AXEL ALI SANTERI
Axel Haartman - Ali Munsterhjelm - Santeri Salokivi
14.9.2018–20.1.2019
Turun taidemuseon syyskausi esittelee taiteilijakolmikon Axel Haartman (1877–1969), Ali Munsterhjelm (1873–1944) ja Santeri Salokivi (1886–1940) terävintä tuotantoa pääpainonaan 1910-luku. Maalarit olivat paitsi taiteilijatovereita myös impressionismiin ja jälki-impressionismiin perustuneen leveän värimaalauksen pääedustajat 1900-luvun alun Turussa. Taiteilijakolmikko oli tunnettu maanlaajuisesti kirkkaasta ja värikkäästä paletistaan etsiessään uutta suuntaa maamme vanhemmalle maalaustaiteelle, joka teilattiin Pariisin kansainvälisessä syyssalongissa 1908 jälkijättöisenä ja värittömänä.

Moderneimmat ja tyylillisesti rohkeimmat teoksensa kolmikko maalasi juuri Turun-kaudellaan, joka osui yksiin Suomessa 1900-luvun alussa tapahtuneen yhteiskunnallisen murroksen ja orastavan kaupungistumisen kanssa. Taiteellinen siirtymä ei liittynyt ainoastaan väriin, muotoon ja maalaustapaan, vaan se koski myös sisältöä. Pariisissa omaksumaansa nojautuen taiteilijat taltioivat ympäröivää todellisuutta, oman aikansa nykyhetkeä. Mukaan tulivat urbaanit aiheet, kaupunkinäkymät ja puistokuvat; kotimaassa Turku tuomiokirkkoineen ja Aurajokineen tarjosi vastineen Pariisille ja Seinen rantojen näkymille. Munsterhjelm oli erikoistunut kaupunkiaiheisiin ja kulttuurimaisemiin, Haartman asetelmiin, henkilökuviin ja maisemiin, Salokivi taas henkilö- ja muotokuviin sekä kaupunkinäkymiin. Maantieteellisesti näyttelyssä liikutaan Ranskassa, Espanjassa, Italiassa ja Turussa. Esillä on lisäksi esimerkkejä taiteilijoiden tuotannosta ennen heidän kääntymystään uudenaikaisen maalaustavan kannattajiksi.

Ikätoverit Haartman ja Munsterhjelm pitivät jo 1908 yhteisnäyttelyn Turun taidemuseossa, Munsterhjelm ja Salokivi puolestaan esiintyivät yhdessä Turussa ja Helsingissä 1912 esitellen ranskalaisvaikutteisia maalauksiaan. Munsterhjelm ja Salokivi muuttivat 1920-luvulla Helsinkiin, Haartman puolestaan palasi pääkaupungissa vietettyjen vuosien jälkeen takaisin Turkuun saman vuosikymmenen alussa. Hän toimi Turun taidemuseon intendenttinä vuosina 1923–1953 asuttaen Naantalissa ateljeekotiaan Casa Haartmania.

Näyttelyn vajaat sata teosta tulevat julkisten kokoelmien ohella yksityisomistuksesta. Erityismaininnan ansaitsevat Haartmanin koloristisen kauden teokset, joista suuri osa on peräisin Casa Haartmanista. Valtaosaa niistä ei ole esitelty aiemmin julkisuudessa.

Näyttelyä taustoittaa erikoisopastusten sarja, jonka aloittaa 22.9. Marja-Terttu Kivirinta otsikolla Modernismin tuulia ja sateenkaaren värejä. 13.10. vuorossa on Mikko Laaksosen vetämä opastus ja kävelykierros Ali Munsterhjelm – Puolalanpuiston ja Auran rantojen kuvaaja. 10.11. Ulrika Grägg kertoo Axel Haartmanista ja sarja päättyy 12.12. Christian Hoffmannin kuraattorikierrokseen. Lisätiedot oheisohjelmasta löytyvät Syksyn tapahtumista.
Turun taidemuseo, Aurakatu 26, 20100 Turku, Puh. 02 2627 100. © 2018