STUDIO: Minna L. Henriksson 9.11.2012–6.1.2013
29.10.2012

Minna L. Henriksson

Lenin Aurakadulla

Turun taidemuseon Studiossa 9.11.2012–6.1.2013

Tiedotustilaisuus torstaina 8.11.2012 klo 11 Turun taidemuseossa, Aurakatu 26, Turku.
Taiteilija on läsnä tiedotustilaisuudessa.
Tervetuloa!


Loppuvuodesta 2012 Turun taidemuseon Studiossa nähdään Minna L. Henrikssonin (s. 1976) näyttely Lenin Aurakadulla. Henriksson tutkii näyttelyssään V. I. Leninin (1870–1924) merkitystä Suomen historialle ja erityisesti hänen vaiheitaan Turussa. Turun taidemuseon läheisyydessä Aurakadulla on Mihail Anikushinin (1917–1997) Leniniä esittävä pronssinen rintakuva. Vuonna 1977 paljastettu veistos oli Leningradin kaupungin lahja sen ystävyyskaupungille Turulle. Dokumentaarisesta aineistosta koostuva Lenin Aurakadulla -näyttely käsittelee niin julkisiin veistoksiin liittyviä reaktioita kuin veistospolitiikkaa Suomessa.

Studiossa nähdään videoille kuvattuja veistoksen rintakuvan tapaisesti rajattuja ”puhuvia päitä”. Lenin-museon johtaja Aimo Minkkinen valottaa Leninin historiallisia vaiheita Suomessa ja erityisesti Turussa sekä kertoo Lenin-muistomerkeistä niin Suomessa kuin ulkomaillakin. Minkkinen selvittää myös 1970-luvun suomettumista kuten myös toinen ”puhuva pää”, Turun yliopiston kulttuurihistorian professori emeritus Kari Immonen. Turun museokeskuksen intendentti Riitta Kormano ja tutkija Tatiana Tolonen kertovat Turun Lenin-muistomerkin vaiheista sekä yleisesti Turun kaupungin veistospolitiikasta. Videoilla nähdään myös turkulaisten opiskelijajärjestöjen jäseniä vappuaattona eri patsailla. Perinteisesti Turun yliopiston filosofian opiskelijoiden ainejärjestö Dialectica sekä Turun yliopiston Politiikan tutkimuksen klubi ry kokoontuvat vappuaattona Leninin patsaalla. Vuonna 1999 ja uudelleen vuonna 2007 Helsingin Alppilan Lenin-puiston veistoshanke aiheutti vilkkaan julkisen keskustelun Lenin-veistoksen tarpeellisuudesta puistossa. Henrikssonin näyttelyssä aiheesta kertoo tarkemmin kaupunginosa-aktivisti Ritva Hartzell. Henkilöhaastattelujen lisäksi näyttely sisältää runsaasti lehtileikkeitä eri vuosikymmeniltä.

Veistoksiin ja rakennuksiin liittyvää historiaa kirjoitetaan jatkuvasti uudelleen. Tänäkin vuonna Turussa on paljastettu julkisia veistoksia, joihin liittyy historiallisia henkilöitä ja -tapahtumia. Myös ne ovat herättäneet vilkasta julkista keskustelua (Jan-Erik Andersson, Pehr Kalm Revival, Andrei Kovalchuk, Tapaaminen Turussa 1812 ja Laila Pullinen, Ikaros). Lenin Aurakadulla -näyttelyn välityksellä Minna L. Henriksson haluaa tarkastella Suomen historiaa ja tämän päivän poliittista ilmapiiriä niin julkiseen veistotaiteeseen liittyvien arvojen kuin kulttuuripolitiikankin näkökulmasta. Minkälainen poliittinen ilmapiiri Suomessa on vallinnut eri aikoina? Miten suomalaisuus koetaan? Millaisia tunteita julkisiin veistoksiin liittyy? Entä miten ihmiset suhtautuvat niihin arkiympäristössään?

Minna L. Henriksson valmistui Brightonin yliopiston maalaustaiteen laitokselta 1999 ja Kuvataideakatemian tila-aikataiteen koulutusohjelmasta kuvataiteen maisteriksi 2004. Critical Studies -opinnot hän suoritti 2006 Konsthögskolan i Malmössä. Henriksson on työskennellyt Balkanin alueella residenssitaiteilijana useissa kaupungeissa. Hän teki vuonna 2005 kuulopuheiden perusteella kartan, jossa kuvasi kuvataidealalla toimivien ihmisten ja instituutioiden suhteita. Vastaavat kartat hän on tehnyt myös Zagrebista (2006), Ljubljanasta (2008), Belgradista (2009) ja viimeiseksi kotikaupungistaan Helsingistä (2009).  

Näyttelyä on tukenut Taiteen keskustoimikunta.

TAITEILIJATAPAAMINEN: Lauantaina 17.11.2012 klo 14 alkaen Minna L. Henriksson esittelee yleisölle näyttelyään Lenin Aurakadulla ja kertoo taiteellisesta työskentelystään Turun taidemuseon Studiossa.

TULOSSA STUDIOON:
Adel Abidin 25.1.–17.3.2013
Turun Piirustuskoulun opiskelijan lopputyönäyttely 22.3.–28.4.2013

Lisätietoja: amanuenssi Jenny Nybom, puh. (02) 262 7094 tai 050 400 3248
jenny.nybom(at)turuntaidemuseo.fi ja elina.battarbee(at)turuntaidemuseo.fi
minnahenriksson.com

Turun taidemuseo, Aurakatu 26, 20100 Turku, Puh. 02 2627 100. © 2014