Taiteilijatapaaminen: Anna-Maija Aarras Turun taidemuseon Studiossa lauantaina 13.8. klo 14
08.08.2011

Lauantaina 13.8. klo 14 alkaen Anna-Maija Aarras (s. 1948) kertoo taiteellisesta työskentelystään Turun taidemuseon Studiossa. Aarras tekee äärimmäisen hienovireisiä teoksia, jotka viekoittelevat katsojan materiaalien, värien ja käsityötaitojen huippuunsa viritetyllä symbioosilla. Näyttely Sitaatteja jatkaa Studiossa vuonna 2011 nähtävää turkulaisten kuvataiteilijoiden näyttelysarjaa.


Turun taidemuseossa nähdään taiteilijan näyttelyä varten tekemiä uusia, luonnonläheisiä teoksia, joiden silkkipinnalla valonsäteet karkeloivat. Aarraksen teoksiin liittyy toisinaan myös hieman leikkisä sävy esteettisesti viimeistellyn muodon lisäksi. Hän perehtyy intohimoisesti ja yksityiskohtaisesti niin aiheisiinsa kuin eri kulttuureissa käytettyihin tekstiilien työskentelytapoihin. Aarras valittiinkin vuonna 1995 Tekstiilitaiteilijat TEXO ry:n vuoden tekstiilitaiteilijaksi ennakkoluulottomana ja rohkeana alan uudistajana.

Sunnuntaipäivän 14.8. voi jälleen aloittaa Turun taidemuseon suositulla taiteentäyteisellä kuohuviinibrunssilla klo 11–13.  Brunssin jälkeen on mahdollista tutustua esillä oleviin näyttelyihin oppaan johdolla klo 13 ja 15. Museon ensimmäisessä kerroksessa on esillä Veli Granön (s. 1960) teoksia. Granö on kansainvälisesti tunnetuimpia ja arvostetuimpia suomalaisia nykytaiteilijoita, jonka ilmaisukeinoja ovat valokuva, installaatio ja elokuva. Yläkerran kokoelmanäyttely Crème de la Crème esittelee Suomen taiteen kultakauden (n. 1880–1910) kerman, mestariteoksia Turun taidemuseon kokoelmasta. Studiossa nähdään Anna-Maija Aarraksen näyttely Sitaatteja ja Pimiössä esitetään Animoi-näyttelysarjaan liittyen vajaan puolen tunnin valikoima brittiläisen David Shrigleyn (s. 1968) mustavalkoisia piirrosanimaatioita.


Anna-Maija Aarraksen taiteilijatapaaminen lauantaina 13.8. klo 14 alkaen Turun taidemuseon Studiossa. Sisäänpääsy museon pääsylipulla (8/5 e).

Turun taidemuseon taidebrunssit sunnuntaina 14.8. sekä 28.8. Hinta 15 euroa (sis. buffet ja museon pääsylippu). Taidebrunssi Turun Taidemuseon Ystäville ja Turun Taideyhdistyksen jäsenille 10 euroa. Brunssin jälkeen on mahdollisuus osallistua sunnuntain yleisöopastuksille klo 13 ja 15.




Turun taidemuseo, Varsinais-Suomen aluetaidemuseo
Aurakatu 26, 20100 Turku
puh. (02) 2627 100
www.turuntaidemuseo.fi

Aukioloajat: ti–pe klo 11–19, la–su klo 11–17
Sisäänpääsy museoon 8/5 e, alle 16-vuotiaat maksutta.

Lisätietoja:

museoassistentti Laura Boxberg
laura.boxberg@turuntaidemuseo.fi
www.turuntaidemuseo.fi


Turun taidemuseo, Aurakatu 26, 20100 Turku, Puh. 02 2627 100. © 2014