Ilmaisillassa soi! Anni Collan & Kaisa Takkula, Kohtaamisia 17.10. klo 17
03.10.2014

Korkeatasoiset ilmaisiltojen konsertit saavat jälleen jatkoa perjantaina 17.10. klo 17. Kohtaamisia-konsertissa musiikki, kuvataide, yleisö ja esiintyjät kohtaavat taidemuseon upeassa ympäristössä. Konsertissa kuullaan säveltäjien Grieg, Sibelius, Madetoja ja Kuula teoksia sopraano Kaisa Takkulan ja pianisti Anni Collanin tulkitsemina. Konserttiin ja museoon on vapaa pääsy klo 16-19.

Anni Collan on turkulainen musiikin kandidaatti ja pianopedagogi. Hän viimeistelee parhaillaan maisteriopintojaan Folkwang -yliopistossa Essenissä sekä Sibelius-Akatemiassa prof. Henri Sigfridssonin ohjauksessa. Collan sijoittui kolmanneksi Jyväskylän kansallisessa pianokilpailussa 2014 ja hänelle myönnettiin myös Pro Musica -säätiön tunnustusapuraha 2014. Lisäksi hänet on palkittu Sibelius-Akatemian sisäisessä Helmi Vesa -kilpailussa 2013 sekä valittu Pianoaura-festivaalin debytantiksi 2009 ja Leipzigin Mendelssohn-akatemian stipendiaatti 2014. Hän on konsertoinut mm. Wäinö Aaltosen museon konserttisarjassa, Vuosaaren Flyygelikuussa ja Joutsenon taidekesässä sekä esiintynyt Sigyn Sinfonietan ja Jyväskylä Sinfonian solistina.

Kaisa Takkula on valmistunut musiikin maisteriksi kesällä 2013 Sibelius-Akatemian kirkkomusiikin koulutusohjelmasta laulu pääaineenaan. Hän suoritti laulun A-tutkinnon erinomaisin arvosanoin keväällä 2013. Takkula on valmistunut myös laulupedagogiksi Turun Musiikkiakatemiasta v. 2010. Takkula on laulanut Laivaston soittokunnan, Hämeenlinnan kaupunginorkesterin, Opus X:n, HelTen Brass ensemblen ja Musiikkiakatemia NYTT! -orkesterin solistina. Tällä hetkellä Kaisa Takkula toimii Turun Martinseurakunnassa vs. Kanttorina

Turun taidemuseo, Aurakatu 26, 20100 Turku, Puh. 02 2627 100. © 2014