Inci Eviner: Harem
3.2.–25.3.2012

Pimiössä on esillä vuonna 2012 Balkanin alueen taiteilijoiden video- ja mediataidetta. Turkkilaiselta kuvataiteilija Inci Evineriltä (s. 1956) nähdään Pimiössä teos Harem (Haaremi, 2009, 3 min). Teoksen taustana on Antoine Ignace Mellingin (1763–1831) haaremia esittävä kuva vuodelta 1795. Alkuperäisteoksen ihmisten tilalle ilmestyy pyjamaan pukeutuneita naistanssijoita, joiden liikkeet kyseenalaistavat mielikuvaamme haaremista ja herättävät henkiin salattuja tuntemuksia.

Inci Evinerin teos on terävä läpileikkaus elämästä haaremissa. Esiintyjien pyrkimys eläytyä haaremissa eläneiden naisten kokemuksiin ja kehon muistijäljet välittävät katsojalle väkeviä tunteita, mutta myös herättävät hämmennystä. Teoksessa on useita yhtäaikaisia kohtauksia. Katsojan on annettava teokselle aikaa, jotta liikkeet ja rytmi alkavat kertoa tarinaansa. Pyjamat peittävät naisten kehot, mutta toistuvat ja yksinkertaiset liikkeet iskeytyvät syvälle katsoja kokemusmaailmaan. Läsnä ovat niin yhteiskunnalliset valtarakenteet kuin syntymä ja kuolemakin.

Evinerin taiteen ydin on ihmisen toiminnan tutkiminen tietynlaisessa ympäristössä. Hänen teostensa yksityiskohdat ovat tarkkaan harkittuja ja niihin sisältyy lukemattomia merkityksiä. Taiteilija on kiinnostunut strategioista ja onnistuu vastakkainasettelulla nostamaan esiin yllättäviä näkökulmia ja ajattelumalleja. Näin hän haastaa katsojan näkemään asioita uudella tavalla.  

Taiteilija on kerännyt usean vuoden ajan aineistoa visuaaliseen sanakirjaansa. Hän kierrättää taiteessaan paitsi näitä omaan sanakirjaansa sisältyviä kuvia myös taidehistorian kuvastoa. Visuaalinen sanakirja ei kasva rationaalisesti vaan tunnepohjalta. Taiteilija ei osaa itsekään aina selittää kuvien merkitystä vaan haluaa antaa alitajunnalle mahdollisuuden tehdä valintoja.

Eviner löysi Antoine Ignace Mellingin kuvan haaremista 1800-luvun alussa julkaistusta teoksesta Voyage pittoresque de Constantinople et des rives du Bosphore, johon on koottu Mellingin Istanbulia kuvaavien akvarellien pohjalta tehtyjä etsauksia. Evineriä kiinnosti kuvassa sen monet ristiriitaisuudet. Kuva on mielikuvituksen tuotetta, vaikka se näyttää dokumentinomaiselta.

Kokonaisvaltaiseen työskentelyyn kuuluu, että Eviner on itse suunnitellut ja ommellut tanssijoiden vaatteet. Raidalliset pyjamat viittaavat myös vankien asuihin. Taiteilija on ollut läheisessä vuorovaikutuksessa myös teoksessa liikkuvien esiintyjien kanssa. Evinerin tavoitteena oli, että tanssijat vapauttavat itsensä totutuista liikkeistä, jotta kehon liikkeet paljastaisivat, miten seksuaalinen energia kehittyy, miten se muuttuu ja lopulta katoaa.

TAITEILIJATAPAAMINEN: Torstaina 2.2.2012 Inci Eviner kertoo taiteellisesta työskentelystään englanniksi Turun taideakatemian (Linnankatu 54–60) Kuvateatterissa klo 14 alkaen. Tilaisuuteen on vapaa pääsy ja se on avoin kaikille kiinnostuneille.

Turun taidemuseo, Aurakatu 26, 20100 Turku, Puh. 02 2627 100. © 2014