Priit Pärn aloittaa Animoi-näyttelysarjan
14.01.2011

 

Priit Pärn aloittaa Animoi-näyttelysarjan

Priit Pärn Turun taidemuseon Pimiössä 28.1.–27.3.2011
Tiedotustilaisuus torstaina 27.1.2011 klo 11 Turun taidemuseossa, Aurakatu 26, Turku
Avajaiset torstaina 27.1. klo 18–20
Taiteilija on läsnä molemmissa tilaisuuksissa
Tervetuloa!


Animoi-näyttelysarjan Turun taidemuseon Pimiössä aloittaa virolainen animaatio-ohjaaja Priit Pärn (s. 1946), joka on yksi maailman arvostetuimmista animaatiotaiteilijoista. Piirtäminen on aina ollut olennainen osa Priit Pärnin elämää. Kotimaassaan hänet tunnettiin 1960-luvun lopulta lähtien pilapiirroksista, joiden ansiosta hänet kutsuttiin animaatio-ohjaajaksi Tallinnfilm-studioon vuonna 1976. Tätä ennen hän oli ehtinyt valmistua Tarton yliopistosta pääaineenaan biologia sekä työskennellä Tallinnan kasvitieteellisessä puutarhassa. Työskentely animaatiostudiossa vei Pärnin kansainväliselle animaatio-ohjaajan uralle, ja erityisesti 1980-luvulta lähtien hän on toiminut myös kuvataiteilijana. Sen lisäksi että Pärnin piirustuksia ja grafiikkaa on ollut mukana useissa näyttelyissä, hänet tunnetaan myös kuvittajana. Vaikka Priit Pärn on opettanut animaatiota oppilaitoksissa eri puolilla maailmaa, kokee hän Turun toiseksi kotikaupungikseen, sillä hän opetti animaatiota Turussa vuodesta 1994 aina vuoteen 2007 asti. Hän oli keskeinen henkilö, joka vaikutti Turun Taideakatemian animaatiokoulutuksen kansainvälisen maineen luomiseen.

Turun taidemuseon Pimiössä nähdään lähes kolmituntinen kavalkadi Priit Pärnin teoksia eri vuosikymmeniltä. Varhaisin animaatio ...and Plays Tricks (...ja teeb trikke, 1978, 9 min) oli Pärnin ensimmäinen animaatiofestivaalilla palkittu teos. Myöhemmissä teoksissa yhteiskunnallinen sanoma on näkyvämmin esillä. Parisuhteen intohimo ja kiemurat toistuvat usein Pärnin animaatioissa, niin myös kolmiodraamassa The Triangle (Kolmnurk, 1982, 15 min). Pärn ammentaa myös kuvataiteesta. Edouard Manet’n maalauksen Aamiainen Ruohikolla (1863) henkilöt on siirretty  neuvostovirolaiseen yhteiskuntaan animaatiossa Breakfast on the Grass (Eine Murul, 1987, 24 min) ja Hotel E:n (1992, 29 min) värikäs kuvamaailma viittaa pop-taiteeseen. Karl Marx ja Marilyn Monroe kohtaavat animaatiossa Karl ja Marilyn (2003, 23 min). Teoksessa Life without Gabriella Ferri (Elu ilma Gabriella Ferrita, 2008, 44 min) aistit ovat erityisen herkkinä ja sattumat johtavat uusiin tilanteisiin. Kavalkadin päättää Pärnin uusin teos Divers in the Rain (Tuukrid vihmas, 2010, 24 min).  

Priit Pärnin teokset perustuvat hänen omiin käsikirjoituksiinsa. Hän suunnittelee hahmot ja kuvakäsikirjoituksen, mutta valmis animaatio on studiossa työskentelevän ison ammattilaisjoukon kädenjälkeä. Pärnin animaatioissa tulevat esiin taiteenlajin klassiset ominaisuudet. Liikkuvan kuvan ja äänen rytmi ovat keskiössä. Puhetta ei tarvita, sillä piirrosanimaation ilmaisuvoima on vaikuttavaa. Animaatio mahdollistaa asioiden loputtoman muuntumisen. Myös vertauskuvallisuus on tärkeä osa animaation kielioppia. Pärnin teokset perustuvat tarinallisuuteen, mutta katsoja voi silti kokea välillä hämmennystä. Pärn ei pureskele tarinoitaan valmiiksi vaan antaa tilaa tulkinnoille. Pärnin animaatioiden valloittava visuaalisuus kutkuttaa katsojaa vielä pitkään katselukokemuksen jälkeen.

TAITEILIJATAPAAMINEN:
Torstaina 27.1.2011 Priit Pärn kertoo taiteellisesta työskentelystään Turun taideakatemian (Linnankatu 54–60) Kuvateatterissa klo 14 alkaen. Tilaisuuteen on vapaa pääsy ja se on avoin kaikille kiinnostuneille.


Ohjelma_logo_pallossa_Black_PIENIN.jpg

 

Viralliseen Turku 2011 kulttuuripääkaupunkivuoden ohjelmaan kuuluva Animoi-näyttelysarja nostaa esiin animaatiota nykytaidemuotona ja tarkastelee animaation ja kuvataiteen rajoja. Animoi on Turun taidemuseon, Porin taidemuseon ja Turun ammattikorkeakoulun taideakatemian animaatiokoulutuksen yhteistyöhanke.
 

Turun taidemuseon Pimiö
Priit Pärn (EE) 28.1.–27.3.
Turun Anikistit ry 8.4.–29.5.
David Shrigley (UK) 10.6.–4.9.
Lars Arrhenius (SE) 16.9.–13.11.
Animaation apupyörä ry 18.11.2011–8.1.2012

Porin taidemuseon Mediapiste
Timo Vaittinen 16.9.–30.10.
Turun Anikistit ry ja Animaation apupyörä ry 1.–27.11. 
Eurooppalaista nykyanimaatiota, kuraattorit Anna Daneri (IT) ja Stefano Coletto (IT) 29.11.2011–15.1.2012
 
Lisätietoja:
amanuenssi Jenny Nybom
puh. (02) 262 7094 tai 050 400 3248
jenny.nybom@turuntaidemuseo.fi
www.turuntaidemuseo.fi

Turun taidemuseo, Aurakatu 26, 20100 Turku, Puh. 02 2627 100. © 2014