murals, where she had hidden a small Moomin holding a Wood Anemone, the same flower I had planned to include in my painting. I felt I needed to invite him into it.”

This spring forest scene and the pale blue-toned painting belong to the Scandinavian flora series introduced earlier. In the latter work, the outline of Iceland can almost be discerned within the composition, where the colours become more muted and grey tones emerge.

In the early 2010s, Pétursson felt that his paintings were becoming too colourful. The grey paintings in the next room belong to a series in which he reduced the palette and focused on the grey tones also found in nature. These square-format paintings were originally created for an exhibition with the German photographer Friederike von Rauch, known for her subtle use of grey tonalities.

Untitled (2022) on the first wall of this room depicts pink Thrift and other highland flora in Þjórsárver, one of Iceland’s most important areas of relatively untouched nature. As the documentary film in the next room shows, plant diversity is essential to the ability of ecosystems to recover and adapt to environmental change. It is usually greatest in areas where human intervention remains minimal.

Millefleurs

“Käytän kulttuurin kieltä, kun puhun luonnon asioista. Jokainen kantaa omaa kulttuurista painolastia mukanaan. Suhtautuessamme luontoon meidän ihmisten tulisi paremmin ymmärtää rajamme sekä se, miten tärkeää on antaa luonnon elää omilla ehdoillaan.”

Näyttely on saanut nimensä taidehistoriallisesta termistä millefleurs, joka on ranskaa ja tarkoittaa tuhatta kukkaa. Termi viittaa koristeellisiin kukkakuvioihin muotoilussa ja ornamentiikassa, kuten eurooppalaisissa keskiaikaisissa gobeliineissa ja persialaisissa matoissa. Aiheelle tunnusomaista on kasvillisuuden levittäytyminen tasaisesti koko kuva-alalle, syvyysvaikutelman puuttuminen, kuvioiden toisto sekä se, että kaikki kasvit kukkivat yhtä aikaa kuin ikuisessa keväässä. Péturssonin maalausten voi nähdä liittyvän tähän perinteeseen, mutta ne rakentuvat symbolisten merkitysten sijaan havainnon, muistin ja mielikuvituksen varaan.

Eggert Péturssonin sommitelmien taustalta löytyy usein eräänlainen kasvitieteellinen inventaario. Esimerkiksi teoksessa Nimetön (2019) taiteilija toteuttaa visuaalisen luettelon kuvaten kaikki Islannissa kasvavat orkidealajit: ahovalkokämmekkä, lumilehdokki, pussikämmekkä, maariankämmekkä, harajuuri, herttakaksikko sekä soikkokaksikko, joka on harvoin tavattava rauhoitettu laji. Maariankämmekän kukkien sävyt vaihtelevat valkoisesta vaaleanpunaiseen. Harajuuri erottuu lehdettömyydellään, ja pussikämmekkä puolestaan on luonnossa lähes näkymätön varvikon ja sammalen seassa, mutta paljastaa herkän rakenteensa läheltä tarkasteltuna.

Keltaista hehkuvan maalauksen Nimetön (2010–2011) käsitteellinen lähtökohta on kielellinen: Pétursson on koonnut yhteen kaikki islantilaiset kasvit, joiden nimessä esiintyy sana ”kulta”. Voimakkaan keltaisista ja punaisista värikentistä rakentuva sommitelma saa innoituksensa kultarikosta, Itävuonoille tyypillisestä mätästävästä lajista. Péturssonille värit eivät ole vertauskuvainnollisia vaan kokemuksellisia: värien oppiminen on hänelle erottamaton osa kasvien tunnistamista. Kulttuuri ja kieli ovat taiteilijalle ja teosten ideoille tärkeitä työkaluja, mutta samalla hän pyrkii kurottamaan niiden taakse. Hänen taiteensa kutsuu kohtaamaan kasvit – ei kulttuurisina symboleina tai koristeellisena taustana, vaan omalakisina toimijoina.

