PIMIÖ Emilia Ukkonen: Lost Dog 1.4.-8.5.2016
21.03.2016

EMILIA UKKONEN: LOST DOG

Turun taidemuseo, Pimiö 1.4.–8.5.2016

Lehdistötilaisuus torstaina 31.3.2016 klo 11 Turun taidemuseossa (Aurakatu 26, Turku).
Avajaiset torstaina 31.3. klo 18–20. Taiteilija on paikalla tilaisuuksissa. Tervetuloa!


Emilia Ukkosen
Lost Dog (2014, 15:30 min) on näkökulmasta riippuen humoristinen tai traaginen todellisuuden tutkielma, josta piti alun perin tulla dokumentti lemmikkieläimensä kadottaneista newyorkilaisista. Ukkosen yritykset tavoittaa henkilöt katoamisilmoitusten takaa kaatuivat kuitenkin siihen, ettei monellakaan ollut aikaa tai halua keskustella kokemastaan menetyksestä. Ne, jotka olivat kiinnostuneita projektista, vaikuttivat olevan mukana erikoista motiiveista – yksi halusi osallistumisesta rahaa, toinen kertoi olevansa sairautensa maanisessa vaiheessa ja kolmas oletti puhelun liittyvän lemmikistä pyydettäviin lunnaisiin. Toisinaan yhteydenottoihin vastattiin myös hyökkäävästi ja suoranaisin uhkauksin.

Ukkosen käynnistämä yhteisöllinen taideprojekti alkoi kääntyä kohti itseään Ukkosen havaitessa yhä useamman taiteilijan työskentelevän eräänlaisena kentälle jalkautuneena sosiaalityöntekijänä, opettajana, neuvottelijana ja mahdollistajana. Samaan aikaan hänen oma, alun perin hyvää tarkoittanut projektinsa alkoi muistuttaa huonoa pilaa tai puhelinhäirintää mutta toisaalta myös paljastaa nyky-yhteiskunnassa vallitsevan vieraantumisen ja sen epätoivoisen tavan, jolla yritämme tavoittaa toisiamme.  Prosessi sai lopulta Ukkosen kyseenalaistamaan niitä ideologioita ja odotuksia, joita taiteen instrumentalisoinnin kautta taiteelle ja taiteilijoille asetettiin. Olisiko sittenkin parempi jättää ihmisten itse päätettäväksi, mitä he taiteelta halusivat, jos halusivat?

Emilia Ukkonen (s. 1983) liikkuu usein absurdin rekisterissä tarkkaillessaan todellisuutta omintakeisesta perspektiivistään. Hän käyttää välineenään liikkuvaa kuvaa, mutta on kotonaan myös muidenkin tekniikoiden parissa. Ukkonen on opiskellut Kuvataideakatemiassa Helsingissä ja Kuninkaallisessa Taidekorkeakoulussa Tukholmassa.

Emilia Ukkonen kertoo teoksistaan ja taiteellisesta työskentelystään taiteilijatapaamisessa torstaina 31.3. klo 14 Taideakatemian Kuvateatterissa (Linnankatu 54). Tilaisuus on avoin kaikille kiinnostuneille, vapaa pääsy.

Lisätietoja

amanuenssi Annina Sirén
puh. (02) 2627 094 / 050 3568 800
annina.siren@turuntaidemuseo.fi
www.turuntaidemuseo.fi
www.emiliaukkonen.com

Turun taidemuseo, Aurakatu 26, 20100 Turku, Puh. 02 2627 100. © 2014