Lisa Strömbeck
In Memory of All Those Who Work Without Ever Getting a Reward
5.6.–6.9.2009
Kesällä Turun taidemuseon Pimiössä nähdään ruotsalaisen Lisa Strömbeckin videoteos In Memory of All Those Who Work Without Ever Getting a Reward.


Teoksessa  (2007, DVD, trilogia, yhteensä 32:30 min.) seurataan pientä koiraa, joka vastustaa urheasti lähes ylivoimaista kiusausta.  Sen nenän edessä on tarjolla lautasellinen makkaroita. Toisessa kohtauksessa makaava koira on ”ristiinnaulittu” salamin siivuilla. Ehkä koiran vaikein tehtävä on pitää makkaranpalan kuonollaan ikuisuudelta tuntuva aika. Koira seuraa katsellaan emäntäänsä herkeämättä ja tottelee tunnollisesti, vaikka se voisi helposti napata tarjolla olevat herkut suuhunsa. Kuinka pitkään koira jaksaa toteuttaa tehtäväänsä?

Lisa Strömbeckin (s. 1966) leppoisan lämminhenkiset teokset pohtivat yhteiskunnassa tapahtuvia muutoksia. Vietettyään lähes kymmenen vuotta Saksassa ja Tanskassa taiteilija palasi kotimaahansa vuonna 2000. Hän huomasi lapsuutensa ja nuoruutensa sosiaalidemokraattisen Ruotsin muuttuneen. Poissa olivat koulujen ja työpaikkojen pakolliset ns. lepohuoneet (vilrum, joita kaikki kutsuivat vilorummeiksi). Tai kuten Lisa Strömbeck koki työskennellessään suuressa konttorirakennuksessa – huone oli jäljellä, mutta siitä oli tehty varasto. Taiteilija rakensi myöhemmin väliaikaisia lepohuoneita useaan museoon ja galleriaan. Pysyvä lepohuone toteutettiin erääseen yritykseen. Mikä muutos yhteiskunnassa sai poistamaan lepohuoneet, joiden yksinäisyyteen saattoi vetäytyä tarvittaessa? Myös tässä Lisa Strömbeckin Vilorum-teoksessa eläimillä oli tärkeä rooli, sillä lepohuoneessa saattoi seurata videolta nukkuvia koiria ja kissoja, mikä loi rauhoittavan ilmapiirin.

In Memory of All Those Who Work Without Ever Getting a Reward on eräänlainen muistomerkki kaikille niille, jotka ovat osoittaneet luottamusta ja tehneet työtä – ilman minkäänlaista korvausta. Videoteos saa meidät myös pohtimaan työnteon merkitystä. Miksi ja kenelle työtä tehdään?

www.lisastrombeck.com


Näyttelyä on tukenut Suomalais-ruotsalainen kulttuurirahasto.

Turun taidemuseo, Aurakatu 26, 20100 Turku, Puh. 02 2627 100. © 2014