Anni Leppälä: Metsänsisusta
10.10.–16.11.2014

Anni Leppälä on yksi sukupolvensa ja ns. Helsinki Schoolin menestyneimpiä valokuvaajia. Hänen kuviensa satumaisuus ja nostalgisuus, tietynlainen näyttämöllisyys ja paikoittain jopa surrealistisuus tekevät niistä helposti tunnistettavia. Ohimeneviä hetkiä, tunteita ja kokemuksia tallentavat otokset synnyttävät ympärilleen voimakkaan metafyysisen tunnelman ja antavat katsojan kurkistaa todellisen kuvan tuolle puolen.

Metsänsisusta esittelee vuosina 2012–2014 syntyneitä kuvia, joissa kamera etsiytyy kohti löydettyjä ja osittain rakennettuja yksityiskohtia. Kollaasimainen työskentelytapa ja kuvien välinen vuoropuhelu synnyttää uusia ajatuksia ja assosiaatioita. ”Työskentelylleni on aina ollut keskeistä tehdä löytöjä kuvia yhdistelemällä. Kun kuvat kohtaavat toisensa muodostuu uusia ajatuksia, jotka eivät ole olleet aiemmin ilmeisiä tai näkyvissä. Yhteydet myös antavat lähtökohdan uusille kuville. Kun huomaan jonkin piirteen toistuvan, siitä muodostuu aihe, jonka voi myöhemmin tunnistaa uudelleen eri muodoissa - kuvien kohteina tai olemassa olevissa kuvissa.”

Leppälälle valokuvat ovat kiinnekohtia muutoksessa ja sen tarkkailussa mutta niillä on myös näkymätöntä ja tunnistamatonta kohti kääntyvä puolensa. Se mikä tulee kuvassa tunnistetuksi voi olla myös jotakin kuvien välillä, näkymättömissä olevaa. ”Olen kiinnostunut näkyvän maailman yhteydestä kokemusmaailmaan, joka on samanaikaisesti määrittelemätön, mutta hyvin tarkkareunainen. Valokuvat voivat toimia välittäjinä näiden kahden maailman välillä, muodonmuutostyössä, jossa valokuvien todentuntuisuus on kiehtovalla tavalla kokemusten todistusaineistoa.”

Anni Leppälä (s. 1981) on valmistunut kuvataiteilijaksi Turun Taideakatemiasta vuonna 2004 ja taiteen maisteriksi Aalto yliopistosta 2011. Hän on osallistunut lukuisiin kansainvälisiin näyttelyihin ja hänen teoksiaan on myös monissa merkittävissä kotimaisissa ja kansainvälisissä kokoelmissa. Vuonna 2010 Leppälä valittiin Vuoden nuoreksi taiteilijaksi. Hän asuu ja työskentelee Helsingissä.

www.annileppala.fi

www.facebook.com/events

Turun taidemuseo, Aurakatu 26, 20100 Turku, Puh. 02 2627 100. © 2014