Kuvan kauniit - nainen katseen kohteena
11.9.2008–30.8.2009

Turun taidemuseon kokoelma – niin kuin mikä tahansa laaja eri aikakausien taidetta käsittävä kokoelma – sisältää runsaasti teoksia, joiden aiheena on nainen.
Näyttely Kuvan kauniit – nainen katseen kohteena rakentuu temaattisista kokonaisuuksista, jotka lähestyvät Turun taidemuseon kokoelman naisaiheisia teoksia eri näkökulmista. Näyttely kurkistaa suositun aiheen taakse ja selvittää, kuka naista oikein katsoo ja miten. Esillä olevat teokset ovat valmistuneet 1800-luvun lopulla tai 1900-luvun alussa.

Erilaiset naisia esittävät taideteokset kuuluivat olennaisella tavalla 1800-luvun kuvamaailmaan. Useimpia niistä voidaan tarkastella kauneuden tai naiseuden representaatioina. Näyttelyn nimi Kuvan kauniit viittaa juuri tähän. Näyttely kuitenkin katsoo aihettaan, kuvaa naisesta, kaunista pintaa syvemmälle ja sijoittaa teokset osaksi laajempaa yhteiskunnallista ja taidehistoriallista kontekstia. Kuvan kauniit sisältää niin maalauksia, grafiikkaa kuin veistoksiakin ja siinä on mukana teoksia mm. Gunnar Berndtsonilta, Elin Danielson-Gambogilta, Albert Edelfeltiltä, Magnus Enckelliltä ja Akseli Gallen-Kallelalta.

Länsimaisen kulttuurin perusajatuksiin on kuulunut järjen ja luonnon vastakkainasettelu. Tähän kahtiajakoon on liitetty myös sukupuolijako, jossa järki edustaa miehisyyttä ja luonto taas naisellisuutta. Myös Turun taidemuseon kokoelmasta löytyy esimerkkejä tästä ajattelutavasta.

Suomessa naisten muotokuvat ovat aina olleet  harvinaisempia kuin miesten. Osaltaan syynä on ollut se, että ennen 1900-luvun jälkipuoliskoa nainen harvoin saavutti niin korkean yhteiskunnallisen aseman, että olisi tullut ikuistetuksi muotokuvaan. Enemmistöä 1800-luvulla ja 1900-luvun alussa valmistuneista naisten muotokuvista voidaan pitää patriarkaalisen järjestyksen synnyttäminä, osoituksina isän tai aviomiehen vallasta. Osa Kuvan kauniit -näyttelyn muotokuvista tosin heijastaa 1800-luvun loppupuolella alkanutta naisten aseman muutosta, joka vähitellen johti siihen, että myös naisella oli oikeus mielipiteeseen, omaisuuteen ja ammattiin. Myös taiteilijan ammatti tarjosi poispääsyn perinteisestä naisen roolista. Taiteilijoiden omakuvat heijastavat aihepiiriä tavallaan.

Ranskalaisen realismin ihanteet omaksuttiin suomalaisessakin taiteessa 1800-luvun lopulla, kun moni taiteilija jatkoi opintojaan Pariisissa. Taiteilijasta tuli tarkkailija, joka seurasi katujen elämää, kahviloiden asiakasvirtaa ja työtään tekeviä ihmisiä. Tältä ajalta säilyneet maalaukset todistavatkin, että taiteilijoiden erityisen kiinnostuksen kohteena oli kauneudestaan ja eleganssistaan kuulu pariisitar.             

Alaston naisvartalo on länsimaisessa taiteessa keskeinen kuva-aihe, mutta sen taustalla vaikuttavia motiiveja on ryhdytty tarkastelemaan kriittisesti vasta 1900-luvun jälkipuoliskolla. Myös tämä aihepiiri on edustettuna näyttelyssä. Lisäksi näyttelyn teemoihin kuuluvat antiikin myyttien ja kirjallisuuden hahmot, kuten Andromeda, Judith, Magdalena ja kotoinen Ainomme.

Miesenergiaa!

11.9.2008–30.8.2009

Naisaiheisiin keskittyvän Kuvan kauniit -kokoelmanäyttelyn vastapainoksi Turun taidemuseon portaikkoon ja ylätasanteelle on koottu miehiin ja miehisyyteen painottuva kokonaisuus niin ikään omista kokoelmista. Miesenergiaa! -osio esittelee kotimaisia maalauksia ja veistoksia pääpainon ollessa vuosisadanvaihteen 1900 kultakauden teoksissa. Myönteisten voimavarojen ohella kokoonpano esittelee myös miehisyyden tuhoavaa energiaa.

Teeman alkukotina on myyttinen Kalevala ja sen heerokset. Nämä saivat sittemmin kansalliseksi kuvastoksi muuttuneen asunsa Akseli Gallen-Kallelan käsissä runsaat sata vuotta sitten. Taiteilija saattoi löytää kalevalaisten sankarien kaltaista yhteiskuntaa ravistelevaa henkistä muutosvoimaa myös aikalaisistaan kuten Maksim Gorkista. Esillä oleva teos on yksi niistä kolmesta muotokuvasta, jotka taiteilija maalasi venäläiskirjailijasta tämän piileskellessä pakomatkallaan Suomessa.

Sankaruutta edustavat myös historialliset hahmot kuten kansakunnan vastarinnan henkilöitymäksi sata vuotta sitten korotettu Eugen Schauman. Nyky-yhteiskuntaa kalvava traaginen sankaruus puolestaan peilautuu Tapio Junnon pronssipäiden sarjasta.

