Jenni Yppärilä: Kauan eläköön
7.6.–15.9.2019

Jenni Yppärilä työskentelee maalauksen ja kuvanveiston välimaastossa tehden kolmiulotteisia maalauksia, jotka dokumentoivat rakennettua ympäristöä ja ihmisille merkityksellisiä paikkoja. Taiteilijan kiinnostus on ensisijaisesti sosiologista; rakennukset ilmentävät hänelle elettyä historiaa ja nykyisyyttä, yhteiskunnan arvoja ja muutosta sekä yksilön sosiaalista ympäristöä.

Kauan eläköön kuvaa kuvitteellisia ja osin todellisia turkulaisia rakennuksia. Joukosta voi tunnistaa muun muassa Dynamon, Kelan ja Kaupunginkirjaston. Teokset eivät ole suoria kopiota kohteistaan - kuvataiteilijana Yppärilän päämääränä ei ole tarkka dokumentaatio vaan maalauksiin liittyvät muut tasot. Taiteellisista vapauksista kertovat myös mittakaavamuutokset sekä rakennusten ulkoseiniin ilmestyneet tägit, graffitit, outo kasvillisuus ja rihmamainen kasvusto. Ympäristöstään irrotetut ja vääristyneet rakennukset saavat inhimillisiä piirteitä ja muuttuvat ohikulun paikkojen kuvauksesta yhteiskunnan ja siellä elävien ihmisten muotokuviksi.

Ennen maalausprosessia Yppärilä kerää materiaalia, tekee taustatutkimusta ja käy kuvaamassa paikan päällä valitsemiaan kohteita. Erityisesti rapistuneet ja elämää nähneet rakennukset kiehtovat häntä. Yppärilä löytää mallinsa sekä maalta että suurkaupungeista ja on vuosien varrella inspiroitunut muun muassa Tampereen, Oulun, Mäntän, Viipurin, Berliinin ja New Yorkin rakennuskannasta. Toisinaan Yppärilän maalaamat rakennukset tai niiden toiminnot ovat kohdanneet loppunsa pian maalausten valmistumisen jälkeen. Kauan eläköön heittääkin ilmoille nyt ylistyksen ja toiveen pitkästä iästä.

Jenni Yppärilä (s.1980, Oulainen) on Aalto yliopistosta vuonna 2010 valmistunut kuvataiteilija, joka asuu ja työskentelee Helsingissä. Hän on kuvannut suomalaista rakennettua ympäristöä kolmiulotteisen maalauksen muodossa vuodesta 2012 asti. Turussa Yppärilän teoksia on nähty aiemmin Galleria Å:ssa vuonna 2018. Hänen tuotantoaan kuuluu mm. Kiasman, Oulun Taidemuseon, Porin Taidemuseon ja Tampereen Taidemuseon kokoelmiin.

Näyttelyä ovat tukeneet Alfred Kordelinin säätiö, Suomen Kulttuurirahasto ja Opetus- ja kulttuuriministeriö.

www.jenniypparila.com

Turun taidemuseo, Aurakatu 26, 20100 Turku, Puh. 02 2627 100. © 2019