Vesa-Pekka Rannikko
Lintu ja kirjasto
25.9.–15.11.2009
Yhtä aikaa Kalevala-näyttelyn kanssa Turun taidemuseon Studiossa ja sen vieressä olevassa Jussi Mäntysen veistoksia esittelevässä huoneessa avataan juuriltaan turkulaisen Vesa-Pekka Rannikon näyttely Lintu ja kirjasto.
Tilallisen teoskokonaisuuden lähtökohtana on Alvar Aallon (1898–1976) Viipurin kirjasto (1927–1935) sekä sen edustalla oleva Jussi Mäntysen (1886–1978) Hirvi-veistos (1928). Sekä Alvar Aallon että Jussi Mäntysen luomistyö kumpuavat kumpikin tavallaan suomalaisen luonnon kokemisesta. Ne ovat visuaalisesti ja lähtökohdiltaan hyvin erilaisia, vaikka ne molemmat edustivat suomalaiskansallista aatetta omana aikanaan, aivan kuten Kalevala-aiheiset teoksetkin.

Vesa-Pekka Rannikko (s. 1968) opiskeli alun alkaen arkkitehtuuria, mutta siirtyi pian sen jälkeen opiskelemaan keramiikan ja lasin muotoilua Taideteolliseen korkeakouluun. Myöhemmin hän valmistui myös Kuvataideakatemian tila-aikataiteenlaitokselta. Siksi onkin luonnollista, että Rannikko liikkuu työskentelyssään sujuvasti kuvanveiston, maalauksen, performanssin ja tilallisten teosten välimaastossa. Taiteilija tunnetaan läpivärjätystä kipsistä valmistetuista teoksistaan. Niitä voi tarkastella kaksiulotteisina maalauksina, vaikka ne paljastuvatkin tilassa kolmiulotteisiksi veistoksiksi.

Vesa-Pekka Rannikkoa kiinnostaa Viipurin kirjaston muutos. Jatkosodan myllerryksissä äärimmäistä järjestystä edustavasta laitoksesta tuli täydellisen sekasorron paikka. Vuosien saatossa kirjastorakennus rapistui pahoin. Studiossa on esillä valkoinen kuutio. Se on täydellinen näyttelyn avajaispäivänä, mutta näyttelyn aikana tilassa puhaltaa hetkittäin ilmaa niin että teos muuttaa muotoaan. Valkoisen kuution paperiarkkeja pitää paikallaan betoninen paperipaino. Taiteilija on lainannut veistokseen Viipurin kirjaston arkkitehtonisia yksityiskohtia, kuten lukusalin katosta löytyvän tunnetun lintumuodon.

Taiteilija kertoo valinneensa teoksensa materiaaliksi A4-paperin, koska se on yksi useimmin kädessä pidettävistä esineistä. Se on myös ehkä tunnetuimpia standardisoituneita elementtejä. Paperia voi olla vaikea kutsua esineeksi, sillä se tuntuu lähes kaksiulotteiselta pinnalta. Rannikko sanoo ajattelevansa veistoksen jalustan, paperipinon, myös tyhjyytenä  – ilmaan ja ajatteluun vertautuva mahdollisuutena.

Viipurin kirjaston edustalla olevan Jussi Mäntysen Hirvi-veistoksen valos löytyy myös mm. Turun Kupittaanpuistosta (1969). Turun taidemuseon ulkopuolella on Mäntysen suihkukaivoveistos Joutsenet (1958) ja sisällä museossa huone, jonne on talletettu Jussi Mäntysen Turun kaupungille lahjoittama veistoskokoelma. Mäntynen toimi Helsingin yliopiston eläintieteen laitoksen preparaattorina ja myöhemmin konservaattorina. Asuessaan Ruotsissa vuosina 1939–67 hän omistautui kokonaan taiteen tekemiselle. Palattuaan Suomeen Mäntynen asui Turussa. Syvällisen eläinten anatomian tuntemuksensa ansiosta Mäntysen eläinveistokset kuvaavat hyvin realistisesti suomalaisen metsän eläimiä kuten hirviä, joutsenia, karhuja ja ilveksiä. Taidokkaat eläinveistokset heijastavat aikakautensa kansallisuusaatetta ja kalevalaista mytologiaa. Erityisesti hänen lintuaiheidensa on tulkittu kuvastaneen sodasta selvinneen kansan tuntoja.

