Elliina Peltoniemi
Elliina Peltoniemi
8.4.–29.5.2011

Tänä keväänä Turun taidemuseon Studiossa nähdään Turun Piirustuskoulusta kuvataiteilijaksi valmistuvan Elliina Peltoniemen (s. 1978) lopputyönäyttely. Peltoniemi on näyttelyssään rohkeasti heittäytynyt hetkeen. Hän on viettänyt näyttelyä edeltäneen viikon museossa piirtäen hiilellä omakohtaisia kuvia Studion seiniin. Hiili on elämän kiertokulun olennainen aine. Materiaalivalinnallaan Peltoniemi myös yhdistää itsensä siihen laajaan taiteilijoiden joukkoon, joka on käyttänyt piirustusvälineenään hiiltä. Seinäpiirroksilla ja -maalauksilla on niilläkin pitkä historia, joka edelleen täydentyy uusilla tavoilla jättää jälkiä ympäristöön.

Omakuvallinen kerronta on olennainen osa Elliina Peltoniemen taidetta. Viimeaikaisissa teoksissaan hän on käyttänyt muun muassa omaan lapsuuteensa liittyviä diakuvia, jotka hänen isänsä oli ottanut. Vanhat kuvat suodattuvat taiteilijan piirtäessä luonnolliseksi osaksi kasvutarinaa. Studion seinillä menneisyys, nykyhetki ja tulevaisuus, unet ja todellisuuden tasot levittäytyvät näkyviin. Elliina Peltoniemi sanoo, että muutos ja suru avaavat kokemaan tuhdimmin. Ne pakottavat pysähtymään ja esittämään itselle kysymyksiä. Elämän kiertokulku on toisaalta lohdullista, mutta myös lohdutonta.

Hiilellä suoraan seinään tekeminen toistaa näyttelystä löydettävää luopumisen ja katoavaisuuden teemaa: teos syntyy, sillä on oma elinaikansa ja sitten se katoaa. Taiteilijakin joutuu luopumaan teoksistaan, vaikka niiden tekeminen on sekä fyysisesti että psyykkisesti ollut iso ponnistus.

Elliina Peltoniemi Picture CV

Katso lisää Elliina Peltoniemestä YouTubessa


10 Kysymystä Elliina Peltoniemelle:

1. Miten aloitat teostesi suunnittelun ja miten työsi etenee?
En ole koskaan osannut tehdä kauheasti luonnoksia tai suunnitelmia, yleensä kaikki työt syntyvät rykäyksenä lennossa sitten tehdessä, ja jos koettaa suunnitella, niin työ kuitenkin rönsyilee tehdessä ulos kaikista suunnitelmista. Mulle ympäristö jossa elää on jonkinlainen näennäisen sattumanvarainen kaaos asioita, mutta kun siitä alkaa onkia sieltä nousee pintaan jokin ajankohtainen teema, tai johtolankoja siihen. Toiset jutut nousevat sitten siivilleen ja toiset ajatuksen alut kuolevat syntyäkseen jalostuneemmassa muodossa joskus uudelleen.

Tänä vuonna olen mm. katsellut isäni ottamia lapsuuteni diakuvia läpi. Niistä poimimiani kiinnostavia otoksia olen käyttänyt luonnoksina töissä. Pidän siitä että ne ovat saaneet ns. ”uuden elämän” töideni kautta. Työskentelyni on tänä vuonna ollut nimenomaan tällaista, koska olen tehnyt pääsääntöisesti paikkasidonnaisia ja katoavia töitä. Konkreettisen tekemisen aloitan heijastelemalla kuvamateriaalia seinään ja piirtämällä luonnoksen hiilellä. Sitten työstän kuvaa eteenpäin ja etsin sekä valmiista kuvamateriaalista että päästäni johtolankoja teeman kuljettamiseen. Sitten annan tekemisen viedä! Tekniikka on aika hidas, siinä ehtii antaa työlle ohjat, ja lopputulos yllättää minutkin joka kerta.

Maalaamisen tai muun median kanssa työskennellessä prosessi on joiltain osin aika erilainen.  Työskentelyni on joka tapauksessa aina ajatteluni kaltaista; hyppivää, rönsyilevää ja kohtalaisen kaoottista. Lopulta sotku pelkistyy olennaiseen. Harjoittelen paraikaa epävarmuuden sietämistä ja tekemisen prosessiin luottamista.

2. Mihin tämän näyttelyn teosten aiheet liittyvät?
Näyttelyn teema tulee varmaan olemaan yhtä aikaa universaali ja omaelämänkerrallinen. välillä ajatukset ovat lähteneet kauemmaskin, lapsuuteen, juuriin, suomalaisuuteen ja sieltä aina mytologioihin, uniin ja shamanismiin asti...aiheen prosessointi voi olla pitkä tie! Mutta tuntuu kuitenkin että jokin sama taustavire on pysynyt, liittyen kasvamisen kriisiin ja katoavaisuuteen...sykliseen uudistumiseen, elämän kehään. Aiheet ovat minulle aina henkilökohtaisella tasolla ajankohtaisia, ja nyt on ollut tällainen aika vahva muutoksen aika. Kuoleman ihmettely on ollut myös tapetilla. Sekä vaarini että kymmenvuotias kissani kuolivat myös juuri tässä H-hetkellä, kun näyttelyn teeman prosessointi oli kuumimmillaan. Luulen että jonkinlainen surutyö tulee näkymään näyttelyssäkin, koska työskentelytapani on hyvin pitkälle intuitiivinen. Toisaalta tässä jonkin loppumisessa on läsnä voimakkaasti myös uuden alku. Jokin sellainen kiitollisuus, anteeksiantaminen ja lempeys ovat nyt ehkä sellaisia uusia sävyjä jotka ovat tulleet töihin viimeisen vuoden aikana, kun taas jokin aiempi rujous on alkanut väistyä. Kai se on kasvamista johonkin uuteen, ja myös hiili välineenä on tuonut sellaista mukavaa herkkyyttä.

