Salla Tykkä: Giant
23.1.–8.3.2015

Salla Tykän videoteos Giant (2014) vie katsojan Romaniaan Onestissa ja Devassa sijaitseviin sisäoppilaitoksiin, jonne lupaavimmat nuoret tytöt valitaan jo 6-vuotiaina valmentautumaan huipputason voimistelijoiksi. Koulujen massiiviset harjoitushallit ovat peräisin 60–70-luvulta ja niiden jylhä arkkitehtuuri henkii kommunistisen ajan estetiikkaa. Tykkä yhdistää tyhjistä voimistelusaleista ja tyttöjen harjoituksista kuvaamansa otokset 70–80-luvun arkistokuviin, mikä muodostaa jatkumon lajin harjoittamiseen silloin ja nyt. Muistamisen tematiikkaa käsitellään hienovaraisesti myös Tykän haastatellessa nuoria voimistelijatyttöjä ja kuunnellessa millaisia muistoja ja tunteita voimistelu heissä herättää.

Kamera seuraa hypnoottisesti voimistelijoiden suorittamia liikeratoja asettaen vastakkain niiden varmuuden ja virheettömyyden ja toisaalta tyttöjen äänestä kuultavan lapsekkaan epävarmuuden ja inhimillisyyden. Tykkä on käsitellyt liikkeen dynamiikkaa ja estetiikkaa myös aiemmassa tuotannossaan mm. kuvatessaan huippuunsa koulutettuja lipizzanhevosia Giantia edeltäneessä teoksessa Airs Above the Ground (2013). Ihanteitamme miellyttämään jalostettu eläimen tai voimistelijan liike edustaa teoksissa ennen kaikkea merkkiä ihmisen toiminnasta ja historiasta. Giantissa se nostaa myös esiin ajatuksen vitaalisen kehon ja urheilun propagandistisesta merkitystasosta, mikä saa lopulta koko lajin näyttäytymään Romanian diktatuurisen ajan todistajana ja jäänteenä.

Kuvataideakatemiasta vuonna 2003 valmistunut Salla Tykkä (s. 1973) työskentelee videon ja elokuvan parissa. Hänen teoksiaan on nähty niin taidekentällä kuin kansainvälisillä filmifestivaaleilla. Vuonna 2014 hänestä tuli ensimmäinen Rotterdamin elokuvajuhlilla palkittu suomalaisohjaaja, kun Giant voitti Canon Tiger Awards Competition for Short Films -palkinnon. Tykkä asuu ja työskentelee Helsingissä.

www.sallatykka.com

TAPAA TAITEILIJA Salla Tykkä kertoo teoksistaan ja työskentelystään taiteilijatapaamisessa torstaina 22.1. klo 14 Kuvateatterissa, Linnankatu 54. Tilaisuus on avoin kaikille kiinnostuneille. Vapaa pääsy.

Löydät näyttelyn myös Facebookista


Turun taidemuseo, Aurakatu 26, 20100 Turku, Puh. 02 2627 100. © 2014