Millefleurs

“Jag använder kulturens språk för att prata om frågor som berör naturen. Man bär alltid på sitt kulturella bagage. Vad gäller vår växelverkan med naturen borde människan inse sina gränser och lära sig vikten av att låta naturen existera på sina egna villkor.”

 Denna utställning har fått sitt namn av den konsthistoriska termen millefleurs, en fransk term som betyder tusen blommor. Begreppet hänvisar till dekorativa blommönster inom formgivning och ornamentik, såsom i europeiska medeltidsgobelänger och persiska textilier. I denna typ av verk är växterna jämnt utspridda över ytan och avbildade mot ett platt utrymme där alla blommor tycks blomma samtidigt i en evig vår. Péturssons målningar kan ses som en del av denna tradition, men i stället för symboliska betydelser bygger de på observation, minne och fantasi.

Eggert Péturssons kompositioner utgår ofta från en slags botanisk inventering. I exempelvis Utan titel (2019) sammanför konstnären alla de orkidéarter som växer på Island: fjällvityxne, grönlandsyxne, grönkulla, Jungfru Marie nycklar, korallrötter, spindelblomster samt tvåblad, en skyddad art som sällan påträffas i naturen. Jungfru Marie nycklars blommor varierar i nyanser från vitt till ljusrosa. Korallrötterna utmärks av sin bladlöshet, och spindelblomstren är nästan osynliga bland ljung och mossa, men avslöjar sin späda struktur om man granskar dem riktigt noga.

I verket Utan titel (2010–2011) är den konceptuella grundtanken lingvistisk: Pétursson har samlat alla isländska växter vars namn innehåller ordet “guld”. De abstrakta fälten i intensiva gula och röda färger hämtar inspiration från den tuvbildande gullbräckan, en art som är typisk för Östfjordarna. För Pétursson är färger aldrig symboliska utan grundade på erfarenhet: att lära sig skilja på olika färger är en oskiljaktig del av att lära sig känna igen växter. Kultur och språk är för konstnären och verkens idéer viktiga verktyg, men samtidigt strävar han efter att röra sig bortom dem. Hans konst inbjuder oss att se växterna som något mer än kulturella symboler eller dekorativ bakgrund, utan som subjekt i sin egen rätt.

Millefleurs

“I use the language of culture in speaking about matters of the natural world. One always has one’s cultural baggage to bear. In terms of our interaction with nature, we humans should better understand our boundaries and the importance of allowing the natural world to exist on its own terms.”  

The exhibition takes its title from the art-historical concept millefleurs, a French term meaning thousand flowers. The concept refers to floral motifs in design and ornament, such as those found in medieval European tapestries and Persian textiles. In these works, vegetation is distributed evenly across the surface, creating a flattened space in which all flowers appear to bloom simultaneously in an eternal spring. This tradition is echoed in Pétursson’s paintings, but they are grounded not in symbolic meanings but in observation, memory, and imagination.

Pétursson’s compositions often draw on botanical inventories. In Untitled (2019), he presents a visual catalogue of all orchid species growing in Iceland, including the Small White Orchid, Northern Orchid, Frog Orchid, Spotted Orchid, Coralroot, Lesser Twayblade, and Twayblade, a protected species rarely seen in the wild. The Spotted Orchid appears in subtle variations of tone, from near-white to soft pink, while the Coralroot is notable for its lack of leaves. The Lesser Twayblade is almost invisible among heather and moss in nature, yet reveals its delicate structure when closely observed.

In Untitled (2011), the conceptual framework is linguistic: Pétursson gathers all Icelandic flowers whose names contain the word “gold.” The abstract fields of intense yellows and reds are inspired by the Yellow Mountain Saxifrage, a cluster-forming species unique to the East Fjords. For Pétursson, colour is never symbolic but experiential; learning to distinguish colours is inseparable from learning to recognise plants. Culture and language are important tools for the artist and for the ideas behind the works, yet he also seeks to move beyond them. His practice invites us to encounter plants – not as cultural symbols or decorative background, but as subjects in their own right.