Vesa-Pekka Rannikon näyttelyssä useat yksityiskohdat rinnastuvat ja vastakohdat törmäävät lempeästi toisiinsa. Jussi Mäntysen huoneessa on esillä Rannikon veistos, jossa keskeneräinen naturalistinen ilves pyrkii esiin kuutiosta. Teoksessa kohtaavat oivallisella tavalla Mäntysen pyrkimys todenmukaiseen kuvaukseen luonnosta ja Alvar Aallon tapa luoda modernistinen rakennus. Aallon arkkitehtuurissa kaikki yksityiskohdat on harkittu äärimmäisen tarkasti, jotta kokemus luonnosta heijastuisi teoksessa.

Luonnon läsnäoloa Rannikon näyttelyssä imitoi tuuli. Vaivihkaa, kuin huomaamatta se muuttaa asioita. Näyttelyn eräänlaisena päätepisteenä olevaan videoteokseen taiteilija on myös tallentanut tuulen. Kuvassa naakka pakenee pesältään. Näyttelyä on tukenut Map Suomi Oy.

TAITEILIJATAPAAMINEN

Perjantaina 9.10.2009 Vesa-Pekka Rannikko kertoo taiteellisesta työskentelystään Turun taideakatemian (Linnankatu 54–60) Kuvateatterissa klo 14 alkaen. Tilaisuuteen on vapaa pääsy ja se on avoin kaikille kiinnostuneille.

Kymmenen kysymystä Vesa-Pekka Rannikolle:


1. Miten aloitat teostesi suunnittelun ja miten työsi etenee?
Työn muotoutuminen teokseksi on pitkä prosessi.  Työskentelen eri teosten kohdalla eri tavalla. Työskentelyni on hyvin tiedostettua ja harkittua. Pyrin aina tietämään mitä ja miksi teen.
Työn lähtökohta on usein miten sisällöllinen kysymys. Kiinnostukseni on rajautunut kuvaksi muodostumiseen, miten kuvaan tulee merkitys, millainen kuva on.  Usein konkreettisena lähtökohtana on valokuva, joka tukee ajatteluani.  Käytän kuvaa työskentelyn lähtökohtana sekä teosten aiheena että työskentelyn ajatuspohjana. Tämän jälkeen alkaa teoksen materialisointi, jossa määrittyy väline, materiaali, toteutustapa.
Toisinaan taas kiinnostun jostakin välineestä tai materiaalista. Pyrin löytämään työskentelyn tavan ja aiheen, joka kommentoisi ja kyseenalaistaisi näitä. Hyvän teoksen tulee mielestäni aina ottaa kantaa esittämisen tapaansa eli mikään väline tai materiaali ei ole itsestäänselvyys. Usein jo tämä kysymys avaa kiinnostavan alueen työskentelylle.

