Genealogy of Violence (2024) alkaa arkisesta tilanteesta, joka on tuttu monille rodullistetuille henkilöille: poliisi pysäyttää mielivaltaisesti nuoren miehen henkilöllisyyden tarkastusta varten. Kohtaaminen, joka näyttää aluksi harmittomalta eskaloituu nopeasti nöyryytyksen värittämäksi valtapeliksi.
Teos käsittelee kehon ja vallan, yksilön ja järjestelmän sekä todellisuuden ja representaation välisiä suhteita. Se on tutkimus rakenteellisesta väkivallasta, joka läpäisee marginalisoitujen yhteisöjen elämää ja paljastaa poliisin standardoitujen tarkastusmenettelyjen taustalla piilevän normalisoidun epäoikeudenmukaisuuden. Teoksessa kuvattu väkivalta ei ole elokuvallista spektaakkelia, vaan hiipivää ja hiljaista väkivaltaa, joka ilmenee niin henkilöiden käytöksen, kielen kuin yhteiskunnallisten mekanismien kautta.
Genealogy of Violence ei tarjoa katharsista tai tyydyttävää loppuratkaisua. Unenomaiseksi rakennettu kerronta kuljettaa katsojan moniulotteiselle aistimatkalle tarkoituksenaan välittää intiimit tuntemukset, joita arkinen rasismi voi synnyttää, ja jäljet, joita systemaattinen sorto voi jättää kansalaisen kehoon ja mieleen. Päähenkilön psyykkistä dissosiaatiota tulkitaan teoksessa erilaisten äänten, eleiden, hiljaisuuden ja jännitteiden kautta kerronnan vuorotellessa tarkoin koreografioitujen kohtausten ja digitaalisesti luotujen visualisointien välillä. Kun todellisuus hajoaa psykologisen jännitteen alla, tulee subjektiivisuudesta ainoa vastarinnan keino. Tässä surrealistisessa tilassa mieli pyrkii välttämään nykyhetkeä ja luomaan vaihtoehtoisia maailmoja, joissa keho pääsee pakenemaan kosketusta ja loukkauksia.
Mohamed Bourouissa (s. 1978, Algeria) on Pariisissa asuva ja työskentelevä taiteilija, joka tunnetaan kriittisestä tavastaan käsitellä mediassa esiintyviä stereotypioita ja yhteiskunnallisia rakenteita. Hänen teoksensa keskittyvät usein yhteiskunnan marginaalissa, integraation ja syrjäytymisen rajapinnassa eläviin ihmisiin. Viimeaikoina Bourouissa on tutkinut ja rekonstruoinut valvonnan ja vastarinnan muotoja muuntaen omat henkilökohtaiset kokemuksensa jännitteitä sisältäviksi, dokumentin ja fiktion välissä liikkuviksi teoksiksi. Hänen valokuviaan, videoteoksiaan ja veistoksiaan on esitetty laajalti ja niitä kuuluu muun muassa MoMA:n ja Pompidou-keskuksen kokoelmiin. Hänen työskentelynsä on saanut myös useita merkittäviä palkintoja ja tunnustuksia.
Näyttely on saanut tukea Museovirastolta.
