Senioripäivä 10.11. klo 13-16
20.10.2010

MAISEMAMATKAILUA MUSEOSSA
Turun taidemuseon senioripäivässä ke 10.11.2010 klo 13–16

Taidemuseon senioripäivässä matkaillaan vaivattomasti ympäri maailmaa kaukaisiinkin kohteisiin. Yhden iltapäivän aikana käydään metsissä ja meren äärellä, kaupungeissa ja kartoittamattomilla mailla. Rohkeimmat matkailijat saattavat uskaltautua myös erikoisretkelle ääni- ja mielenmaisemiin. Tälle matkalle ei tarvita matkatavaroita eikä matkalipun hintakaan huimaa päätä. Senioripäivän ohjelmaan voi osallistua museon sisäänpääsyn hinnalla (eläkeläislippu 4 ¤).

Päivän ohjelma alkaa opastetulla näyttelykierroksella, jossa tarkastellaan yhtä kuvataiteen rakastetumpaa ja uskollisimmin ikuistettua aiheetta, maisemaa. Opastuksen jälkeen on mahdollista osallistua pienimuotoiseen taiteelliseen työpajaan, jossa näyttelykierroksen herättämien ajatusten ja virikkeiden pohjalta tehdään omakohtaisia maisemallisia piirroksia. Matkaoppaana maisemaan ja taidepajan ohjaajana toimii taidemaalari Kristina Isaksson. Työpaja ei vaadi ennakkotietoja tai taiteellisia lahjoja vaan sekä aloittelijat että konkarit ovat yhtä tervetulleita kuvittamaan omia maisemiaan.
                        
Senioripäivän ohjelma ke 10.11.

13.00
Opastettu kierros näyttelyihin museon oppaan ja taidemaalari Kristina Isakssonin seurassa. Katselemme ja koemme erilaisia maisemia kokoelmanäyttelyssä Tämä matka! ja Matts Leiderstamin näyttelyssä Täältä nähtynä.

14.00  
Maisematyöpaja, vetäjänä taidemaalari Kristina Isaksson. Tarvikkeina paperia, kynä ja leikkimielisyyttä. Paperia ja kyniä voi lainata taidemuseolta. Yhteisen tehtävänannon jälkeen mahdollisuus itsenäiseen työskentelyyn ja kahvitaukoon. Museokahvila Café Victorissa senioripäivän tarjouksena kahvi ja pulla 3,50 euroa.

15.00        
Kokoontuminen ja maisematyöpajan tuotosten läpikäyminen yhdessä Kristinan johdolla.

Tervetuloa!

Turun taidemuseo, Aurakatu 26, 20100 Turku, Puh. 02 2627 100. © 2014