2. Mihin tämän näyttelyn teosten aiheet liittyvät?
Pitkälti on kyse luonnon muotojen, aiheiden, käyttämisestä suomalaisen kansallisen identiteetin esittäjinä. Tietyistä aiheista on tullut itsestään selvästi osa identiteettiämme, johon edelleen vedotaan usein. Metsäsuomalaisuus on kaikille tuttu termi. Tämän näyttelyn osalla kiinnostuin yhdestä juuresta, josta tämä ajattelu on peräisin. Näyttelyssä yhdistyvät Alvar Aallon arkkitehtuuri, funktio-nalismin alkuaikojen ajattelu Jussi Mäntysen eläin veistosten muotomaailmaan. Kumpikin tekijä on omalla tavalla kansallisen identiteetin rakentamisajan tuote. Tyyliltään ja tavaltaan nämä ovat kuitenkin hyvin erilaisia. Konkreettisena lähtökohtana näyttelylle oli valokuva Viipurista vuodelta 1942. Kuvassa etualalla olevan Jussi Mäntysen Hirvi-patsaan takana näkyy Alvar Aallon suunnitte-lema Viipurin kirjasto. Kiinnostuin tämän kuvan sisältämästä ristiriidasta ja yhteneväisyydestä. Kuvan ottohetken ajoittuminen sota-aikaan toi esille myös yhden suomalaisuutta edelleen määrittävistä tekijöistä.
Muodollisesti kirjasto ja patsas ovat hyvin erilaiset, mutta ne molemmat viittasivat suomalaiseen identiteettikuvastoon. Aallon luontolähtöinen modernismi yhdistyi Mäntysen herooiseen kalevalaiseen luonnon kuvaukseen. Tämä rinnastus avasin hedelmällisen ajatusketjun, jonka päätepisteenä tämä näyttely on.
Jussi Mäntysen veistoksille omistettu huone sijaitsee Studiotilan viereisessä. Halusin alusta asti tuoda tämän tilan osaksi näyttelyäni.

3. Miksi näiden aiheiden käsitteleminen on sinulle tärkeää?

Kuvan kielen tutkiminen on työskentelyssäni itselleni kiinnostavin alue. Kielellisesti usein on kyse abstrakteista käsitteistä kuten ajallisuus tai rakenne. Aiheet, joita käsittelen sisältävät usein jo nämä tasot. Rakennan teokseni siten että sen aiheen taso jo sisältää viittauksia abstrakteihin kielen rakenteen tasoihin. Pidän ajatuksesta, jossa teosta koetaan, katsotaan yhdellä tasolla, mutta teos ei lopu siihen vaan se sisältää verkoston viittauksia, ja polkuja, joita katsoja voi yhdistellä. Aihe itsessään on tärkeä, mutta ei kuitenkaan se olennaisin asia teoksessa. Tässä näyttelyssä halusin käsitellä aihepiiriä, joka on suomalaisittain lähellä ja jopa kliseenomaisen itsestään selvä.
Esimerkiksi tässä näyttelyssä Alvar Aallon edustama varhainen funktionalismi vei teoksia kahteen suuntaan: Funkiksen myötä rakentamiseen tuli käsite "rakennus koneena", vain käyttötarkoitustaan varten suunniteltuna. Tämän ajattelun seuraukset ovat nykyrakentamisessa selvästi nähtävissä. Rakentamiseen syntyi sen myötä standardeja, sarjatuotantoa helpottavia systeemejä. Ehkä tämän vuoksi yksi olennainen osa näyttelyssäni on A4-paperi, joka on varhaisemman standardisysteemin tuote, ja edelleen ehkä useimmin kädessä pidetty kaksiulotteinen esine. Paperi on myös hyvin suomalainen tuote.
Samoin Aallon kautta ajattelu suuntautui poeettiseen, hänen orgaanisen arkkitehtuurinsa kautta. Tämä ajatus kytkee Mäntysen herooisuutta Aallon poeettiseen muotokieleen, jota esim. betonifragmentin lintumuoto sekä katsojan kokema tuuli edustaa. Betonifragmentti toimii myös funktionaalisesti paperipainona, estäen kaikkia papereita lentämästä tuulen mukana. Näihin ajatuksiin kytkeytyy videoteos, jossa ristikon takaa katsottuna naakka pakenee pesältään. Katsomisen autenttinen elävä kohde häviää ja jäljelle jää ristikko, rakenne, jonka läpi valo siivilöityy. Tuuli videossa yhdistyy näyttelytilan keinotekoiseen tuulikoneella tuotettuun tuuleen. Katsoja jätetään odottamaan tilannetta, joka häviää ennen kuin se on oikeastaan alkanutkaan.
Jussi Mäntysen huoneessa oleva mustavalkoinen veistos on synteesi suorakulmaisesta muodosta ja siitä kaivettavasta figuratiivisesta eläinmuodosta.  Teos esittää keskeneräisen prosessin kuvana ja menneisyyteen sijoittuvana illuusiona. Samankaltainen prosessi on käynnissä viereisessä huoneessa, tuulikoneen purkaessa paperikuutiota.
Näyttelyä voi hyvin tarkastella muodon, sisällön, värin tai prosessin näkökulmista.