Luova ihminen konkretisoituu erityisesti taiteilijamuotokuvissa. Vilho Lammen dandymäinen Omakuva on luonteeltaan korostetun itsetietoinen. Åke Mattaksen kuolinvuodelta peräisin oleva Omakuva (Väsynyt) puolestaan kertoo luovuuden varjopuolesta, sen kuluttavasta vaikutuksesta ihmiseen.

Henkilöaiheiden ohella näytteillä on joukko maisemia. Suomalainen maisema miellettiin karuudessaan aluksi erityisesti miehiselle temperamentille soveliaaksi kuvauskohteeksi. Jylhästi esitetty kotimainen maisema sai vuosisadan vaihteessa 1900 myös kansallisia painotuksia sen kuvatessa symbolisella tasolla suomalaisuutta. Erityisesti Gallen-Kallela etsiytyi karuille, asumattomille saloseuduille. Hänen Ilvesluola-maalauksessaan yhdistyvät yhtäältä koskemattomuutta ja kesyttömyyttä korostava luonnonromantiikka, toisaalta poikamainen seikkailunkaipuu ja metsänkävijän kokema jännitys. Luonnon kahlitsematon energia ja ”maskuliininen” voima korostuu erityisesti Gallen-Kallelan tunnetuissa Imatra-aiheisissa maalauksissa. Suurpiirteisen pelkistynyt pohjoinen talvimaisema toimii myös epätoivoisten inhimillisten tekojen näyttämönä kuten maalauksessa Joukahaisen kosto.

Talvimaisemat olivat ylipäätään pitkään miesten reviiriä maamme taiteessa; Gallen-Kallelaakin merkittävämpiä aihepiirin käsittelijöitä olivat Pekka Halonen ja Victor Westerholm. Talvisiin maisemiin erikoistuneet kultakauden naistaiteilijat olivat sen sijaan harvinaisia; heistä mainittakoon Helmi Biese. Talvimaisemat vaativat sananmukaisesti fyysistä ”mieskuntoa”, sillä ranskalaisperäisen realismin oppeja noudattaneet taiteilijamme taltioivat aiheensa paikan päällä. Halonen raunioitti lopulta terveytensä työskenneltyään talvipakkasissa ulkona. Westerholmin puolestaan tiedetään maalanneen jopa -39 asteen kylmyydessä!


Elin Danielson-Gambogin taidehistoriallisesti merkittävä läpimurtoteos on konservoitu 


Elin Danielson (avioliiton myötä vuodesta 1898 lähtien Danielson-Gambogi, 1861–1919) maalasi ystävästään Hilma Westerholmista (os. Alander, 1863–1952) Pariisissa vuonna 1888 suurikokoisen muotokuvan, josta tuli tekijänsä läpimurtotyö. Hilma Westerholmin muotokuva palkittiin Pariisin maailmannäyttelyssä vuonna 1889 pronssimitalilla. Vastikään konservoitu maalaus on esillä Turun taidemuseon näyttelyssä Kuvan kauniit.

Hilma Westerholmin muotokuvassa sekä mallin asento että suorasukainen katse poikkeavat 1800-luvun perinteisestä poseerauskonventiosta. Ajan ehdottomiin vaatimuksiin kuuluin, että muotokuvan tuli korostaa mallin säätyasemaa ja ilmentää tahdikkuutta. Valmistuttuaan maalaus herätti sekä ihailua että hämmennystä. Sen taiteelliset ansiot tunnustettiin, mutta teosta pidettiin liian intiiminä ja suorasukaisena. Taidehistoriassa Elin Danielson-Gambogi tunnetaan nimenomaan epäsovinnaisista naiskuvauksistaan, joista Hilma Westerholmin muotokuva oli ensimmäinen.  Hilma Westerholm oli taidemaalari Victor Westerholmin puoliso.

Turun taidemuseo on saanut korvaamatonta apua taidehistoriallisesti merkittävän teoksen konservointiin EVTEK Muotoiluinstituutilta, jonka konservoinnin koulutusohjelmassa työ suoritettiin keväällä 2008. Teoksen on konservoinut opinnäytetyönään Saana Mihejev. Hänen työskentelyään ovat ohjanneet konservaattori Hannele Heporauta John Nurminen Prima Oy:sta ja lehtori, konservaattori Tannar Ruuben EVTEK Muotoiluinstituutista.

Teos on kankaalle maalattu öljyvärityö, jonka keskeisin ongelma oli koko kuvapinnan kattava kuivumiskrakelyyriverkosto. Elin Danielson-Gambogin käyttämien materiaalien ja tekniikan johdosta maalauksen ensimmäiset silmin havaittavat vauriot ovat todennäköisesti syntyneet jo taiteilijan elinaikana. Toinen ongelma on teoksen ohut, teollisesti pohjustettu, ikääntyessään haurastunut kangas. Suurikokoisen maalauskankaan paino on suurimmaksi osaksi yläpingotusreunan varassa, joka on rasituksen alla repeytynyt lähes koko pituudeltaan. Teoksen kunnon vuoksi sitä on viime vuosina nähty esillä vain harvoin.

Maalausta ei ole konservoitu tai restauroitu aikaisemmin. Maalaukselle tehtiin pintapuhdistus, jonka jälkeen maalauksen yläpingotusreunan repeämät paikattiin ja rakennetta vahvistettiin reunavahvikkeella. Rakenteellisten korjausten jälkeen kuivumiskrakelyyreihin levitettiin paikallisesti eristyslakka, jonka päälle tehdyllä restaurointimaalauksella saatiin palautettua sommitelman visuaalinen yhtenäisyys. 

Turun taidemuseo, Aurakatu 26, 20100 Turku, Puh. 02 2627 100. © 2014