3. Miksi näiden aiheiden käsittely on sinulle tärkeää?
En tiedä onko se tärkeää, mutta en osaisi hakea aiheita kauempaakaan. Luontaista tällainen ”asioiden käsittely” ylipäätään on, ja henkilökohtaisella tasolla on tärkeää selvitellä ajatuksiansa, ja tekeminen on energisoivaa ”märehtimistä”. Olen aina ollut sellainen omakuvallinen tekijä, koen että käytän itseäni materiaalina. Luulen että ihmisten elämässä vaikuttaa lopulta hyvin samankaltaiset asiat, joten yksilön kokemus jostakin on yhtaikaa myös toisia koskettava. Eikös nämä ”syntyminen, kasvaminen, elämisen kanssa riuhtominen ja kuoleminen” aika peruskysymyksiä elämässä ole?

4. Oletko työskennellyt pitkään näiden aiheiden parissa?
Joo. Tuntuu että enemmän tai vähemmän jollakin tapaa aina.

5. Millä tekniikalla olet toteuttanut tämän näyttelyn teokset?
Hiilellä suoraan seinään olisi tarkoitus tehdä pääasiassa. Nyt on vastassa tähän asti suurin seinä! Tykkään siitä kuinka hiilellä tekeminen komppaa katoavaisuuden tematiikkaa; teos syntyy, on aikansa ja katoaa. Pidän hiilestä myös materiaalina, sen hankaluudesta, sotkusta ja herkästä jäljestä, sekä tekemisen meiningistä kun hankaa olkapäät maitohapoilla ja sormenjäljet sileiksi kuluneina hiiltä seinään!

6. Onko näyttelyssä käyttämäsi tekniikka tyypillinen työskentelyllesi?

Tämän vuoden on ollut tällainen tekemisen meininki. Viime vuoden pääsääntöisesti maalasin ja innostuin myös äänimaisemista. Saa nähdä mikä sitten tämän jälkeen alkaa innostaa!

7. Mihin olet erityisesti keskittynyt valmistellessasi tätä näyttelyä?

Kehitellyt lähinnä päässäni teemaa, eli lukenut, etsinyt teemaa komppaavia fiiliksiä musiikista, pohdiskellut ja pyöritellyt asioita ja kuvia, nähnyt hulluja unia, koonnut ja karsinut kaikkea materiaalia rankalla kädellä! Olen tehnyt muutamia siirrettäviä elementtejä, ja suunnitellut visuaalista kokonaisuutta. Olen myös koettanut pitää itseni jotenkin terveenä flunssa-aaltojen keskellä, sillä arvaan jo että viikko tulee olemaan fyysisesti ja henkisesti rankka. Iski se kevätflunssa juuri pahimpaan aikaan sitten minuunkin!

8. Mitä tämä näyttely Turun taidemuseossa merkitsee sinulle?
Aika paljon tietenkin. On ollut vähän huimaava ja puulla päähän lyöty olo! Opinnäytetyönäyttelynä tämä on aivan mahtava tilaisuus, ja toisaalta yhtä aikaa tietenkin todella kuumottava ja pelottava ja stressaava juttu myös...en ole aiemmin juuri esim. pitänyt yksityisnäyttelyitä, joten tämä tuntuu aika isolta hypyltä. Ja tuo Studion seinä on ISO. Tilanahan tuo on noin muuten aivan upea ja valoisa!

9. Mitkä muut taiteenalat ovat sinulle läheisiä ja miksi?

Musiikki on varmaan aina ollut se tärkein juttu, se vie kyllä mua tosi voimakkaasti! Olen melko puolustuskyvytön musiikista tulviville tunnelmille. Se vaan menee suoraa läpi luihin ja ytimiin, se on jotakin sellaista universaalia solutason kieltä. Se liikuttaa ruumista ja henkeä yhtälailla. Ja rytmin mukana tanssiminen on kiinnostavaa koska siinä on jotakin kaikille yhteistä primitiivistä ja kulttuurit ylittävää voimaa. Musiikista voi ammentaa kuvataiteessakin, ja on esim. todella erilaista tehdä töitä ilman musiikkia, musiikista saa hurjasti lisäpotkua tehdessä. Toisaalta luen myös aika paljon, ja biiseissäkin tekstit ja tarinat merkkaa kyllä paljon.

10. Minkälaisia tulevaisuudensuunnitelmia sinulla on?

En ole kauhean suunnitelmallinen, joten päivä ja viikko kerrallaan. Toivosin tietysti jotakin mukavia inspiroivia projekteja ja hyviä juttuja hyvien ihmisten kanssa tästä eteenkinpäin!


Turun taidemuseo, Aurakatu 26, 20100 Turku, Puh. 02 2627 100. © 2014