4. Oletko työskennellyt pitkään näiden aiheiden parissa?
Aiemmat työni ovat myös käsitelleet näitä teemoja ja aiheita. Tämä näyttely kuitenkin on selkeämmin rajattu aihepiiriltään kuin aiemmat näyttelyni.
 
5. Millä tekniikalla olet toteuttanut näyttelyn teokset?

Olen halunnut että käyttämäni ajattelu ei rajaudu yhden välineen sisälle vaan viittaa laajasti erilai-siin medioihin ja materiaaleihin. Näyttelyssä on installaatio, joka sisältää A4-papereita, betoni-fragmentteja, MDF-kopioita Aaltojakkaroista. Installaatiota muuttaa tuulikone, joka purkaa A4-papereista koostuvaa kuutiota. Paperit leviävät lattialle, vähitellen peittäen osan tilasta. Installaatioon kuuluu myös monitorissa esitetty videoteos sekä Jussi Mäntysen huoneeseen sijoitettu mustavalkoinen illusorinen veistos.
 
6. Onko näyttelyssä käyttämäsi tekniikka tyypillinen työskentelyllesi?
Olen aina työskennellyt eri välineillä. Usein jokin väline on osana teoksen valmistelua esim. valokuvaus, piirtäminen, mutta ei ole päätynyt esitettävään muotoon. Tavallaan tämän näyttelyn tekniikka on tyypillinen työskentelylleni, mutta harvoin esitetty näyttelyssä. Voi ajatella, että tämä näyttely on uskollisempi työskentelytavalleni kuin teknisesti yhtenäisemmät aiemmat näyttelyni.

7. Mihin olet erityisesti keskittynyt valmistellessasi tätä näyttelyä?
Tärkeä osa tätä näyttelyä on muuttuvuus. Näyttely ei valmistu koskaan. Tuulikone installaatiossa purkaa A4-kuutiota, paperit leviävät lattialle, katsojat astuvat niiden päälle ja jättävät jälkensä niihin. Tämä toistuu näyttelyn ajan ja teos uusiutuu.  Näyttely myös sisältää sattuman ulottuvuuden. Se mitä lopulta tapahtuu tilassa, on yllätys. Ehkä olennaisinta on juuri muuttuvan prosessin keskellä oleminen ja sen vertautuminen tarkkaan mietittyyn rakenteeseen.
 
8. Mitä tämä näyttely Turun taidemuseossa merkitsee sinulle?
Edellinen näyttelyn Turussa oli galleria Titanikissa vuonna 2000. Pidän edelleen sitä näyttelyä y tenä kiinnostavimmista näyttelyistäni. Titanikin näyttely oli minulle uusi kokeilu, kuten myös tämä näyttely on askel uusille alueille. Turku tuntuu olevan paikka, jossa uudet ideat saavat muotonsa.
 
9. Mitkä muut taiteenalat ovat sinulle läheisiä ja miksi?
Tällä hetkellä kirjallisuus on olennainen. Luen paljon ja olen kiinnostunut kirjallisesta, romaa-ninomaisesta narratiivisesta rakenteesta myös lähtökohtana visuaaliseen työskentelyyn. esimerkiksi metafiktion, päällekkäisten fiktiivisten kerrosten käsite on kiinnostava myös kuvan rakenteena ajateltuna.
 
10. Minkälaisia tulevaisuuden suunnitelmia sinulla on?

Tällä hetkellä tulevaisuus on aika avoin, enkä tarkalleen tiedä mihin suuntaa työni etenee. Minulla on useita ideoita, joita voin lähteä työstämään, mutta mikä niistä etenee, sitä en vielä tiedä.
Turun taidemuseo, Aurakatu 26, 20100 Turku, Puh. 02 2627 100. © 2014