Tee hyvää — huuda taidetta itsellesi, työpaikallesi tai lahjaksi! Turun piirustusseuran näyttelyn teokset huutokauppamyynnissä
01.12.2011

Tee hyvää — huuda taidetta itsellesi, työpaikallesi tai lahjaksi!
Turun piirustusseuran Väärin piirretty -näyttelyn teokset huutokauppamyynnissä


Turun taidemuseon Studiossa on loppuvuoden 2011 esillä Turun piirustusseuran (tps) näyttelykokonaisuus Väärin piirretty. Näyttelyn ovat toteuttaneet Joona Huotari, Kari-Petteri Kakko, Jani Kaunisto, Jussi Lepistö, Sami Leppänen, Jan Lindgren, Eero Merimaa, Jarkko Rantanen, Matti Vainio ja Juha Welling. Turun piirustusseuralaiset ovat joukko turkulaisia kuvataiteilijoita, jotka ovat valmistuneet Turun Piirustuskoulusta. He kokoontuvat säännöllisesti piirtämään yhdessä yhdistyksen työhuoneelle Manillaan. Viime kuukaudet Turun piirustusseuralaiset ovat piirtäneet tiiviisti yhdessä. Kymmenillä paneeleilla on taiteilijoiden – toisinaan hyvinkin rajuja – viivoja ja meheviä värejä. Kaikki taiteilijat ovat työstäneet samoja teososia vuorollaan, eikä lopputuloksesta välttämättä pysty erottamaan yksilön kädenjälkeä. Jokaisen kädenjälki on osa lopputulosta, jota ei olisi saavutettu ilman toisiaan kunnioittavien taiteilijoiden vuosien varrella kehittynyttä yhteistyötä.

Yhdessä ryhmän kesken syntyi myös ajatus hyvän tekemisestä: Turun piirustusseura järjestää Väärin piirretty -näyttelyn teoksista huutokauppamyynnin, jossa kaikki näyttelyn teokset huutokaupataan ja tuotto lahjoitetaan lyhentämättömänä Mäntymäen perhekeskukselle Turussa. Piirustusseuralaiset kokevat huolta lasten ja nuorten hyvinvoinnin turvaamisesta ja haluavat siksi kiinnittää huomiota tärkeään toimintaan. Huutokaupan tuotolla hankitaan muun muassa erilaisia piirustusvälineitä perhekeskuksen käyttöön.

Teosten lähtöhinta on 300 euroa ja minimikorotus on 50 euroa. Huutaa voi näyttelyn päättymiseen 15.1.2012 klo 17 asti, jonka jälkeen huutokauppaa sulkeutuu. Teokset ovat esillä Turun taidemuseon Studiossa sekä Turun taidemuseon nettisivuilla www.turuntaidemuseo.fi/huutokauppa, jossa voi myös seurata huutokaupan tilannetta.

Huuto tehdään soittamalla numeroon 040 779 5053 tai lähettämällä sähköpostia osoitteeseen kari-petteri.kakko(at)turuntaidemuseo.fi.

Tee hyvää – huuda taidetta itsellesi, työpaikallesi tai lahjaksi!

Lisätietoja:
Turun piirustusseuran puheenjohtaja Kari-Petteri Kakko
puh. 040 779 5053
kari-petteri.kakko(at)turuntaidemuseo.fi

Turun taidemuseon amanuenssi Jenny Nybom
puh. (02) 262 7094 tai 050 400 3248
jenny.nybom(at)turuntaidemuseo.fi
www.turuntaidemuseo.fi

Turun taidemuseo, Aurakatu 26, 20100 Turku, Puh. 02 2627 100. © 2014