Rammatik
10.10.–16.11.2014

Syksyllä Turun taidemuseon Pimiössä nähdään färsaarelaisen Rammatikin (Rannvá Káradóttir & Marianna Mørkøre) kokeellisia lyhytelokuvia ensimmäistä kertaa Suomessa. Duon omaleimaiseen ja palkittuun visuaaliseen kieleen tutustuttaa neljä filmiä: Memotekid (2009), Magma (2010), Amohr (2011) ja Marran (2011).

Teokset ovat osa Rammatikin liikettä tutkivaa kokeellisten lyhytelokuvien sarjaa, joissa Färsaarten autio, kesyttämätön luonto toimii näyttämönä salaperäisille tapahtumille ja äänimaailmoille. Sarja on kuvattu rakeiselle, mustavalkoiselle Super8-filmille, joka luo tapahtumahorisontin etäälle määrittelemättömään menneeseen tai ajattomuuteen. Kerrotut tarinat ovat enemmänkin fragmentteja, muistoja tai näkyjä, jotka kommunikoivat toistuvan liikkeen, musiikin, puvustuksen sekä läpeensä mystifioituneen tunnelmansa kautta vieden katsojan matkalle surrealistiseen ja vainoavan kauniiseen maailmaan.

Káradóttir ja Mørkøre alkoivat työskennellä yhdessä kokeellisen elokuvan parissa tavattuaan toisensa opiskeluaikoina Lontoossa ja perustivat Rammatikin vuonna 2004. Duon lyhytelokuvia on esitetty niin kansainvälisillä elokuvafestivaaleilla kuin näyttelyissä ja ne on huomioitu useilla elokuva-alan palkinnoilla ja ehdokkuuksilla.

Rannvá Káradóttir (s. 1978) on Lontoossa asuva koreografi ja elokuvantekijä. Hän on hyödyntänyt elokuvaa teoksissaan koko uransa ajan ja siirtänyt omaleimaisen, tanssia tutkivan liikekielensä myös valkokankaalle.

Marianna Mørkøre (s. 1978) on Färsaarilla asuva elokuvaohjaaja ja leikkaaja, jolla on myös muotialan koulutus Lontoosta. Mørkøren tavaramerkiksi muodostunut monitasoinen visuaalinen kerronta tutkii pukusuunnittelun, liikkeen ja leikkauksen suhdetta.

TAITEILIJATAPAAMINEN torstaina 9.10. klo 14 Turun taideakatemian Kuvateatterissa (Linnankatu 54). Káradóttir ja Mørkøre esittelevät Rammatikin tuotantoa ja kertovat taiteellisesta työskentelystään englanniksi. Tilaisuus on avoin kaikille kiinnostuneille, vapaa pääsy.

www.rammatik.com

www.facebook.com/events

Turun taidemuseo, Aurakatu 26, 20100 Turku, Puh. 02 2627 100. © 2014